Aloin tässä jokin aika sitten kirjoittelemaan monien muiden tavoin fluffia omalle kaaos 40k armeialleni, Varjojen Veljeskunnalle (Brotherhood of Shadows), ja se sitten hieman karkasi käsistä ja tuloksen ensimmäinen osa on tässä. Kaikkein tarkkaavaisimmat huomaavatkin, että tarinassa ei puhuta sanaakaan tämän nimisestä kaaos joukosta, mutta salamurhaamisen mestarit tulevat kyllä kuvioihin myöhemmin (Jos nyt tarinaa pidetään täällä jatkamisen arvoisena.)
Sitten suomentamis kysymyksestä. Omasta mielestäni suomenkieliset tarinat pitää suomentaa, eli tämä on oma mielipiteeni ja kaikilla saa olla omat mielipiteensä. En ole kuitenkaan lähtenyt suomentamaan sellaisia sanoja, joilla ei ole järkevää suomenkielistä vastinetta, kuten "bolter" tai "dreadnought" en ole lähtenyt suomentamaan. Toivon, että suomentamis kysymystä ei oteta täällä suuremmin esiin, vaan siihen liittyvä keskustelu siirretään tuonne toiseen niitä erityisesti käsittelevään osioon. En halua vaikuttaa mitenkään "niuhottavalta" mutta olen katsonut että muutaman tarinan arvosteleminen on mennyt kokonaan suomentamis kysymysten puolelle :? .
Uskonpuhdistus osa 1: Musta Heijastus
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Uskonpuhdistus osa 1: Musta Heijastus
Enemy of my enemy is my friend
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
USKONPUHDISTUS
Osa 1: Musta Heijastus
Aamu auringon ensimmäiset säteet lämmittivät suuren kivilinnan pihaa. Linnoituksen ympärillä levittäytyi suunnaton aavikko. Kaikki näytti yleensä kuolleelta. Oli aina näyttänyt. Tähän aamuun saakka. Mustia pisteitä ilmestyi horisonttiin pölypilven saattelemana.
0800 – Taron linnoitus, keskipiha
Linnoituksen keskipihalla sadat avaruusmerijalkaväen sotilaat olivat syventyneet rukoukseen kappalaisensa johdolla. He kuuluivat mustiin temppeliherroihin, ristiretkeläissotureihin. "Ole puhdas niin ruumiiltasi, mielestäsi kuin sielultasi." Soturipappi Argon jatkoi rukousta, ja jokainen mustapanssarinen soturi toisti hänen sanansa kuorossa. Argon oli ollut tämän joukon kappalainen viimeiset kymmenen vuotta ja nähnyt ryhmän hyvät ja huonot hetket. Hän aikoi olla temppeliherrojen tukena loppuun asti, mikä ei välttämättä olisi kovin kaukana. "keisari meitä siunatkoon." Argon lopetti rukouksen, ja toistettuaan papin sanat, kaikki soturit nousivat samaan aikaan polviltaan ylös. Ainut, joka ei noussut muiden mukana, oli Diviator, keisarin esitaistelija. Hän istui maassa polvillaan, pää vasten miekkansa kahvaa. Hän aikoi rukoilla voimia keisarilta joukoilleen kunnes häntä tarvittaisiin. "Palatkaa takaisin asemillenne!" Marsalkka Oberon komensi aseveljiään. "Keisari meitä auttakoon." hän lisäsi kaikessa hiljaisuudessa muiden lähdettyä.
Nuori sotilas, Metallus, oli innoissaan. Tämä oli hänen ensimmäinen taistelunsa Mustien Temppeliherrojen riveissä. Toki hän oli osallistunut tarkkailu ja tiedustelu tehtäviin, mutta tämä oli jotain muuta. Jotain suurempaa. Jokaista osaa hänen ruumiistaan tuntui kihelmöivän kun hän juoksi muiden sotilaiden kanssa kohti taistelu asemia. Heidän asemansa olivat bunkkerit, jotka oli kaivettu maahan eteläisen muurin eteen. Päästäkseen sisään bunkkereihin, heidän oli kierrettävä muinaisten katakombien kautta, jotka sijaitsivat linnan alla. Hänen joukkueen johtajansa, veli Celester, avasi hitaasti vanhan, ruosteisen oven, joka johti katakombeihin. Huoneeseen tulvahti heti ummehtunut löyhkä. Tuoksui mädältä ja Kuolleelta. Katakombien sokkeloisten käytävien lattiat olivat vuosikausien, ellei kymmenien, pölyn peitossa ja ilma oli sakeana tomusta. Hetken matkaa vaellettuaan veli Celesterin johdolla, he löysivät seinään hakatun aukon, joka johti yhteen eteläisten muurien kuudesta bunkkerista. Vanha ja usein paikkailtu bunkkeri oli kärsinyt pahasti parin viikon takaisessa hyökkäyksessä, kun temppeliherrat olivat vallanneet linnan Mustan Legioonan petturi joukoilta. Temppeliherrat olivat yrittäneet olemaan vaurioittamasta kovin pahasti linnoituksen puolustus asemia, koska he tarvitsivat linnan omaan käyttöönsä. Metallus kirosi taas mielessään, että hänet oli silloin asetettu tiedustelu reserviin, eikä hyökkäys joukkoihin. ”Arvioitu aika 150 minuuttia.” Kuului hänen kypäränsä kaiuttimista. Hän asettui odottamaan bunkkerin seinän viereen, ja tarkisti bolterinsa toiminnan vielä kerran. Hän oli tehnyt niin jo kolme kertaa kuluvan päivän aikana, mutta varmuus ei ole tappanut ketään. Jumiutuva ase on koitunut useille kohtaloksi.
0830 – Ei-kenenkään-maa
Hän yritti keskittyä taistelu suunnitelman hahmottamiseen, mutta tärinä teki mietiskelyn mahdottomaksi. Gael, Mustan Legioonan 143:mannen osaston komentaja, Kaaoksen esitaistelija, Yksi suuren Abaddonin valituista, istui maan raivaaja ristinritari - panssarivaunun kuljetustilassa henkivartijoidensa ja liittolaistensa, Maailman syöjien, johtajan Gorenerin, kanssa. Gorenerin panssari oli verenpunainen, eikä hänellä ollut kypärää päässään. Hänen kupeellaan roikkui raskas ketjukirves. Toisin kuin Gaelia, Goreneria maan raivaajan heiluminen ja tärinä ei näyttänyt häiritsevän lainkaan. Hän oli syvällä ajatuksissaan, odottaen vain hetkeä, jolloin hän pääsisi vuodattamaan verta Khornen puolesta. Gael katseli valittuja sotilaitaan. Lähes kaikki heistä olivat kaaoksen jumalien suosiossa, ja se näkyi mutaatioiden ja epämuodostumien muodossa. Joka ikinen heistä oli valmis tappamaan ja uhrautumaan pimeiden jumalien puolesta, ja Gael tiesi, että jokainen heistä toivoi salaa hänen kaatuvan taistelussa, koska silloin armeijassa olisi johtajan paikka avoinna, ja he olivat kaaoksen jumalien suosituimpia hänen jälkeensä. Tästä syystä tilanteet joissa soturi ampuu vahingossa toista selkään eivät ole niin harvinaisia kaaoksen riveissä. Kilpailijoiden harventaminen oli aina kannattavaa.
Ennen niin ylväs maan raivaaja oli nyt päällystetty piikein, ketjuin ja epäpyhin merkein kaaosten jumalien kunniaksi. Maan raivaajan edellä liikkui suuri joukko Saalistaja – panssarivaunuja ja sarvikuono - kuljetuspanssareita täynnä kaaoksen parhaimmistoa. Kaukana muista joukoista marssivat Gorenerin joukot, Khornen Berserkit. Mahtavia ja vahvoja sotureita, mutta hyvin vaarallisia, ja tunnettuja siitä etteivät usein välittäneet, teurastivatko vastustajia vai omia joukkoja, kunhan verilöyly tapahtuu Khornen nimeen. Jopa maan raivaajan paksujen seinien läpi, Gael pystyi lähes kuulemaan Berserkkereiden verenhimoisen hokemisen: "Verta verijumalalle, pääkalloja valtaistuimeen."
"Aseveli, koska olemme perillä?!" Gael huusi maan raivaajan ohjaamoon. "Arvioituun kohtaamishetkeen 120 minuuttia, veli Gael!" yksi ohjaajista huusi takaisin. "Enää kaksi tuntia ja saat kastaa kirveesi jälleen vereen." Gael sanoi Gorenerille. "Jokainen minuutti ilman verenvuodatusta khornen puolesta on hukkaan käytettyä aikaa." Gorener lausui hiljaa, ja Gael ei voinut olla huomaamatta että Verenjumalan valitun kirveskäsi tärisi raivosta. Gael ei uskaltanut edes arvailla kauanko Gorener pystyisi pidättelemään raivoaan. Viimeiseksi hän kaipasi massateurastusta omassa maan raivaajassaan. Gael yritti taas miettiä taistelusuunnitelmaa, ja sulki maan raivaajan tärinän ulkopuolelleen keskittymällä vain yhteen ainoaan lauseeseen:
"Kuolema väärälle keisarille."
1000 – Taron Linnoitus, keskipiha
Keisarin esitaistelija havahtui mietiskelystään ympäri linnoitusta kaikuviin huutoihin. Hän nousi ylös kuumalta hiekalta, ja pudisteli hiekkaa puhtaan valkoiselta kaavultaan, joka peitti hänen mustaa panssariaan. Hän alkoi katsella ympärilleen. Mustat Temppeliherrat olivat asettuneet muureille ja bunkkereihin puolustus asemiin. Temppeliherrat olivat saaneet tiedustelijoiltaan kaksi päivää sitten viestin, että suuri joukko Mustan Legioonan joukkoja oli matkalla heitä kohti. He olivat vasta pari viikkoa sitten valloittaneet linnoituksen samaisten joukkojen eri ryhmältä verisessä taistelussa, eivätkä aikoneet luovuttaa sitä takaisin petturi legioonalaisille helposti. "Ah, olet lopettanut, veli Diviator." esitaistelija kääntyi ja huomasi Marsalkka Oberonin ja soturipappi Argonin kävelevän häntä kohti. "Kuinka kaukana vihollinen on?" Diviator kysyi. "Noin 30 minuutin matkan päässä. Havahduit juuri ennen kuin tulitus alkaa." Argon vastasi. Diviator käänsi heille selkänsä ja kysyi "Paljonko heitä on?" "Noin neljä yhtä meidän sotilastamme vastaan, mutta meillä on tämä linnoitus suojanamme, ja he joutuvat kulkemaan ainakin muutaman sata metriä laakealla aavikolla tulituksemme alaisena. Apujoukkomme saapuvat tueksemme viimeistään keskipäivän aikoihin." Oberon vastasi. "Mutta silti..." "Hyvin harvat meistä selviävät vaikka voittaisimme." Diviator jatkoi lauseen loppuun Oberonin puolesta. "Juuri niin." Oberon totesi synkästi. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Argon sanoi "Mennään valmistautumaan taisteluun." Kaikki kolme mustaa temppeliherraa nyökkäsivät synkästi.
