Mietteliäs sotilas.

[Berzerk]

Mitä ihmettä me teemme täällä? Onko tällä paikalla minkäänlaista arvoa? Kylmää aroa, jossa siellä täällä muutama hassu metsikkö, järvi ja kaupunki, jokunen kaivos, jotka on kohta jo kaivettu tyhjäksi. ''Kapinallinen planeetta'' HA! joku Planeetan johtajista on varmaan vain todennut, että ''on se keisari aika veitikka'' ja heti lähetettiin meidät kukistamaan kapinaa! Tämä on täyttä PASKAA!! Olen kylmissäni matalassa poterossa ja tietysti tulenteko kielletty, eikä asiaa auta yhtään se, että komissaarin kirveellä veistetyt, arpiset kasvot vahtivat kokoajan.

Noin kilometrin päässä meistä on kapinallisten linjat, miesten ja naisten, jotka ovat tottuneet elämään vaatimattomasti paimentamalla eläimiä näillä aroilla, tottuneet tähän kylmään ilmastoon, Tottuneet selviytymään täällä keinolla millä hyvänsä. Me taas olemme tottuneet siihen, että talvellakin on vähintään viisi astetta lämmintä, kesäisin jopa kolmekymmentä, sekä kaikkea saa kaupasta. Me olemme siis “hemmoteltuja” heihin verrattuna ja sen kyllä huomaa. Miehet täällä on isoja, karuja ja karskeja, joilla on elämän kovettamat kasvot ja hermot.

Yksi asia kyllä lämmittää mieltäni: Eräs ryhmäni jäsenistä onnistui iskemään itselleen huoltopuolelta naisen, joka on nyt raskaana, mutta kyseisellä miehellä on kotonakin paksuna oleva nainen. No minähän en osannut sanoa muuta kuin " Rapatessa roiskuu".

Jokin tässä paikassa tuntuu oudolta, vihollisten puolelta on kuulunut outoja ääniä jo pidempään. Niitä on vaikea selittää, koska ne vaihtelevat hyvin paljon, välillä kuulen tuskaisia huutoja, välillä jotain ihan muuta, joskus mädäntynyt löyhkä leijailee meidän asemiimme, miehiä sairastuu outoihin tauteihin ja joskus öisin miehiä katoaa. Täällä on jotain pahaa ja kaikki huomaavat sen, tunnelma on jokseenkin levotonta.

Tuossa linjan vieressä on pieni metsikkö, ensin luultiin että kapinalliset kaappaavat joukkoja sitä kautta, mutta vaikka siellä on vartio, miehiä katoaa silti. toisella puolella taas jäätynyt lampi, jonka yli ei kukaan tule huomaamatta, kaikki muut reitit on aika mahdottomia tämä kuitenkin on avaraa maastoa. Pieniä kukkuloita on meidän ja niiden välissä, mutta silti sieltä tuleminen ja lähteminen salaa tuntuu liian hankalalta.

Ensiyönä minun kuuluu olla vartiossa, yön hiljaisuus oli ennen rauhoittavaa, mutta sen jälkeen kun miehiä alkoi kadota, se on ollut ahdistavaa, no siihen on vielä viisi tuntia. Onneksi tupakkaa saa polttaa, kunhan ei nosta sitä poteron reunuksen yli, yksi mies teki niin ja sai luodin otsaansa viimeisellä henkosella. Nyt ymmärrän mitä äiti tarkoitti sanoessaan: “tupakka tappaa.“

Tiedän, että ajattelen liikaa sotilaaksi ja ajatuksenikin hyppivät sinne sekä tänne, äitinikin valitti aina “Sinä ajattelet liikaa”. Harvoin kyllä siitä ihmisiä syytetään. En ikinä oikein tottunut edes propagandaan, en jaksanut kuunnella sitä, enkä oikeastaan uskonut siihen, toisin kuin vanhempani, jotka tosiaan olivat uskollisia keisarille.

Isä ei päässyt armeijaan sydänvian takia, joten minusta tehtiin sotilaspoika, jota vanhemmat ylpeinä katseli, lähtiessänikin he sanoivat “anna meille ylpeyden aihetta! tule takaisin elävänä tai ruumisarkussa, anna kaikkesi keisarille ja keisarikunnalle!”. No toki minä sanoin tekeväni sen, mutta todellisuudessa haluan vain pysyä hengissä ja päästä kotiin.

