Rangaistus kompanja
Lähetetty: To 26.05.2011 18:20
-Isoisä! Kerro mitä siellä oikein tapahtui? -No olkoon nyt tämän kerran. Vettä oli satanut muutamanviikkon lähes yhtä soittoa, moraali laski, huolto takkuili ja kapinallisilla oli kotikenttä etu, viidakko, johon minä ja mieheni emme ole tottuneet.
Minun oli määrä viedä joukkueeni eräälle lammelle ja järjestää puollustus sen luokse. Matkalla mudassa ja nälässä olleet miehet eivät enää jaksaneet tarkkailla ympäristöä ja olihan kapinallisetkin saatu jo suureksi osaksi murskattua. Aliarvioimme vihollisen iskukykyisyyden ja taistelutahdon.
Kuljimme polulla keskellä viidakkoa, viidakko ei ollut tiheää joten siellä olisi helppo huomata vihollisen eteneminen ja liikkeet. Yht' äkkiä konekivääri alkoi tulittaa meitä kohti ja muutama mies kuoli välittömästi.
- Suojautukaa!! Huusin niin kovaa kuin jaksoin. Vieressäni oleva mies katsoi minua pelokkaasti ja vaati ohjeita. - Kersantti! Mitä me teemme?!? Sillä hetkellä en keksinyt muuta kuin antaa tulikomennon - Tulittakaa vihollista! Ympärillä olleet sotilaat eivät tienneen edes mihin ampua. - Niitä on joka puolella!
Se oli kaaosta, miehiä kuoli ja haavoittui, jotkut yrittivät epätoivoisesti vastata tuleen, toiset taas painautuivat suojiinsa ja vain rukoilivat apua. En tiennyt mitä, tehdä olin ensimmäistä kertaa johtajana taistelussa. Kuulin vierestäni pelokkaan huudon, joka kuulosti siltä kuin se olisi sanottu itku kurkussa -Kersantti! Lähdetään vielä kun voidaan! Halusin tietenkin olla hyvä upseeri joten en ensin halunnut lähteä. - Ei!! emme voi! Käsky oli mennä lammelle ja pitää asemat!! Eräs kokeneempi sotilas katsoi minua pahasti ja puuttui keskusteluun. - Emme ikinä pääse täältä pois jos emme lähde nyt! Kapinallisia on joka puolella!
Kuulin radiosta kuinka ensimmäinen ja kolmas joukkue vetäytyi, A ja B kompanjat uhkasivat murtua ja koko pataljoona oli jäämässä kapinallisten jalkoihin. Määräsin mieheni vetäytymään.
Taistelusta vetäytyminen on pelkuruutta vai mitä ukki? - No ei nyt ihan niinkään, Sinä tiedät sen mitä kuulet koulusta, mutta jatketaan nyt.
Eli, olimme siis vetäytyneet ja tietysti siitä tuli jälkiseurauksia. Joudun eräänä yönä komissaarin puheille ja ajattelin, että nyt se on menoa, ehdin jo huokaista helpotuksesta kun kuulin etten kuolisikaan, kunnes komissaari kertoi, että siirtyisin kymmenen vuoden palvelukseen rangaistus kompanjaan, SE, poikani voi olla jopa pahempaa kuin kuoleminen.
Minut kuljetettiin samana iltana kompanjan päämajaan ja sain ''uuden'' uniformun, joka oli vielä veressä ja muutama reikäkin siinä sattui olemaan edellisen käyttäjän jäljiltä. No lopulta minut vietiin uuteen ryhmääni, jonka kaikki sotilaat tuntuivat olevan karskeja miehiä ja yllätyksekseni siellä oli yksi nainenkin.
Minun oli määrä viedä joukkueeni eräälle lammelle ja järjestää puollustus sen luokse. Matkalla mudassa ja nälässä olleet miehet eivät enää jaksaneet tarkkailla ympäristöä ja olihan kapinallisetkin saatu jo suureksi osaksi murskattua. Aliarvioimme vihollisen iskukykyisyyden ja taistelutahdon.
Kuljimme polulla keskellä viidakkoa, viidakko ei ollut tiheää joten siellä olisi helppo huomata vihollisen eteneminen ja liikkeet. Yht' äkkiä konekivääri alkoi tulittaa meitä kohti ja muutama mies kuoli välittömästi.
- Suojautukaa!! Huusin niin kovaa kuin jaksoin. Vieressäni oleva mies katsoi minua pelokkaasti ja vaati ohjeita. - Kersantti! Mitä me teemme?!? Sillä hetkellä en keksinyt muuta kuin antaa tulikomennon - Tulittakaa vihollista! Ympärillä olleet sotilaat eivät tienneen edes mihin ampua. - Niitä on joka puolella!
Se oli kaaosta, miehiä kuoli ja haavoittui, jotkut yrittivät epätoivoisesti vastata tuleen, toiset taas painautuivat suojiinsa ja vain rukoilivat apua. En tiennyt mitä, tehdä olin ensimmäistä kertaa johtajana taistelussa. Kuulin vierestäni pelokkaan huudon, joka kuulosti siltä kuin se olisi sanottu itku kurkussa -Kersantti! Lähdetään vielä kun voidaan! Halusin tietenkin olla hyvä upseeri joten en ensin halunnut lähteä. - Ei!! emme voi! Käsky oli mennä lammelle ja pitää asemat!! Eräs kokeneempi sotilas katsoi minua pahasti ja puuttui keskusteluun. - Emme ikinä pääse täältä pois jos emme lähde nyt! Kapinallisia on joka puolella!
Kuulin radiosta kuinka ensimmäinen ja kolmas joukkue vetäytyi, A ja B kompanjat uhkasivat murtua ja koko pataljoona oli jäämässä kapinallisten jalkoihin. Määräsin mieheni vetäytymään.
Taistelusta vetäytyminen on pelkuruutta vai mitä ukki? - No ei nyt ihan niinkään, Sinä tiedät sen mitä kuulet koulusta, mutta jatketaan nyt.
Eli, olimme siis vetäytyneet ja tietysti siitä tuli jälkiseurauksia. Joudun eräänä yönä komissaarin puheille ja ajattelin, että nyt se on menoa, ehdin jo huokaista helpotuksesta kun kuulin etten kuolisikaan, kunnes komissaari kertoi, että siirtyisin kymmenen vuoden palvelukseen rangaistus kompanjaan, SE, poikani voi olla jopa pahempaa kuin kuoleminen.
Minut kuljetettiin samana iltana kompanjan päämajaan ja sain ''uuden'' uniformun, joka oli vielä veressä ja muutama reikäkin siinä sattui olemaan edellisen käyttäjän jäljiltä. No lopulta minut vietiin uuteen ryhmääni, jonka kaikki sotilaat tuntuivat olevan karskeja miehiä ja yllätyksekseni siellä oli yksi nainenkin.