"Keisarin puolesta."
1025 – Ei-kenenkään-maa
"Olemme pian etäisyydellä. Valmistautukaa." Gael antoi tiedotuksen kaikkien kaaos merijalkaväen sotilaiden kypäriin. Gael katseli hetken, kuinka hänen valitut soturinsa tarkistivat aseitaan ja ketjumiekkojaan. Hän ummisti silmänsä vielä hetkeksi. Hän ei saanut mietiskellä kauaa, vaan jo muutaman minuutin kuluttua ulkopuolelta alkoi kuulua konekivääri tulituksen ääntä ja erinäisiä räjähdyksiä. "Ja niin se alkaa ." Gael totesi synkästi. Gorener lipaisi huuliaan, paljastaen terävät kulmahampaansa. Sitten hän irvisti Gaelille verenhimoisesti ja veti kypärän päähänsä. "Kuinka kauan kohteeseen?" Gael huusi ohjaamoon. "Vain muutama kymmentä minuuttia!"
Äkkiä koko maan raivaaja heilahti paine aallon voimasta. Kuljetustilan seinässä olleiden monitorien lasiruudut räjähtivät kappaleiksi, täyttäen ilman lasin sirpaleista ja kipinöistä. Toivuttuaan iskusta Gael karjaisi ohjaamoon ”Mitä pimeiden jumalien nimeen tuo oli?!” Ohjaamosta kuului vastaus ”Emme tiedä! Isku rikkoi Maan Raivaajan sensorit!” Gorener päästi murahduksen ja lähti kiipeämään pitkin tikkaita kohti Maan Raivaajan katolla olevaa luukkua tarkistamaan tilanteen. Normaalisti Gael olisi lähettänyt jonkun vähempi arvoisen sotilaan ylös, mutta hän ei erityisemmin pitänyt Khornen valitun verenhimoisuudesta, joka oli monta kertaa ollut maksaa hänen joukkojensa hengen. Gorener oli sataprosenttisesti uhrattavissa.
Suurta kattoluukkua ei oltu suunniteltu kulku väyläksi, joten se avautui hyvin vaivalloisesti ja Gorenerin täytyi käyttää molempia käsiään saadakseen sen auki, jolloin hän lähes tipahti tikkailta. Ulkopuolella näytti siltä kuin kaikki pahuus olisi päässyt valloilleen. Ilma oli sakeana bolter tulituksesta, raskaista räjähdyksistä ja kuolinhuudoista kun onnekas ohjus osui yhteen Sarvikuonoista, haudaten sen matkustajat palavaan romuun, tai kun joku Saalistaja panssarivaunuista ampui osuman yhteen muureilla parveilevista temppeliherra ryhmistä. Hetken aikaa aluetta tarkkailtuaan Gorener huomasi ongelmatekijän. Pohjoisella muurilla Maan Raivaajaa tähtäsi Hävittäjä – Ryhmä. Juuri kun Gorener oli kiipeämässä takaisin sisään, hän näki ilmaa halkovan savujuovan lähestyvän maan raivaajaa. ”Raskas ohjus! Valmistautukaa osumaan!” Hän huusi ohjaamoon ja tarrautui lujasti kiinni tikkaisiin. Osuma paiskasi hänet päin luukkua, ja hän olisi pyyhkiytynyt pois maan raivaajan katolta jos hän ei olisi saanut kiinni seipäästä joka oli kiinnitetty panssarivaunun kattoon. Edes mahtava maan raivaaja ei kestäisi enää toista suoraa osumaa. Hän laski nopeasti kypärässään olevien sensorien avulla tarkan kohdan, ja huusi alas ohjaamoon ”Suunnatkaa kaikki kaksoistykit suuntaan X:224 Y:145!”
1035 – Taron linnoitus, pohjoinen muuri
Pohjoisella muurilla Diviator vieri sivuun raskaiden plasmakanuunoiden muuttaessa hävittäjä ryhmän hänen lähellään atomeiksi. Ilma oli täynnä linnan muureista räjähdyksessä irronneita kiviä ja savua. Nämä petturi olivat tosissaan! Tällä hetkellä hän ei voinut miekkansa kanssa tehdä mitään muuta kuin odottaa vihollisten pääsyä muureille. Hänen lähellään Argon oli maassa polvistuneena sotilaan äärellä, jolta raskas bolteri oli repinyt käden irti olkapäästä lähtien. Argonin valkea kaapu oli verestä punainen. Hän katsoi Diviatoriin, pudisti päätään ja syventyi viimeiseen rukoukseen kuolevan sotilaan vierellä. Jälleen yksi raskaan kanuunan ammus osui muuriin hänen lähellään, tiputtaen muutaman temppeliherran alas muureilta turmioonsa. Ei kestäisi enää kauaa ennen kuin ensimmäiset Sarvikuono kuljetusvaunut olisivat muurien tuntumassa. Diviator katsoi miekkaansa. Sen pitkä musta terä heijasti hänen kypäränsä piirteet takaisin täydellisesti. Oli niin väärin, että pian miekan kaunis terä olisi verestä märkä. Sitten hän syventyi vielä kerran rukoukseen, pyytäen suojeluista keisarilta.
Oberon ampui plasmapistoolillaan nopeita laukauksia eteläisiä muureja kohti juoksevia Khornen Berserkkejä päin. Vaikka Berserkit olivat hirveän tulituksen alaisina, he nauttivat tuskasta, ja vain muutamat heistä kaatuivat hirveistä haavoistaan huolimatta. Oberon ymmärsi, että jos suurin osa kaaoksen joukoista pääsisi näin nopeasti muureille, heillä ei olisi toivoakaan. Hän mietti kuumeisesti keinoa hidastaa Mustia Legioonalaisia ja Maailman syöjiä, kun hän näki jotain. Pakana johtajan maan raivaaja. Hän antoi merkin seurata itseään ryhmälle rynnäkkö sotilaita ja käynnisti lentoreppunsa.
1040 – Ei-kenenkään-maa
”Miksemme ole jo linnoituksen luona?!” Gael huusi maan raivaajan ohjaajalle. ”Ohjus vioitti ohjaus järjestelmää. Antakaa vielä muutama minuutti!” Ohjaaja huusi takaisin, ja hänen äänestään paistoi pelko. Näissä piireissä ei hyväksytty epäonnistumista, ja hänen oloaan ei tehnyt yhtään helpommaksi se että samassa panssarivaunussa oli verenhimoinen Khornen valittu. Kauaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut ajatella, kun äkkiä maan raivaaja tärähti. Tärähdyksen seurauksena kuului sähköinen ritinä, ja kaikki maan raivaajan monitorit sammuivat, ja radioista pauhannut käskynjako katkesi kuin veitsellä leikaten. ”Jotain osui katolle, herra! Kaikki monitorit ja kommunikaatio laitteet pimenivät! Nopeutemme tippui 75 prosenttia! Meidän täytyy pysähtyä ylikuumenemisvaaran takia!”
Oberonin voimamiekka repi kappaleiksi maan raivaajan panssarikattoa ja laitteistoa kuin lämmin veitsi voita. Hän yritti pitää mahdollisimman kovaa ääntä kääntääkseen huomion itseensä ja neljään muuhun rynnäkkö sotilaaseen, jotka tuhosivat maan raivaajan panssari kattoa ja laitteistoa. Heidän ei tarvinnut odottaa kauan, kun maan raivaajan takaportti aukesi ja ulos juoksi joukko kaaoksen valittuja sotilaita, valmiina vuodattamaan keisarin parhaimpien verta. ”Joko?!” Oberon huusi maan raivaajan takana olevalle rynnäkkösotilaalle. ”Tarvitsen vielä hieman aikaa!” kuului vastaus. ”Juuri aikaa meillä ei ole.” Oberon mietti synkästi. Oberon käänsi kaikkien huomion itseensä hyppäämällä kaaossotilaiden keskelle voimamiekka valmiina. Teko kylläkin yllätti täysin muut rynnäkkösotilaat, jättäen hänet hetkeksi täysin yksin vihollisten sekaan. Kaaossotilaat hyökkäsivät verenhimoisina päin Oberonia, unohtaen että heitä vastassa oli kymmeniä vuosia tappamisen taitoa harjoitellut mustientemppeliherrojen marsalkka. Sitä he tulisivat katumaan.
1050 – Taron linnoitus, pohjoinen piha
Tulituksesta selviytyneet sarvikuonot olivat päässeet muurin tuntumaan hetki sitten, ja suuri joukko petturi merijalkaväensotilaita tulvi muureille epätoivoisia puolustajia kohti, mutta vastustajat tuntuivat olevan sekasorrossa. Heillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista sotasuunnitelmaa, saati sitten sodanjohtoa. Pohjoisten muurien ulkopuolella Diviator ei jäänyt ihmettelemään kaaoksen sotilaiden sekaannusta, vaan syöksyi ryhmänsä kanssa juoksuhaudasta lähintä vihollisjoukkoa kohti. Kuiva hiekkamaasto liukui heidän jalkojensa alla kun he juoksivat suojasta toiseen mahdollisimman nopeasti, ja ne, jotka eivät olleet tarpeeksi nopeita, saivat surmansa säälimättömässä tulituksessa joka raivosi kaikkialla heidän ympärillään. Kaaoksensoturit vetivät esiin taistelumiekkansa kun näkivät Diviatorin syöksyvän heitä kohti, mutta niistä ei ollut apua keisarin esitaistelijan mustaa miekkaa vastaan, joka katkaisi yhdellä huitaisulla niin miekat kuin niiden omistajat kahtia. Iskuja sateli joka puolelta, mutta Diviator käytti mahtavaa miekkaansa kuin se olisi ollut höyhenenkevyt, ja harvat iskut pystyivät edes naarmuttamaan hänen panssariaan. Hän väisti sivulle, torjui oikealle, ja huitaisi nopeasti yhtä petturi sotilasta vatsaan miekallaan. Heti sen jälkeen, hän oli jo valmiina uuteen hyökkäykseen. Hän torjui yhden naamansa edestä tulleen hyökkäyksen, potkaisi hyökkääjää lujasti vatsaan ja lävisti hänet maahan. Vaikka se tuntui oudolta, vain tämmöisinä hetkinä hän tunsi todella elävänsä. Kun hän vuodatti verta keisarin ja uskonsa puolesta. Kun hänen joukkonsa oli voittanut jäljelle jääneet petturit, he liikkuivat mahdollisten suojien varjoissa kohti seuraavaa saalistaan.