Minä itse olen kaksikymmentäkolme vuotias, laiha, pelokas ja kapinallisiin verrattuna muutenkin pieni. yritän kyllä parhaani, mutta käsirysyssä en oikein meinaa pärjätä, monta kertaa minut on jouduttu pelastamaan heidän jaloistaan. Osaan ampua kyllä tarkasti ja siitä olen ylpeä, se antaa mahdollisuuden tappaa vihollinen ennen kuin hän pääsee lähelle.

“Viheltää!” Kuului jonkun suusta ja saman tien minä paiskauduin poterooni, joku muu hyppäsi siihen kuopan reunalle, en tosin katsonut kuka ja ennen kuin kerkesin repiä hänet poterooni hän räjähti palasiksi. Tunsin itsekkin vihlaisun kyljessäni, mutta en voinut nousta tuli myrskyn alla. Tuntui kuin taivas olisi revennyt, tuosta karmivasta vihellyksestä, joka puolella räjähteli ja tunsin kuinka muutama sirpale kimposi kypärästäni, kuinka kauan hermoni kestävät?!

Kun keskitys laantui huomasin kyljessäni olevan vain pienen naarmun, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla huomasin vieressäni olevan verisen irtopään, joka kuului ilmeisesti parin metrinpäässä olevaan ruumiiseen, kasvot näyttivät nuorelta, josta en tosin saanut oikein muuta selvää. Siinä taas yksi mies, joka uhrasi itsensä keisarin puolesta, eikä kukaan tiedä miksi, oliko hänellä jokin syy siihen? jokin syy tulla räjäytetyksi, jonkun puolesta, joka ei ikinä edes tiennyt hänen olemassaolostaan? minulla ei ole oikeastaan mitään syytä siihen, ei mitään syytä kuolla tälle takapajuiselle pikku planeetalle. Sääli ymmärtää se vasta nyt.

[Half-breed]

On kyllä aika pessimistinen ja tosiaan liian ajatteleva Keisarillisen kaartin sotilas. Olettaisi Komissaarin pitävän kaveria todella hyvin silmällä.

Tarina on parempi kuin edellisesi, mutta siinä on suurena ongelmana se, ettei siinä tapahdu mitään. Tarina alkaa ei mistään ja loppuu ei mihinkään. Mitään mullistavaa ei tarinan aikana tapahdu, vaan se on täynnä sotilaan havaintoja ja mietteitä. Tulee mieleen Routalemmen kirja Pasilasta.

Kannattaa vielä oikolukea tarinat lopuksi. Isoja kirjaimia jäi puuttumaan vaikka kuinka.

[Kaapelikala]

Siinä on ihan kivasti kuvattu jonkun tavallisen jantterin mietteitä kylmässä poterossa pommituksen keskellä. Vähän tarkempaa kuvailua mietteistä, niin saisi ihan hienoa juttua aikaan - ei tosin juonivetoista missään nimessä. Alla vähän kommenttia.

Tulee mieleen Routalemmen kirja Pasilasta.

"Mies katsoo ruohon kasvamista" :D

Isoja kirjaimia jäi puuttumaan vaikka kuinka.

Muutama ylimääräinen löytyy kanssa.

Muutamia pilkkuvirheitä, mutta ei hirveästi. Turhan pitkiä virkkeitä, esim. "Kun keskitys laantui huomasin kyljessäni olevan vain pienen naarmun, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla huomasin vieressäni olevan verisen irtopään, joka kuului ilmeisesti parin metrinpäässä olevaan ruumiiseen, kasvot näyttivät nuorelta, josta en tosin saanut oikein muuta selvää". Kannattaa pitää virkkeet lyhyinä, maksimissaan kaksi päälausetta. Lyhyitä virkkeitä on mukavampi lukea. Esimerkiksi tuon ylläolevan voisi kirjoittaa vaikkapa näin:

"Keskityksen laannuttua, huomasin kyljessäni olevan vain pienen naarmun ja huokaisin helpotuksesta. Samalla huomasin vieressäni olevan verisen irtopään, joka kuului ilmeisesti parin metrinpäässä olevaan ruumiiseen. Hänen kasvonsa näyttivät nuorelta, joskaan en saanut muuten selvää niistä."

Yksi virke muutettu kolmeksi virkkeeksi. Muutamia sanavalintoja vaihdeltu, että kirjoituksen saa jouhemmaksi. Lukeminen on huomattavasti selvempää, eikä tarvitse arvailla minkään kohdan viittauksia.

[Berzerk]

Ja taas kerran kiitän palautteesta.