Iso pomon seikkailut
Lähetetty: Pe 17.06.2011 14:00
1. Osa: Ratsastan lohikäärmeen sisällä
Minulla oli kylmä. Tunsin kuinka suolainen hikeni valui hitaasti rasvaisia kasvojani pitkin suoraan nieluuni. Minua oksetti. Tärisin kylmässä kun yritin nousta seisomaan. Ympärilläni oli pimeää, en nähnyt yhtään mitään. Huojuin hetken paikallani kunnes pakottava tarve oksentaa valtasi minut. Kaaduin polvilleni tahmeaan maahan ja oksensin. Sylkäisin maahan ja katsoin vihreää oksennustani. Miksi tämä kaikki tapahtuu minulle? Miksi suolainen hikeni valuu minun nieluuni? Olen da Iso pomo, maiden valloittaja ja suuri sankari. Minun ei kuuluisi hikoilla, mutta ilmeisesti jokin suurempi voima saa sen aikaiseksi. Huumorintajuni ei riittänyt tällaiseen, joten otin ison kourallisen oksennustani ja iskin sen suoraan naamaani. Käännyin katsomaan taakseni ja näin vain synkkää pimeyttä, oli aika löytää valoa.
Hiljaisuus vallitsi, missä ikinä olinkin. Mutta sitten, kuin yöstä kuuma ilma valtasi koko alueen. minusta tuli sokea. olin kana. Sanoi kuka tahansa mitä tahansa se oli totta. Mielummin olisin ollut vaikkapa koala, mutta sille ei voinut enää mitään. Oli aika ratsastaa lohikäärmeen sisällä. Tunsin sen syvällä vatsassani. Pian, pian kaikki tuntisivat minut nimellä... tai sitten eivät! Mutta nyt oli tärkeintä selvitä elävänä. Havahduin hetkeen. Seisoin suuren olennon päällä. Olento oli karvainen ja sillä oli valtava. olento oli sinun äitisi. Tunnistin sen heti. Huusin. Läimäytin itseäni otsaan ja suurten lieskojen saattelemana lähdin ratsastamaan ulos lohikäärmeen vatsasta. Ratsastin kuin hullu lehmä ja vaikka kuumuus korvensi selkäkarvani tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni iloa. Olin pian vapaa, vapaa tästä kaameasta paikasta ja ennenkuin huomasinkaan olin lohikäärmeen kielen päässä. repäisin itseni irti ratsuni takkuisista karvoista ja juuri ennenkuin lohikäärme sulki suunsa hyppäsin ulos kiven kovaan maahan.
Päätäni särki. Vieressäni oleva hirviö ei ollut lohikäärme, vaan veljeni präkäzybrööts. Olimme molemmat örkkejä. Veljelläni oli mukana jousipyssy ja yksi valkoinen nuoli. Hän jännitti jousipyssynsä ja ampui nuolen minua kohti. Se osui minua suoraan hikiseen otsaani. Karjaisin. Tunsin kipua. Veljeni nauroi. Katsoin iloista veljeäni ja aloin nauramaan myös. Sitten muistin lohikäärmeen. Repäisin nuolen irti otsastani ja heitin sillä takanani seisovaa lohikäärmettä. Nuoli lensi ohi. Mutta käärme joka seisoi kallion reunalla horjahti ja syöksyi kuolemaansa. Katsoin veljeäni. Veljeni nosti minut seisomaan ja pyysi anteeksi samalla tukkiessaan napanöyhtällä reikää otsassani. Annoin anteeksi hänelle ja lopuksi hirtin hänet sukupuuhumme.
Loppu.
Minulla oli kylmä. Tunsin kuinka suolainen hikeni valui hitaasti rasvaisia kasvojani pitkin suoraan nieluuni. Minua oksetti. Tärisin kylmässä kun yritin nousta seisomaan. Ympärilläni oli pimeää, en nähnyt yhtään mitään. Huojuin hetken paikallani kunnes pakottava tarve oksentaa valtasi minut. Kaaduin polvilleni tahmeaan maahan ja oksensin. Sylkäisin maahan ja katsoin vihreää oksennustani. Miksi tämä kaikki tapahtuu minulle? Miksi suolainen hikeni valuu minun nieluuni? Olen da Iso pomo, maiden valloittaja ja suuri sankari. Minun ei kuuluisi hikoilla, mutta ilmeisesti jokin suurempi voima saa sen aikaiseksi. Huumorintajuni ei riittänyt tällaiseen, joten otin ison kourallisen oksennustani ja iskin sen suoraan naamaani. Käännyin katsomaan taakseni ja näin vain synkkää pimeyttä, oli aika löytää valoa.
Hiljaisuus vallitsi, missä ikinä olinkin. Mutta sitten, kuin yöstä kuuma ilma valtasi koko alueen. minusta tuli sokea. olin kana. Sanoi kuka tahansa mitä tahansa se oli totta. Mielummin olisin ollut vaikkapa koala, mutta sille ei voinut enää mitään. Oli aika ratsastaa lohikäärmeen sisällä. Tunsin sen syvällä vatsassani. Pian, pian kaikki tuntisivat minut nimellä... tai sitten eivät! Mutta nyt oli tärkeintä selvitä elävänä. Havahduin hetkeen. Seisoin suuren olennon päällä. Olento oli karvainen ja sillä oli valtava. olento oli sinun äitisi. Tunnistin sen heti. Huusin. Läimäytin itseäni otsaan ja suurten lieskojen saattelemana lähdin ratsastamaan ulos lohikäärmeen vatsasta. Ratsastin kuin hullu lehmä ja vaikka kuumuus korvensi selkäkarvani tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni iloa. Olin pian vapaa, vapaa tästä kaameasta paikasta ja ennenkuin huomasinkaan olin lohikäärmeen kielen päässä. repäisin itseni irti ratsuni takkuisista karvoista ja juuri ennenkuin lohikäärme sulki suunsa hyppäsin ulos kiven kovaan maahan.
Päätäni särki. Vieressäni oleva hirviö ei ollut lohikäärme, vaan veljeni präkäzybrööts. Olimme molemmat örkkejä. Veljelläni oli mukana jousipyssy ja yksi valkoinen nuoli. Hän jännitti jousipyssynsä ja ampui nuolen minua kohti. Se osui minua suoraan hikiseen otsaani. Karjaisin. Tunsin kipua. Veljeni nauroi. Katsoin iloista veljeäni ja aloin nauramaan myös. Sitten muistin lohikäärmeen. Repäisin nuolen irti otsastani ja heitin sillä takanani seisovaa lohikäärmettä. Nuoli lensi ohi. Mutta käärme joka seisoi kallion reunalla horjahti ja syöksyi kuolemaansa. Katsoin veljeäni. Veljeni nosti minut seisomaan ja pyysi anteeksi samalla tukkiessaan napanöyhtällä reikää otsassani. Annoin anteeksi hänelle ja lopuksi hirtin hänet sukupuuhumme.
Loppu.