Raskas kranaatti oli tuhonnut bunkkerin pääty seinän, ja Metallus seisoi kahden aseveljensä ja luutnantti Celesterin kanssa puolustamassa seinään puhkaistua aukkoa. Metallus tulitti kohti juoksevia petturisotilaita bolt pistoolillaan, ja osuikin yhtä rintakehään, kaataen tämän maahan., mutta yhden kaatuneen tilalle tuli aina kaksi uutta. ”Pysy valppaana!” Clester huusi hänelle. Äkkiä yksi vihollisista tähtäsi bolt pistoolinsa Metallusta kohti ja osui häntä olka päähän. Tuskan aalto iskeytyi Metalluksen käsivarteen, ja hän kaatui bunkkerin betoni lattialle. Kaaos sotilaat tulvivat aukosta sisään, ja teurastivat lähitaistelussa yhden sotilaista veli Celesterin ja toisen sotilaan jatkaessa taistelua. Metallus raahautui lattiaa pitkin ja asettui nojaamaan seinää vasten. Hän ampui muutaman nopean laukauksen kaaoksen sotilaita kohti ja lysähti sitten maahan voimattomana. Hän ei ehkä ollut kokenut sotilas, mutta hän tiesi koulutuksensa ja kuulemiensa perusteella, että tuollainen osuma olkapäähän tekisi hänen kädestään käyttökelvottoman ja luultavasti tappaisi hänet veren hukkaan. ”Olet avaruusmerijalkaväen jäsen! Et ole yhtä heikko kuin normaalit ihmiset! Käytä voimiasi! Nouse ja taistele!” Celester huusi taistelun keskeltä hänelle. Metallusta huvitti. Nouse ja taistele nyt olkapää palasiksi silpoutuneena. Jos tilanne ei olisi toivoton hän olisi nauranut. Sitten hän alkoi miettimään veli Celesterin sanoja. ”Et ole yhtä heikko kuin normaali ihminen! Olet avaruusmerijalkaväen jäsen!” Toivon kipinä pilkahti hänen silmissään. Hän oli usein ennen mustiin temppeliherroihin pääsyään kuullut tarinoita avaruussotilaiden voimista ja uroteoista muilta sotilailta, ja olihan hänen lyhyessä koulutus vaiheessaankin kerrottu, että hänen pitäisi pystyä paljon mahtavampiin tekoihin kuin tavallisten sotilaiden. Hitaasti hän kokeili kätensä toimintoja. Ainakin se liikkui vielä ja tuntokin oli tallella. Hän otti haavoittuneella kädellään tukea ja yritti nousta. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi! Käsi ei edes tuntunut haavoittuneelta! Voiton riemuisena hän tuijotti kättään, joka näytti toimivan täysin yhtä hyvin kuin ennen haavoittumistaan. Hän tiputti pistoolinsa lattialle ja veti esiin miekkansa. Oli aika kokeilla hänen uusia voimiaan lähitaistelussa.
1100 - Ei-kenenkään-maa
Oberon löi jälleen yhden petturi legioonalaisen maahan ketjumiekallaan. Miekan pyörivät terät repivät kaaossotilaan panssariin reiän helposti, ja hän jäi maahan makaamaan puolet rintakehästään kappaleiksi revittynä, mutta voimistaan huolimatta Oberon alkoi väsyä, ja vihollisia oli vielä lähemmäs kymmenen, kun heitä oli hänen lisäkseen enää vain muutama veli Dorenin ja veli Aurielin kaaduttua vihollisten ylivoiman edessä. Lisäksi taistelussa oli mukana säälimätön kaaoksen esitaistelija, jonka pelkkä olemus herätti epätoivoa mustissa temppeliherroissa. Vaikka Oberon kaatoi kaaossotureita nopeaan tahtiin, kaikki tuntui vain hidastavan vääjäämätöntä. Juuri kun Oberon sitä vähiten odotti, jotakin raskasta osui hirveällä voimalla hänen selkäänsä ja painoi hänet maahan. Gorener, joka oli taklannut Oberonin maahan, nosti kirveensä viimeistelläkseen verityön. Silloin yksi rynnäkkösotilaista ryntäsi suojelemaan johtajaansa, ja löi ketjumiekallaan Goreneria lujaa kylkeen. Gorener kaatui maahan, verta pulppuava haava kyljessään. ”Siitä vain, väärän keisarin palvelija. Nautin tuskasta täysin siemauksin. Pääkallosi näyttää varmasti hyvältä Khornen valtaistuimella!” Gorener huusi rynnäkkösotilaalle, ja syöksyi häntä kohti huitoen kirveellään laajoissa kaarissa. Hyvin koulutettu rynnäkkösotilas yritti nopeasti torjua kirveen iskun, mutta Gorener oli liian voimakas, ja mahtava isku katkaisi miekan, ja jatkoi matkaansa siitä sotilaan kaulaan. Oberon pystyi vain katosmaan avuttomana kuinka veli Bachiuksen ruumis valahti velttona maahan, oman verensä peitossa jota virtasi valtoimenaan soturin puoliksi poikki katkenneesta kaulasta. Gorener kääntyi hitaasti Oberonia kohti, Oberonin hitaasti noustessa uudelleen valmius asentoon. Hän nosti voimamiekkansa lievästi viistoon eteensä. Kun Gorener asteli häntä kohti, kirves rennosti sivulla roikkuen, Oberon mietti, että vaikka hän ei selviytyisikään tästä taistelusta, hän ainakin aikoi kuolla arvokkaasti ja uskonsa puolesta.
”Veli Oberon! Se on valmis!” Maan raivaajan takaa juokseva rynnäkköpioneeri huusi. Oberon huomasi heidän hetkensä koittaneen. ”Mustat temppeliherrat, vetäytykää!” Hän määräsi, ja kaikki rynnäkkösotilaat käynnistivät lentoreppunsa, irtautuivat taistelusta ja nousivat ilmaan mahdollisimman nopeasti. Gorener yritti hyökätä verenhimon vallassa Oberonin kimppuun, kirves huitoen villisti, mutta mustien temppeliherrojen marsalkka torjui Gorenerin lyönnin voimamiekallaan, ja löi Gorenerin maahan vapaalla kädellään. Sen jälkeen Oberon nousi ilmaan huutaen ”Tässä lahja keisarilta, petturi koirat!” ja heitti kaaossotilaiden keskelle muutaman sirpalekranaatin. Sirpaleet niittivät kaaoksen valittuja kuin heinää, ja vain ne jotka pääsivät hyppäämään suojaan ajoissa säästivät henkensä. Voitonriemuisina rynnäkkösotilaat lähtivät johtajansa merkistä takaisin kohti linnoitusta.
Punainen usva täytti Gorenerin näön. Hänen jokaista raajaansa koski, ja hän ei nähnyt mitään. Tavallaan se oli ironista. Hän oli verenjumalan valittu. Hänen pitäisi nauttia kivusta, mutta silti hän ei päässyt ylös. Kranaatin sirpaleet olivat repineet hänen panssariinsa suuria aukkoja, ja joka puolelta vuoti pieniä noroja verta. Hän pinnisti kaikki voimansa ja sulki kivun ulkopuolelleen. ”Olen Khornen suosikki. Tuska on minulle nautinto.” hän hoki itselleen. Vaivalloisesti hän kampesi itsensä pystyyn. Hitaasti jäljelle jääneet kaaossotilaat nousivat jaloilleen suojistaan, ihmetellen Gorenerin silkkaa kivunsieto kykyä, mutta kukaan ei uskaltanut lähestyä verenhimoista soturia, joka näytti olevan valmis tappamaan kaiken läheltään. Gorener laukaisi tilanteen kävelemällä muiden sotilaiden luokse hitaasti, ja laskemalla kirveensä rennosti alas. Kaikkien päässä pyöri sama ajatus, mutta ensimmäisenä Gael puki sen sanoiksi. ”Miksi pimeiden jumalien nimeen he lähtivät ennen kuin saivat mitään aikaan?” Seurasi pieni hiljainen hetki. Silloin he kaikki kuulivat sen. Pienen pientä ääntä maan raivaajan takaa. Gael käveli hitaasti ääntä kohti, viittoen kädellään muita liikkumaan kauemmaksi. Maan raivaajan takana hänen pelkonsa kävivät toteen. Jotain oli upotettu maan raivaajan kylkeen. Hän lähti nopeasti juoksemaan pakoon maan raivaajan luota, ja syöksyi kohti lähintä suojaa. Sinne päästyään hän huusi keuhkojensa pohjasta ”Maahan!!!”
1105 - Taron linnoitus, pääportti
Ensin näkyi vain sokaiseva välähdys, ja sen jälkeen koko taistelu kenttä kaikui valtavan räjähdyksen voimasta melta pommin pyyhkiessä maan raivaajan olemattomiin. Räjähdyksen aikana aika tuntui matelevan. Temppeliherrat katsoivat välähdystä voiton riemuisina, kun taas mustat legioonalaiset tuijottivat maan raivaajan tuhoa epäuskoisina, luullen johtajiensa kohdanneen loppunsa. Mutta sitten, sekasorron keskellä, petturi legioonalaisten mielissä tappion pelon korvasi toinen tunne. Koston himo.
Diviator seisoi pääportin suulla kolmen muun taistelusta selvinneen ryhmänsä jäsenen kanssa. Heidän panssarinsa olivat kärsineet ja ketjumiekkansa veressä, mutta silti he jaksoivat vain vastustaa kaaos pakanoiden loputtomilta tuntuvia hyökkäyksiä. Heidän tehtävänsä oli puolustaa muita heidän vetäytyessään turvaan linnaan. Diviator viittoi viimeisiä bunkkereissa seisoskelevia sotilaita juoksemaan sisään portista. Kasa hopeisia valojuovia syöksyi äkkiä savun keskeltä, osuen toiseen avaruusmerijalkaväensotilaaseen. Mies hytkyi hetken irvokkaasti tulituksen voimasta, ja lysähti sitten elottomana maahan. Diviator tönäisi nopeasti viimeisen sotilaan sisään ja sukelsi portin suojaan itsekin viime hetkellä. ”Sulkekaa portti!” Diviator huusi muille sotilaille.
Oberon ja hänen joukkonsa lensivät hirvittävän savun ja tulituksen keskellä kohti Taron linnoitusta. Silloin hän näki jonkin suuren lähestyvän hitaasti linnoituksen pääporttia suuri vihollislauma perässään. ”Vauhtia veljet! Meitä tarvitaan linnoituksessa!”
1110 – Ei-kenenkään-maa
Gael nousi hitaasti ylös suojansa takaa savun laskeuduttua. Kuten hän olikin jo arvannut, mahtavasta maan raivaajasta ei ollut jäänyt jäljelle muuta kuin hieman metalli romua. ”Se on ohi! Tulkaa esiin!” hän huusi sotilailleen. Hitaasti Gorener ja noin tusina kaaossoturia, jotka olivat selvinneet räjähdyksestä, kömpivät esiin piiloistaan. ”Veljet, ilman maanraivaajaa teidän täytyy malttaa mielenne vielä hetken aikaa. Me kävelemme linnoitukselle.” Tämän sanottuaan Gael lähti marssimaan linnoitusta kohti, soturit perässään. Gorener ei ollut ollenkaan mielissään viivästyksestä. Hän halusi verta. Nopeasti.
1115 – Taron linnoitus, pääportti
Jäljellä olevat puolisensataa temppeliherraa olivat kaikki kokoontuneet etupihalle pääportin taakse. Kaikesta saatavilla olevista esineistä, kuten aselaatikoista ja irtonaisista muurin lohkareista, oli kasattu pieniä suojia, joiden takana nyt suurin osa avaruusmerijalkaväen sotilaista kykkivät, kaikki suurta panssari ovea kohti boltereillaan sihdaten. Aina muutaman sekunnin välein jotain raskasta osui oveen, kuin kaaossotilaat olisivat hakeneet jostain suuren metallipalkin muurinmurtajaksi ja hakkaisivat ovea sillä kaikin voimin. Jokainen isku teki oveen suuren lommon, ja sai oven pultteja irtoamaan suuresta metalli ovesta. ”Ovi ei kestä enää kauaa. Olkaa valmiina avaamaan tulitus.” Diviator tiedotti joukoille, itse seisoen suojassa lähellä ovea, valmiina syöksymään lähitaisteluun heti kun ovi pettäisi. ”Ryhmän johtajat, kertokaa statuksenne!” Diviator käski kypäränsä radiolähettimen välityksellä. ”Alpha on valmiina, yhtä vaille täysmiehitys.” ”Gamma kuittaa, puolet miehistämme ovat kaatuneet.” ”Beta kuittaa, vain kolme miestä jäljellä.” Ryhmien johtajat raportoivat. ”Delta ja Epsilon?” Diviator kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen. ”Eliminoitu.” Argon vastasi synkästi. ”Beta – ryhmä. Käyttäkää käsikranaatteja ja raskaita aseita. Alpha ja Gamma – ryhmien henkiin jääneet, sulkutulta. Kun petturit ovat päässeet noin viiden metrin päähän, siirrytte lähitaisteluun.” Hän lisäsi vielä. ”Alpha kuittaa.” ”Beta kuittaa.” ”Gamma kuittaa.” vastasivat ryhmien johtajat synkästi. He kaikki tiesivät, että tästä tulisi luultavasti heidän viimeinen taistelunsa.
”Toverit… Ei, veljet! Vaikka pimeyden voimat ympäröivätkin meitä, keisari antaa meille voimia! Petturi koirien jumalat eivät ole täällä, Kauhun silmä ei näe tänne! Te olette keisarin viikatteet, te jaatte hänen oikeuttaan! Vaikkemme enää näkisi huomista, urhoollisuutemme tullaan muistamaan ikuisesti! Uskonne on kilpenne, raivonne kerettiläisiä vastaan on aseenne! Keisarin puolesta!”
Diviator hymyili kypäränsä sisällä. Argonin puhe oli nostattanut sotilaiden taisteluhengen huippuunsa. Metallus oli yksi Alpha – ryhmän kolmesta henkiin jääneestä. Hänen sydämensä ei hakannut jännityksestä enää niin kuin ennen taistelua, ja hänen kätensä eivät enää vapisseet hänen osoittaessaan asettaan vihollista kohti. Mutta nyt hänen sisällään velloi uusi tunne. Kuoleman pelko. Hän ajatteli Argonin sanoja, ja yritti löytää sisältään rohkeuden. Sitä vain ei tuntunut löytyvän. Hän oli nähnyt vain 20 kesää, ja hän ei ollut vielä valmis kuolemaan, ei edes uskonsa puolesta. Hän oli aina luullut, että olisi tosipaikan tullen valmis uhrautumaan keisarin puolesta, ja hän kyllä kuullut kaikki tarinat siitä, kuinka kaikki uskonsa puolesta kuolleet pääsevät keisarin luo ikuiseen rauhaan, mutta tänään, nähtyään hänen tovereidensa kuolevan hänen vierellään, hän oli alkanut arvelemaan opetuksia. Jos keisari oli kaikkivoipa ja kauttaaltaan hyvä, miten hän antoi tuhansien kuolla puolestaan päivittäin? Hän ravisti ajatukset nopeasti päästään. Opetusten ja keisarin oikeudenmukaisuuden arveleminen oli ensimmäinen askel kohti kaaoksen rivejä. Hän nosti kaatuneelta veli Nechralta ottamansa bolt pistoolin ovea kohti, ja jäykisti kätensä jokaisen nivelen ja lihaksen valmiiksi ampumaan mitä tahansa joka yrittäisi sisään portista.
Kesti vain muutaman hetken, kun portin ylempi vasen sarana irtosi paikoiltaan, kallistaen ovea hieman. Diviatorin silmät levisivät, kun hän näki mikä hakkasi ovea. ”Se on dreadnought! Taktiikan vaihto! Alphat, keskittykää vain dreadnoughtiin, käyttäkää kaikkia raskaita aseita ja kranaatteja mitä on saatavilla! Beta ja Gamma, vältelkää dreadnoughtin läheisyyteen joutumista ja hyökätkää vain jalkaväen kimppuun!” Diviator huusi lähettimeensä nopeasti. Toinen sarana irtosi. Etenkin nuoret sotilaat jähmettyivät kuullessaan dreadnoughtista, hirvittävästä tuhonkoneesta, joiden verenhimosta ja voimakkuudesta he olivat kuulleet vain tarinoita. He kokosivat itsensä nopeasti ja valmistautuivat kohtaamaan pelkonsa. Ovi taipui ensin hieman sisäänpäin, ja antoi sitten periksi, kaatuen koko painollaan linnakkeen sisäpihalle. Ulkona vallitsevasta savun ja pölyn seasta sisään linnoitukseen astui lähes viisi metriä korkea metallinen tappokone, jonka täytyi painaa tonneja. Todella paksu portti taipui sen jalkojen alla, ja sen metalli kuoren sisältä näkyvistä silmistä paistoi vuosisatojen viha.
Drach`yen, entinen mustan legioonan mahtava johtaja, joka oli kaatunut taistelussa Veri Enkelten komentaja Dameroksen voiman edessä, kiehui raivosta titaanisen kuorensa sisällä. Hänen vihatuimmat vastustajansa, keisarin mahtavimmat, olivat vain noin kymmenen metrin päässä hänestä. Ennen kuin Drach`yen ehti ottaa askeltakaan, raskas täysmetallivaippa ammus teki reiän hänen päänsä vasemmalle puolelle, ja loput hänen ruumiistaan peittyi kipinöihin kymmenien boltereiden tulittaessa häntä kohti. Vaikka Drach`yen vuosikymmenet hänen metalli mausoleumissaan olivatkin ajaneet hänet hulluuden partaalle, hän ei silti ollut kykenemätön taktiseen ajatteluun. Pienet bolterin luodit eivät kuin naarmuttaneet hänen runkoaan, mutta hän oli enemmänkin huolestunut raskaita aseita kantavasta ryhmästä muiden joukkojen takana. Hän harppoi muutaman askeleen eteenpäin, nosti liekinheittimensä, ja käänsi sen kohti häntä lähimpinä olevia temppeliherroja. Veli Marcarius tunsi ajan matelevan useiden sekuntien ajan, kun dreadnought käänsi toisessa kädessä olevan massiivisen liekinheittimen häntä kohti. Tuntui siltä kuin kaikki taistelun äänet olisivat vaienneet. Ainut asia mitä hän saattoi kuulla, oli äänekäs napsahdus kun liekinheittimestä alkoi virrata ulos kaasua. Puolta sekuntia myöhemmin hän ei enää tuntenut mitään. Hirviö liikutti liekkivanaa laajassa kaaressa, sytyttäen kolme avaruusmerijalkaväen jäsentä ilmiliekkeihin. Diviator juoksi nopeasti suojastaan drednoughtin taakse, nosti miekkansa, ja löi laajassa kaaressa massiivisen pedon liekinheitinkädessä olevat metallijohdot poikki. Kaasun vapautuminen aiheutti ketjureaktion, joka päättyi pieneen aseen sisäiseen räjähdykseen. Drach`yen oli hetken aikaa ihmeissään, ja huomasi sitten, että hänen oikean käden paikallaan oli vain hieman metallirojua ja johtoja, jotka roikkuivat velttona hänen sivullaan. ”Ase järjestelmä pettänyt.” tiedotti hänen sisäinen tietokoneensa. Se ei ollut suuri menetys, puolikuollut olento ajatteli, ja naksautti auki vasemman kätensä kämmenen, paljastaen viisi valtavaa viikatetta siinä, missä metallisten sormien olisi pitänyt olla. Jos titaaniseen hautaholvin sisällä oleva raato olisi pystynyt hymyilemään, se olisi tehnyt niin.
Metallus kyykistyi puisten laatikkojen taakse, ja käveli niiden takana kyykyssä kohti porttia. Hän ei ollut Diviator tai Argon, eikä hän ollut se tarinoiden sankari, joka tappaisi Abaddonin kaksintaistelussa, uhraten henkensä muiden puolesta ja eläisi tarinoissa ikuisesti. Niinpä hän kulki mahdollisimman kaukana dreadnoughtista, ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton. Hänestä ei ehkä olisi apua viisi metristä tappokonetta vastaan, mutta hän pystyi silti ainakin pidättelemään tavallisia sotilaita. Hän vilkuili porttia laatikkopinon kulmalta, ja kun hän näki kahden petturi sotilaan juoksevan sisään portista, hän kierähti nopeasti maata pitkin sivulle, tulittaen bolt pistoolillaan ennen kuin kaaossoturit ehtivät reagoida. Kaksi ensimmäistä luotia menivät ohi, mutta kolmas osui toista kaaossoturia olkapäähän, iskien hänet pois tasapainosta, ja neljäs luoti osui suoraan kaaossoturia rintaan ja jatkoi siitä läpi matkaansa seinään. Kaaossotilas kaatui iskun voimasta selälleen, mutta hänen toverinsa oli jo tässä vaiheessa tajunnut tilanteen, ja nosti bolterinsa ja ampui sarjan kuumaa lyijyä kohti Metallusta, joka syöksyi nopeasti makuulleen laatikkojen taakse. Laatikkojen kyljet täyttyivät luodin reistä aivan hänen yläpuolellaan, ja puu sälöjä satoi hänen päälleen. Kun hän kuuli vastustajansa ammusten loppuneen, hän ryntäsi laatikkojen takaa kaaossoturin eteen. Petturi pudotti aseensa ja yritti ottaa esiin taisteluveitsensä, mutta Metalluksen ketjumiekka oli nopeampi. Metallus katsoi kaikessa rauhassa kuinka petturi sotilas kaatui lattialle, vääntelehti hetken, ja jäi sitten makaamaan liikkumatta. Metalluksen yllätykseksi hänen takaansa kuului ääni ”Älä aliarvio meitä, keisarin sylikoira!” Äkkiä Metallus tunsi viiltävää kipua selässään luodin lävistäessä hänet takaapäin. Hän kaatui maahan henkeään haukkoen ja kääntyi ympäri. Hän näki saman kaaossotilaan jota hän oli ampunut rintaan seisovan hänen edessään savuava bolt pistooli kädessään. Kuinka hölmö hän olikaan! Olisihan hänen pitänyt tajuta että jos yksi luoti rintaan ei tapa häntä, ei se tapa petturi soturiakaan. Kaaossoturi astui häntä kohti ja nosti ketjumiekkansa päänsä yläpuolelle ”Valmistaudu ikuiseen pimeyteen, saasta!” hän huusi Metallukselle. Metallus sulki silmänsä ja odotti pahinta. Silloin hän kuuli äänekkään rusahduksen, ja kuuli jonkin kaatuvan maahan. Metallus avasi silmänsä ja huomasi kaaossoturin makaavan maassa hänen edessään. ”Luulin käskeneeni sinun pysyä valppaana.” sanoi veli Celester, joka seisoi hänen edessään verinen voimamiekka kädessään.
Tämä on toivonta, ajatteli Diviator. Dreadnought niitti heidän joukkojaan kuin heinää, ja tuntui siltä kuin sitä ei voisi pysäyttää. Heidän tulituksensa tuntui vain kutittavan metallihirviötä, ja kaikki jotka yrittivät päästä sen lähelle miekkoinensa joutuivat sen säälimättömien viikatteiden uhriksi. Vain ihme voisi pelastaa heidän joukkonsa. Drach`yen nautti teurastuksesta kaikin siemauksin. Yhdestäkään mustasta temppeliherrasta ei ollut vastusta hänen voimilleen. ”Ei ikinä ollut ei ikinä tullut olemaan!” hän nauroi itsekseen halkaistessaan jälleen yhden Bravo – ryhmän jäsenen. Silloin hän näki jotain outoa. Valojuova tuli häntä kohti hirvittävää vauhtia taivaalta.
Kaikki kävi niin nopeasti että kukaan ei ehtinyt tajuta mitä oli sattunut. Oberon seisoi dreadnoughtin päällä, voimamiekka kahvaan asti uponneena metallihirviön sisuksiin. Drach`yen seisoi hetken paikoilleen jähmettyneenä, vasen käsi ilmassa roikkuen kuin pysäytetyssä kuvassa. Hetken kuluttua koneen sisuksista kuului äänekäs korahdus, ja dreadnought taipui kumaraan ja sen käsi valahti velttona alaspäin. Oberon kiskaisi raivoissaan miekan ulos otuksesta sivukautta, halkaisten metallikolossista suuren palan. ”Keisari varjelkoon! Tulit juuri oikeaan aikaan veli Oberon!” Diviator huusi Oberonin hypätessä alas dreadnoughtin päältä ja muiden rynnäkkö joukon jäsenten laskeutuessa heidän ympärilleen. ”En tarpeeksi aikaisin. menetimme useita miehiä.” Oberon totesi synkkänä. ”Jokainen kuolema tullaan maksamaan takaisin. Joukot, kokoontukaa keskipihalla. Saimme vahvistuksia rynnäkkö joukoista, mutta vain yhdessä meillä on mahdollisuus selviytyä.” Hän sanoi kypäränsä radioon.
Etupihalla oleva Metallus kuuli radiostaan Diviatorin sanat ”vain yhdessä meillä on mahdollisuus selviytyä.” Hän oli juuri kääntymässä lähtemään, kun Celester tarttui häntä olkapäästä ja osoitti ovelle. Metalluksen silmät levisivät kauhusta. Pääportista marssi sisään sotureita, jonka kaltaisia hän ei ollut ennen nähnyt. Heidän naamansa olivat epämuodostuneet ja osalla heistä oli käsien tilalla lonkeroita tai valtavia kouria. Joukkojen edessä marssi valtava punaiseen panssariin pukeutunut soturi, hurjasti ympärilleen pälyillen. Punapanssarinen soturi huomasi heidät, puristi kirvestä kädessään entistä tiukemmin ja lähti juoksemaan heitä kohti. ”Juokse.” Celester kuiskasi Metallukselle. Metallus ei pitänyt ideasta jättää Celester yksin näiden mutatoituneiden hirviöiden armoille. ”Mutta…” ”Juokse!” Celester huusi Metallukselle, ja tönäisi tämän kauemmas itsestään. Gorener karjaisija löi kirveellään Celesterin kasvoja kohti. Celester nosti voimamiekkansa ketjukirveen tielle juuri ajoissa, ja punaiset kipinät lentelivät ilmassa kahden mahtavan aseen kohdatessa. Metallus kääntyi juoksemaan. Gorner tönäisi kirveellään Celesterin taaksepäin, ja huitaisi uudestaan kirveellään kohti Celesteriä, mutta hän väisti, veti bolt pistoolin vyöllään olevasta kotelosta ja ampui Goreneria kohti kerran vatsaan, toisen olkapäähän, ja kolmannen luodin osuessa häntä rintaan, Gorener kaatui maahan henkeään haukkoen ja verta vuotaen. Voiton riemuisena Celester asetti jalkansa Gorenerin rintakehän päälle ja osoitti aseellaan hänen päätään kohti. Ennen kuin hän ehti ampua, hän huomasi liikettä silmäkulmassaan. Sen pienen hetken hän unohti pitää suojauksensa ylhäällä. Se oli hänen viimeinen virheensä. Celester ehti ainoastaan katsahtaa ylöspäin ennen kuin Gaelin voimakäpälä rysähti hänen rintakehästään läpi. Metallus oli jo keskipihalle johtavalla ovella kuullessaan Celesterin tuskanhuudon. Hän ei pysähtynyt enää katsomaan taakseen, sillä hän tiesi jo, mitä oli tapahtunut. Nyt hän aikoi vain pysyä hengissä. Hän oli sen velkaa Celesterille. Hän ei uhrautunut turhaan.
Gael katseli Celesterin irtireväistyä päätä, jota hän roikotti kädessään. Mustien Temppeliherrojen upseeri hänen kokoelmistaan puuttuikin. Hän nosti pään korkealle, kuin esitelläkseen sitä valituille sotilailleen ja löi sen sitten läpi yhdestä lukuisista piikeistä, joita hänen panssarinsa oli täynnä. Sitten hän tarjosi Gorenerille kättä, mutta Gorener katsoi Gaeliin halveksivasti ja nousi ylös omin voimin. Äkkiä kuului hirvittävä, tuhansien susien ulvomista muistuttava ääni kantautui jostain kaukaa heidän yläpuoleltaan, ja taivaan täyttivät punaiset juovat, aivan kuin kymmeniä meteoreja olisi putoamassa kohti linnaketta. ”Pudotus kapseleita. Heidän tukijoukkonsa ovat saapuneet.” Gael totesi joukoille. ”Niitä on liikaa. Tehtävä on epäonnistunut. Vetäydytään.” Hän komensi sotilaita. ”Ei!!! Me olemme niin lähellä vihollisia! Voimme vielä voittaa!” Gorener karjaisi. ”Vaikka voittaisimmekin jäljellä olevat puolustajat, meitä on jäljellä tämän joukon lisäksi vain hieman yli parikymmentä sotilasta taistelemassa ympäri linnoitusta! Pudotus kapseleissa on yli puolisataa mustaa temppeliherraa!” Gael selitti Gorenerille. ”Sinä ja sotilaasi saatte paeta takaisin kauhun silmään häntä koipien välissä jos haluatte! Minä en lepää ennen kuin olen kaikkien tamän linnoituksen puolustajien kallot koristavat khornen valtaistuinta!” Näin sanottuaan Gorener lähti juoksemaan kohti ovea joka johti keskipihalle. ”Kirottu hölmö. Hän näkee jumalansa pikemmin kuin arvaakaan.” Gael totesi enemmänkin itselleen kuin sotureilleen. Hänen ainoa huolensa nyt oli, miten Abaddon reagoisi jos hän saisi kuulla hänen epäonnistumisestaan. Sen tiesivät myös kaikki kaaoksenvalitut sotilaat hänen ympärillään, ja muutama heistä jopa hymyili ajatukselle.
Keskipihalla oli käynnissä vielä täysi taistelu. Molempien osapuolien sotilaita oli hyvin vähän jäljellä, joten osapuolet olivat lähes tasavahvat. Kaikki temppeliherrat tiesivät, että jos he kestäisivät vielä muutaman hetken, tukijoukot pääsisivät heidän avukseen, jonka vuoksi he taistelivat epätoivon vimmalla. Diviator taisteli taidokkaasti ja väsymyksestään huolimatta, mutta vihollisia tulvi hänen kimppuunsa joka puolelta, eikä hän tiennyt, kestäisikö enää kauan. ”Väärän keisarin esitaistelija! Tule kohtaaman tosijumalan lähettiläs!” Huuto kuului hänen takaansa. Diviator tiesi, että hänen olisi pitänyt keskittyä omien joukkojensa auttamiseen, mutta sana ”Väärä keisari” takoi hänen päässään. Hän huitaisi kaiken raivonsa voimalla edessään seisovaa kaaossoturia, joka meni lähes kahtia iskun voimasta ja paiskautui väkivaltaisen näköisesti seinää vasten. ”Väärä keisari.” Hän oli käyttänyt koko elämänsä keisarin palvelemiseen, koska piti sitä ainoana oikeana tekona. Ja kun mies on käyttänyt koko elämänsä johonkin, hän ei voi kuunnella muiden häpäisevän sitä, joten hän kääntyi ympäri kohdatakseen Gorenerin. Nähdessään Diviatorin vastaavan haasteeseen, Gorener otti kypärän pois päästään, irvisti keisarin esitaistelijalle verenhimoisesti, ja heitti punaisen kypäränsä maahan liioitelluin elein. Sitten hän tarttui tukevasti kirveeseensä, ja lähti hitaasti kävelemään kohti Diviatoria. Myös Diviator tarttui mustaan miekkaansa tukevasti kaksinkäsin, otti lievän haara-asennon ja jäi paikoilleen odottamaan. Taistelevat avaruussoturit tuntuivat vetäytyvän kahden esitaistelijan ympäriltä näiden lähestyessä toisiaan. Gorener lisäsi hieman kävely vauhtiaan ”Pääkallosi näyttää varmasti hienolta khornen valtaistuimen jalustalla!” hän huusi Diviatorille. Vaikka Gorener lähestyi häntä verenhimoisena, Diviator pysyi vaiti ja aivan liikkumatta. Gorener arveli hänen aikovan odottaa kunnes hän aloittaisi taistelun. Niinpä hän yllättyi kun Diviator yhtäkkiä ryntäsi salamannopeasti eteenpäin lyöden miekallaan suurissa kaarissa. Gorener asetti kirveensä tielle, mutta iskun voima lähes halkaisi kirveen ja iski hänet pois tasapainosta, jolloin seuraava isku osui häntä raskaasti kylkeen, upoten syvälle Gorenerin lihaan. Päästäen tuskaisen korahduksen, Gorener horjahti hieman sivulle ja romahti selälleen maahan. Diviator luuli iskun tappaneen kaaoksen esitaistelijan, ja hän oli juuri laskemassa miekkansa kun äkkiä Gorener alkoi hiljaa nauraa maassa. ”Hah. Minut on lyöty tänään niin monta kertaa maahan, että se alkaa olla jo huvittavaa.” Hän sanoi hiljaa. Diviator asettui seisomaan Gorenerin yläpuolelle, ja nosti miekkansa päänsä yläpuolelle, ja alkoi hokea hymniä keisarille pyhällä kielellä. Gorener ei aikaillut, vaan veti bolt pistoolinsa kotelostaan ja ampui Diviatoria rintaan ja olkapäähän. Diviator kyyristyi kivusta, jolloin Gorener potkaisi vielä Diviatoria maasta käsin vatsaan, kaataen keisarin valitun maahan. Gorener nousi hitaasti ylös, ja nosti kirveensä maasta. ”Sinun olisi pitänyt tappaa minut kun pystyit. Mutta olet uskonnollinen hölmö, ja se koitui kohtaloksesi!” Gorener huusi, ja huitaisi kirveellään kohti maassa makaavaa Diviatoria. Diviator kierähti sivulle, nousi polvilleen ja torjui nopeasti miekallaan Gorenerin toisen iskun. ”Tiedätkös mikä etu meillä ”Uskonnollisilla hölmöillä” on kaaoksen petturikoiriin verrattuna?” Diviator kysyi uhkaavasti. Gorener ei vaivautunut vastaamaan, vaan löi uudelleen Diviatoria kohti. ”Uskomme keisariin on kilpemme…” Diviator sanoi torjuessaan Gorenerin iskun. Hän keräsi kaikki jäljellä olevat voimansa, ja löi ketjukirveen Gorenerin kädestä. Gorener seisoi hetken ihmeissään, miettien miten voisi vastata Diviatorin hyökkäykseen, ja tajusi sitten, että se oli ohi. ”…Ja raivomme kerettiläisiä vastaan on aseemme!” Diviator huusi lyödessään miekkansa syvälle Gorenerin vatsaan. Gorener katsoi hetken epäuskoisena verta valuvaa vatsaansa, ja kaatui sitten maahan polvilleen kivusta. ”Päästän sinut kärsimyksistäsi, vaikket sitä ansaitsisikaan, kaaoksen sikiö.” Diviator sanoi hiljaa Gorenerille, ja nosti miekkansa viimeiseen armoniskuun. Gorener ei pystynyt enää puhumaan, mutta hän ilmaisi tunteensa sylkäisemällä verta keisarin esitaistelijan jalkoihin. ”Mene tapaamaan epäjumalasi!” Diviator karjaisi Gorenerille, ja löi kohti hänen kaulaansa. Ne kuuluisat viimeiset sekunnit Gorener ajatteli, mitä Khorne tekee hänen valituilleen jotka epäonnistuvat, ja lähes ensimmäisen kerran elämässään, hän pelkäsi. Sitten kaikki pimeni. Diviator lysähti uupuneena maahan ja jäi istumaan kuumalle hiekalle miekkaansa nojaten. Silloin joku nuoremmista sotilaista tarrasi häntä olkapäästä kiinni. ”Veli Diviator! Tukijoukot ovat saapuneet!”
Mustien Temppeliherrojen vahvistusten myötä taistelu oli nopeasti ohi, mutta jäljelle jäänyt näky oli hirveä. Ympäri linnaa lojui valtavasti kuolleiden tai kuolevien avaruusmerijalkaväen sotilaiden ruumiita, uskollisten ja petturien, ja etupihalla olevat dreadnoughtin uhriksi joutuneet soturit savusivat vieläkin. Keskipihalla, kymmenien ruumiiden keskellä istui edelleen päätään miekkansa kahvaan nojaten Diviator. Hiljaa, kenenkään kuulematta, hän kiitti keisaria siitä, että hän oli sallinut heidän pitää linnake hallussaan. Sisäpiha oli täynnä sotureita joista useat, etenkin henkiin jääneet, rukoilivat keisaria ja kiittivät menestyksestään. Heidän seurassaan oli Metallus, mutta hän ei voinut juhlia voittoa. Hänestä tuntui, että hän ei ollut menettänyt vain kouluttajaansa, vaan myös läheisen ystävän. Ystävän, joka oli pelastanut hänen henkensä. Hän rukoili keisarilta johdatusta veli Celesterin sielulle.
Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut häiritä keisarin esitaistelijaa, joka oli selvästi käyttänyt kaikki voimansa taistelussa. Lopetettuaan rukouksensa Diviator avasi silmänsä, ja yllättyi huomatessaan, että hänen edessään seisoi harmaaseen kaapuun pukeutunut vanha mies, jonka kasvot olivat hupun peittämät. Kaulassaan vanhuksella roikkui pyhän inkvisition tunnus.
”Mustien Temppeliherrojen Veli Diviator. Minä olen Scorpio Loganius, keisarin inkvisiittori, ja minulla on sinulle tarjous, josta et voi… Etkä saa kieltäytyä.”
Mielipiteitä, niin hyviä kuin huonoja, saa antaa. Lisäksi saa myös kommentoida kirjoitanko jatkoa tarina.
Osa 1: Musta Heijastus
Aamu auringon ensimmäiset säteet lämmittivät suuren kivilinnan pihaa. Linnoituksen ympärillä levittäytyi suunnaton aavikko. Kaikki näytti yleensä kuolleelta. Oli aina näyttänyt. Tähän aamuun saakka. Mustia pisteitä ilmestyi horisonttiin pölypilven saattelemana.
0800 – Taron linnoitus, keskipiha
Linnoituksen keskipihalla sadat avaruusmerijalkaväen sotilaat olivat syventyneet rukoukseen kappalaisensa johdolla. He kuuluivat mustiin temppeliherroihin, ristiretkeläissotureihin. "Ole puhdas niin ruumiiltasi, mielestäsi kuin sielultasi." Soturipappi Argon jatkoi rukousta, ja jokainen mustapanssarinen soturi toisti hänen sanansa kuorossa. Argon oli ollut tämän joukon kappalainen viimeiset kymmenen vuotta ja nähnyt ryhmän hyvät ja huonot hetket. Hän aikoi olla temppeliherrojen tukena loppuun asti, mikä ei välttämättä olisi kovin kaukana. "keisari meitä siunatkoon." Argon lopetti rukouksen, ja toistettuaan papin sanat, kaikki soturit nousivat samaan aikaan polviltaan ylös. Ainut, joka ei noussut muiden mukana, oli Diviator, keisarin esitaistelija. Hän istui maassa polvillaan, pää vasten miekkansa kahvaa. Hän aikoi rukoilla voimia keisarilta joukoilleen kunnes häntä tarvittaisiin. "Palatkaa takaisin asemillenne!" Marsalkka Oberon komensi aseveljiään. "Keisari meitä auttakoon." hän lisäsi kaikessa hiljaisuudessa muiden lähdettyä.
Nuori sotilas, Metallus, oli innoissaan. Tämä oli hänen ensimmäinen taistelunsa Mustien Temppeliherrojen riveissä. Toki hän oli osallistunut tarkkailu ja tiedustelu tehtäviin, mutta tämä oli jotain muuta. Jotain suurempaa. Jokaista osaa hänen ruumiistaan tuntui kihelmöivän kun hän juoksi muiden sotilaiden kanssa kohti taistelu asemia. Heidän asemansa olivat bunkkerit, jotka oli kaivettu maahan eteläisen muurin eteen. Päästäkseen sisään bunkkereihin, heidän oli kierrettävä muinaisten katakombien kautta, jotka sijaitsivat linnan alla. Hänen joukkueen johtajansa, veli Celester, avasi hitaasti vanhan, ruosteisen oven, joka johti katakombeihin. Huoneeseen tulvahti heti ummehtunut löyhkä. Tuoksui mädältä ja Kuolleelta. Katakombien sokkeloisten käytävien lattiat olivat vuosikausien, ellei kymmenien, pölyn peitossa ja ilma oli sakeana tomusta. Hetken matkaa vaellettuaan veli Celesterin johdolla, he löysivät seinään hakatun aukon, joka johti yhteen eteläisten muurien kuudesta bunkkerista. Vanha ja usein paikkailtu bunkkeri oli kärsinyt pahasti parin viikon takaisessa hyökkäyksessä, kun temppeliherrat olivat vallanneet linnan Mustan Legioonan petturi joukoilta. Temppeliherrat olivat yrittäneet olemaan vaurioittamasta kovin pahasti linnoituksen puolustus asemia, koska he tarvitsivat linnan omaan käyttöönsä. Metallus kirosi taas mielessään, että hänet oli silloin asetettu tiedustelu reserviin, eikä hyökkäys joukkoihin. ”Arvioitu aika 150 minuuttia.” Kuului hänen kypäränsä kaiuttimista. Hän asettui odottamaan bunkkerin seinän viereen, ja tarkisti bolterinsa toiminnan vielä kerran. Hän oli tehnyt niin jo kolme kertaa kuluvan päivän aikana, mutta varmuus ei ole tappanut ketään. Jumiutuva ase on koitunut useille kohtaloksi.
0830 – Ei-kenenkään-maa
Hän yritti keskittyä taistelu suunnitelman hahmottamiseen, mutta tärinä teki mietiskelyn mahdottomaksi. Gael, Mustan Legioonan 143:mannen osaston komentaja, Kaaoksen esitaistelija, Yksi suuren Abaddonin valituista, istui maan raivaaja ristinritari - panssarivaunun kuljetustilassa henkivartijoidensa ja liittolaistensa, Maailman syöjien, johtajan Gorenerin, kanssa. Gorenerin panssari oli verenpunainen, eikä hänellä ollut kypärää päässään. Hänen kupeellaan roikkui raskas ketjukirves. Toisin kuin Gaelia, Goreneria maan raivaajan heiluminen ja tärinä ei näyttänyt häiritsevän lainkaan. Hän oli syvällä ajatuksissaan, odottaen vain hetkeä, jolloin hän pääsisi vuodattamaan verta Khornen puolesta. Gael katseli valittuja sotilaitaan. Lähes kaikki heistä olivat kaaoksen jumalien suosiossa, ja se näkyi mutaatioiden ja epämuodostumien muodossa. Joka ikinen heistä oli valmis tappamaan ja uhrautumaan pimeiden jumalien puolesta, ja Gael tiesi, että jokainen heistä toivoi salaa hänen kaatuvan taistelussa, koska silloin armeijassa olisi johtajan paikka avoinna, ja he olivat kaaoksen jumalien suosituimpia hänen jälkeensä. Tästä syystä tilanteet joissa soturi ampuu vahingossa toista selkään eivät ole niin harvinaisia kaaoksen riveissä. Kilpailijoiden harventaminen oli aina kannattavaa.
Ennen niin ylväs maan raivaaja oli nyt päällystetty piikein, ketjuin ja epäpyhin merkein kaaosten jumalien kunniaksi. Maan raivaajan edellä liikkui suuri joukko Saalistaja – panssarivaunuja ja sarvikuono - kuljetuspanssareita täynnä kaaoksen parhaimmistoa. Kaukana muista joukoista marssivat Gorenerin joukot, Khornen Berserkit. Mahtavia ja vahvoja sotureita, mutta hyvin vaarallisia, ja tunnettuja siitä etteivät usein välittäneet, teurastivatko vastustajia vai omia joukkoja, kunhan verilöyly tapahtuu Khornen nimeen. Jopa maan raivaajan paksujen seinien läpi, Gael pystyi lähes kuulemaan Berserkkereiden verenhimoisen hokemisen: "Verta verijumalalle, pääkalloja valtaistuimeen."
"Aseveli, koska olemme perillä?!" Gael huusi maan raivaajan ohjaamoon. "Arvioituun kohtaamishetkeen 120 minuuttia, veli Gael!" yksi ohjaajista huusi takaisin. "Enää kaksi tuntia ja saat kastaa kirveesi jälleen vereen." Gael sanoi Gorenerille. "Jokainen minuutti ilman verenvuodatusta khornen puolesta on hukkaan käytettyä aikaa." Gorener lausui hiljaa, ja Gael ei voinut olla huomaamatta että Verenjumalan valitun kirveskäsi tärisi raivosta. Gael ei uskaltanut edes arvailla kauanko Gorener pystyisi pidättelemään raivoaan. Viimeiseksi hän kaipasi massateurastusta omassa maan raivaajassaan. Gael yritti taas miettiä taistelusuunnitelmaa, ja sulki maan raivaajan tärinän ulkopuolelleen keskittymällä vain yhteen ainoaan lauseeseen:
"Kuolema väärälle keisarille."
1000 – Taron Linnoitus, keskipiha
Keisarin esitaistelija havahtui mietiskelystään ympäri linnoitusta kaikuviin huutoihin. Hän nousi ylös kuumalta hiekalta, ja pudisteli hiekkaa puhtaan valkoiselta kaavultaan, joka peitti hänen mustaa panssariaan. Hän alkoi katsella ympärilleen. Mustat Temppeliherrat olivat asettuneet muureille ja bunkkereihin puolustus asemiin. Temppeliherrat olivat saaneet tiedustelijoiltaan kaksi päivää sitten viestin, että suuri joukko Mustan Legioonan joukkoja oli matkalla heitä kohti. He olivat vasta pari viikkoa sitten valloittaneet linnoituksen samaisten joukkojen eri ryhmältä verisessä taistelussa, eivätkä aikoneet luovuttaa sitä takaisin petturi legioonalaisille helposti. "Ah, olet lopettanut, veli Diviator." esitaistelija kääntyi ja huomasi Marsalkka Oberonin ja soturipappi Argonin kävelevän häntä kohti. "Kuinka kaukana vihollinen on?" Diviator kysyi. "Noin 30 minuutin matkan päässä. Havahduit juuri ennen kuin tulitus alkaa." Argon vastasi. Diviator käänsi heille selkänsä ja kysyi "Paljonko heitä on?" "Noin neljä yhtä meidän sotilastamme vastaan, mutta meillä on tämä linnoitus suojanamme, ja he joutuvat kulkemaan ainakin muutaman sata metriä laakealla aavikolla tulituksemme alaisena. Apujoukkomme saapuvat tueksemme viimeistään keskipäivän aikoihin." Oberon vastasi. "Mutta silti..." "Hyvin harvat meistä selviävät vaikka voittaisimme." Diviator jatkoi lauseen loppuun Oberonin puolesta. "Juuri niin." Oberon totesi synkästi. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Argon sanoi "Mennään valmistautumaan taisteluun." Kaikki kolme mustaa temppeliherraa nyökkäsivät synkästi.
"Keisarin puolesta."
1025 – Ei-kenenkään-maa
"Olemme pian etäisyydellä. Valmistautukaa." Gael antoi tiedotuksen kaikkien kaaos merijalkaväen sotilaiden kypäriin. Gael katseli hetken, kuinka hänen valitut soturinsa tarkistivat aseitaan ja ketjumiekkojaan. Hän ummisti silmänsä vielä hetkeksi. Hän ei saanut mietiskellä kauaa, vaan jo muutaman minuutin kuluttua ulkopuolelta alkoi kuulua konekivääri tulituksen ääntä ja erinäisiä räjähdyksiä. "Ja niin se alkaa ." Gael totesi synkästi. Gorener lipaisi huuliaan, paljastaen terävät kulmahampaansa. Sitten hän irvisti Gaelille verenhimoisesti ja veti kypärän päähänsä. "Kuinka kauan kohteeseen?" Gael huusi ohjaamoon. "Vain muutama kymmentä minuuttia!"
Äkkiä koko maan raivaaja heilahti paine aallon voimasta. Kuljetustilan seinässä olleiden monitorien lasiruudut räjähtivät kappaleiksi, täyttäen ilman lasin sirpaleista ja kipinöistä. Toivuttuaan iskusta Gael karjaisi ohjaamoon ”Mitä pimeiden jumalien nimeen tuo oli?!” Ohjaamosta kuului vastaus ”Emme tiedä! Isku rikkoi Maan Raivaajan sensorit!” Gorener päästi murahduksen ja lähti kiipeämään pitkin tikkaita kohti Maan Raivaajan katolla olevaa luukkua tarkistamaan tilanteen. Normaalisti Gael olisi lähettänyt jonkun vähempi arvoisen sotilaan ylös, mutta hän ei erityisemmin pitänyt Khornen valitun verenhimoisuudesta, joka oli monta kertaa ollut maksaa hänen joukkojensa hengen. Gorener oli sataprosenttisesti uhrattavissa.
Suurta kattoluukkua ei oltu suunniteltu kulku väyläksi, joten se avautui hyvin vaivalloisesti ja Gorenerin täytyi käyttää molempia käsiään saadakseen sen auki, jolloin hän lähes tipahti tikkailta. Ulkopuolella näytti siltä kuin kaikki pahuus olisi päässyt valloilleen. Ilma oli sakeana bolter tulituksesta, raskaista räjähdyksistä ja kuolinhuudoista kun onnekas ohjus osui yhteen Sarvikuonoista, haudaten sen matkustajat palavaan romuun, tai kun joku Saalistaja panssarivaunuista ampui osuman yhteen muureilla parveilevista temppeliherra ryhmistä. Hetken aikaa aluetta tarkkailtuaan Gorener huomasi ongelmatekijän. Pohjoisella muurilla Maan Raivaajaa tähtäsi Hävittäjä – Ryhmä. Juuri kun Gorener oli kiipeämässä takaisin sisään, hän näki ilmaa halkovan savujuovan lähestyvän maan raivaajaa. ”Raskas ohjus! Valmistautukaa osumaan!” Hän huusi ohjaamoon ja tarrautui lujasti kiinni tikkaisiin. Osuma paiskasi hänet päin luukkua, ja hän olisi pyyhkiytynyt pois maan raivaajan katolta jos hän ei olisi saanut kiinni seipäästä joka oli kiinnitetty panssarivaunun kattoon. Edes mahtava maan raivaaja ei kestäisi enää toista suoraa osumaa. Hän laski nopeasti kypärässään olevien sensorien avulla tarkan kohdan, ja huusi alas ohjaamoon ”Suunnatkaa kaikki kaksoistykit suuntaan X:224 Y:145!”
1035 – Taron linnoitus, pohjoinen muuri
Pohjoisella muurilla Diviator vieri sivuun raskaiden plasmakanuunoiden muuttaessa hävittäjä ryhmän hänen lähellään atomeiksi. Ilma oli täynnä linnan muureista räjähdyksessä irronneita kiviä ja savua. Nämä petturi olivat tosissaan! Tällä hetkellä hän ei voinut miekkansa kanssa tehdä mitään muuta kuin odottaa vihollisten pääsyä muureille. Hänen lähellään Argon oli maassa polvistuneena sotilaan äärellä, jolta raskas bolteri oli repinyt käden irti olkapäästä lähtien. Argonin valkea kaapu oli verestä punainen. Hän katsoi Diviatoriin, pudisti päätään ja syventyi viimeiseen rukoukseen kuolevan sotilaan vierellä. Jälleen yksi raskaan kanuunan ammus osui muuriin hänen lähellään, tiputtaen muutaman temppeliherran alas muureilta turmioonsa. Ei kestäisi enää kauaa ennen kuin ensimmäiset Sarvikuono kuljetusvaunut olisivat muurien tuntumassa. Diviator katsoi miekkaansa. Sen pitkä musta terä heijasti hänen kypäränsä piirteet takaisin täydellisesti. Oli niin väärin, että pian miekan kaunis terä olisi verestä märkä. Sitten hän syventyi vielä kerran rukoukseen, pyytäen suojeluista keisarilta.
Oberon ampui plasmapistoolillaan nopeita laukauksia eteläisiä muureja kohti juoksevia Khornen Berserkkejä päin. Vaikka Berserkit olivat hirveän tulituksen alaisina, he nauttivat tuskasta, ja vain muutamat heistä kaatuivat hirveistä haavoistaan huolimatta. Oberon ymmärsi, että jos suurin osa kaaoksen joukoista pääsisi näin nopeasti muureille, heillä ei olisi toivoakaan. Hän mietti kuumeisesti keinoa hidastaa Mustia Legioonalaisia ja Maailman syöjiä, kun hän näki jotain. Pakana johtajan maan raivaaja. Hän antoi merkin seurata itseään ryhmälle rynnäkkö sotilaita ja käynnisti lentoreppunsa.
1040 – Ei-kenenkään-maa
”Miksemme ole jo linnoituksen luona?!” Gael huusi maan raivaajan ohjaajalle. ”Ohjus vioitti ohjaus järjestelmää. Antakaa vielä muutama minuutti!” Ohjaaja huusi takaisin, ja hänen äänestään paistoi pelko. Näissä piireissä ei hyväksytty epäonnistumista, ja hänen oloaan ei tehnyt yhtään helpommaksi se että samassa panssarivaunussa oli verenhimoinen Khornen valittu. Kauaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut ajatella, kun äkkiä maan raivaaja tärähti. Tärähdyksen seurauksena kuului sähköinen ritinä, ja kaikki maan raivaajan monitorit sammuivat, ja radioista pauhannut käskynjako katkesi kuin veitsellä leikaten. ”Jotain osui katolle, herra! Kaikki monitorit ja kommunikaatio laitteet pimenivät! Nopeutemme tippui 75 prosenttia! Meidän täytyy pysähtyä ylikuumenemisvaaran takia!”
Oberonin voimamiekka repi kappaleiksi maan raivaajan panssarikattoa ja laitteistoa kuin lämmin veitsi voita. Hän yritti pitää mahdollisimman kovaa ääntä kääntääkseen huomion itseensä ja neljään muuhun rynnäkkö sotilaaseen, jotka tuhosivat maan raivaajan panssari kattoa ja laitteistoa. Heidän ei tarvinnut odottaa kauan, kun maan raivaajan takaportti aukesi ja ulos juoksi joukko kaaoksen valittuja sotilaita, valmiina vuodattamaan keisarin parhaimpien verta. ”Joko?!” Oberon huusi maan raivaajan takana olevalle rynnäkkösotilaalle. ”Tarvitsen vielä hieman aikaa!” kuului vastaus. ”Juuri aikaa meillä ei ole.” Oberon mietti synkästi. Oberon käänsi kaikkien huomion itseensä hyppäämällä kaaossotilaiden keskelle voimamiekka valmiina. Teko kylläkin yllätti täysin muut rynnäkkösotilaat, jättäen hänet hetkeksi täysin yksin vihollisten sekaan. Kaaossotilaat hyökkäsivät verenhimoisina päin Oberonia, unohtaen että heitä vastassa oli kymmeniä vuosia tappamisen taitoa harjoitellut mustientemppeliherrojen marsalkka. Sitä he tulisivat katumaan.
1050 – Taron linnoitus, pohjoinen piha
Tulituksesta selviytyneet sarvikuonot olivat päässeet muurin tuntumaan hetki sitten, ja suuri joukko petturi merijalkaväensotilaita tulvi muureille epätoivoisia puolustajia kohti, mutta vastustajat tuntuivat olevan sekasorrossa. Heillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista sotasuunnitelmaa, saati sitten sodanjohtoa. Pohjoisten muurien ulkopuolella Diviator ei jäänyt ihmettelemään kaaoksen sotilaiden sekaannusta, vaan syöksyi ryhmänsä kanssa juoksuhaudasta lähintä vihollisjoukkoa kohti. Kuiva hiekkamaasto liukui heidän jalkojensa alla kun he juoksivat suojasta toiseen mahdollisimman nopeasti, ja ne, jotka eivät olleet tarpeeksi nopeita, saivat surmansa säälimättömässä tulituksessa joka raivosi kaikkialla heidän ympärillään. Kaaoksensoturit vetivät esiin taistelumiekkansa kun näkivät Diviatorin syöksyvän heitä kohti, mutta niistä ei ollut apua keisarin esitaistelijan mustaa miekkaa vastaan, joka katkaisi yhdellä huitaisulla niin miekat kuin niiden omistajat kahtia. Iskuja sateli joka puolelta, mutta Diviator käytti mahtavaa miekkaansa kuin se olisi ollut höyhenenkevyt, ja harvat iskut pystyivät edes naarmuttamaan hänen panssariaan. Hän väisti sivulle, torjui oikealle, ja huitaisi nopeasti yhtä petturi sotilasta vatsaan miekallaan. Heti sen jälkeen, hän oli jo valmiina uuteen hyökkäykseen. Hän torjui yhden naamansa edestä tulleen hyökkäyksen, potkaisi hyökkääjää lujasti vatsaan ja lävisti hänet maahan. Vaikka se tuntui oudolta, vain tämmöisinä hetkinä hän tunsi todella elävänsä. Kun hän vuodatti verta keisarin ja uskonsa puolesta. Kun hänen joukkonsa oli voittanut jäljelle jääneet petturit, he liikkuivat mahdollisten suojien varjoissa kohti seuraavaa saalistaan.
Raskas kranaatti oli tuhonnut bunkkerin pääty seinän, ja Metallus seisoi kahden aseveljensä ja luutnantti Celesterin kanssa puolustamassa seinään puhkaistua aukkoa. Metallus tulitti kohti juoksevia petturisotilaita bolt pistoolillaan, ja osuikin yhtä rintakehään, kaataen tämän maahan., mutta yhden kaatuneen tilalle tuli aina kaksi uutta. ”Pysy valppaana!” Clester huusi hänelle. Äkkiä yksi vihollisista tähtäsi bolt pistoolinsa Metallusta kohti ja osui häntä olka päähän. Tuskan aalto iskeytyi Metalluksen käsivarteen, ja hän kaatui bunkkerin betoni lattialle. Kaaos sotilaat tulvivat aukosta sisään, ja teurastivat lähitaistelussa yhden sotilaista veli Celesterin ja toisen sotilaan jatkaessa taistelua. Metallus raahautui lattiaa pitkin ja asettui nojaamaan seinää vasten. Hän ampui muutaman nopean laukauksen kaaoksen sotilaita kohti ja lysähti sitten maahan voimattomana. Hän ei ehkä ollut kokenut sotilas, mutta hän tiesi koulutuksensa ja kuulemiensa perusteella, että tuollainen osuma olkapäähän tekisi hänen kädestään käyttökelvottoman ja luultavasti tappaisi hänet veren hukkaan. ”Olet avaruusmerijalkaväen jäsen! Et ole yhtä heikko kuin normaalit ihmiset! Käytä voimiasi! Nouse ja taistele!” Celester huusi taistelun keskeltä hänelle. Metallusta huvitti. Nouse ja taistele nyt olkapää palasiksi silpoutuneena. Jos tilanne ei olisi toivoton hän olisi nauranut. Sitten hän alkoi miettimään veli Celesterin sanoja. ”Et ole yhtä heikko kuin normaali ihminen! Olet avaruusmerijalkaväen jäsen!” Toivon kipinä pilkahti hänen silmissään. Hän oli usein ennen mustiin temppeliherroihin pääsyään kuullut tarinoita avaruussotilaiden voimista ja uroteoista muilta sotilailta, ja olihan hänen lyhyessä koulutus vaiheessaankin kerrottu, että hänen pitäisi pystyä paljon mahtavampiin tekoihin kuin tavallisten sotilaiden. Hitaasti hän kokeili kätensä toimintoja. Ainakin se liikkui vielä ja tuntokin oli tallella. Hän otti haavoittuneella kädellään tukea ja yritti nousta. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi! Käsi ei edes tuntunut haavoittuneelta! Voiton riemuisena hän tuijotti kättään, joka näytti toimivan täysin yhtä hyvin kuin ennen haavoittumistaan. Hän tiputti pistoolinsa lattialle ja veti esiin miekkansa. Oli aika kokeilla hänen uusia voimiaan lähitaistelussa.
1100 - Ei-kenenkään-maa
Oberon löi jälleen yhden petturi legioonalaisen maahan ketjumiekallaan. Miekan pyörivät terät repivät kaaossotilaan panssariin reiän helposti, ja hän jäi maahan makaamaan puolet rintakehästään kappaleiksi revittynä, mutta voimistaan huolimatta Oberon alkoi väsyä, ja vihollisia oli vielä lähemmäs kymmenen, kun heitä oli hänen lisäkseen enää vain muutama veli Dorenin ja veli Aurielin kaaduttua vihollisten ylivoiman edessä. Lisäksi taistelussa oli mukana säälimätön kaaoksen esitaistelija, jonka pelkkä olemus herätti epätoivoa mustissa temppeliherroissa. Vaikka Oberon kaatoi kaaossotureita nopeaan tahtiin, kaikki tuntui vain hidastavan vääjäämätöntä. Juuri kun Oberon sitä vähiten odotti, jotakin raskasta osui hirveällä voimalla hänen selkäänsä ja painoi hänet maahan. Gorener, joka oli taklannut Oberonin maahan, nosti kirveensä viimeistelläkseen verityön. Silloin yksi rynnäkkösotilaista ryntäsi suojelemaan johtajaansa, ja löi ketjumiekallaan Goreneria lujaa kylkeen. Gorener kaatui maahan, verta pulppuava haava kyljessään. ”Siitä vain, väärän keisarin palvelija. Nautin tuskasta täysin siemauksin. Pääkallosi näyttää varmasti hyvältä Khornen valtaistuimella!” Gorener huusi rynnäkkösotilaalle, ja syöksyi häntä kohti huitoen kirveellään laajoissa kaarissa. Hyvin koulutettu rynnäkkösotilas yritti nopeasti torjua kirveen iskun, mutta Gorener oli liian voimakas, ja mahtava isku katkaisi miekan, ja jatkoi matkaansa siitä sotilaan kaulaan. Oberon pystyi vain katosmaan avuttomana kuinka veli Bachiuksen ruumis valahti velttona maahan, oman verensä peitossa jota virtasi valtoimenaan soturin puoliksi poikki katkenneesta kaulasta. Gorener kääntyi hitaasti Oberonia kohti, Oberonin hitaasti noustessa uudelleen valmius asentoon. Hän nosti voimamiekkansa lievästi viistoon eteensä. Kun Gorener asteli häntä kohti, kirves rennosti sivulla roikkuen, Oberon mietti, että vaikka hän ei selviytyisikään tästä taistelusta, hän ainakin aikoi kuolla arvokkaasti ja uskonsa puolesta.
”Veli Oberon! Se on valmis!” Maan raivaajan takaa juokseva rynnäkköpioneeri huusi. Oberon huomasi heidän hetkensä koittaneen. ”Mustat temppeliherrat, vetäytykää!” Hän määräsi, ja kaikki rynnäkkösotilaat käynnistivät lentoreppunsa, irtautuivat taistelusta ja nousivat ilmaan mahdollisimman nopeasti. Gorener yritti hyökätä verenhimon vallassa Oberonin kimppuun, kirves huitoen villisti, mutta mustien temppeliherrojen marsalkka torjui Gorenerin lyönnin voimamiekallaan, ja löi Gorenerin maahan vapaalla kädellään. Sen jälkeen Oberon nousi ilmaan huutaen ”Tässä lahja keisarilta, petturi koirat!” ja heitti kaaossotilaiden keskelle muutaman sirpalekranaatin. Sirpaleet niittivät kaaoksen valittuja kuin heinää, ja vain ne jotka pääsivät hyppäämään suojaan ajoissa säästivät henkensä. Voitonriemuisina rynnäkkösotilaat lähtivät johtajansa merkistä takaisin kohti linnoitusta.
Punainen usva täytti Gorenerin näön. Hänen jokaista raajaansa koski, ja hän ei nähnyt mitään. Tavallaan se oli ironista. Hän oli verenjumalan valittu. Hänen pitäisi nauttia kivusta, mutta silti hän ei päässyt ylös. Kranaatin sirpaleet olivat repineet hänen panssariinsa suuria aukkoja, ja joka puolelta vuoti pieniä noroja verta. Hän pinnisti kaikki voimansa ja sulki kivun ulkopuolelleen. ”Olen Khornen suosikki. Tuska on minulle nautinto.” hän hoki itselleen. Vaivalloisesti hän kampesi itsensä pystyyn. Hitaasti jäljelle jääneet kaaossotilaat nousivat jaloilleen suojistaan, ihmetellen Gorenerin silkkaa kivunsieto kykyä, mutta kukaan ei uskaltanut lähestyä verenhimoista soturia, joka näytti olevan valmis tappamaan kaiken läheltään. Gorener laukaisi tilanteen kävelemällä muiden sotilaiden luokse hitaasti, ja laskemalla kirveensä rennosti alas. Kaikkien päässä pyöri sama ajatus, mutta ensimmäisenä Gael puki sen sanoiksi. ”Miksi pimeiden jumalien nimeen he lähtivät ennen kuin saivat mitään aikaan?” Seurasi pieni hiljainen hetki. Silloin he kaikki kuulivat sen. Pienen pientä ääntä maan raivaajan takaa. Gael käveli hitaasti ääntä kohti, viittoen kädellään muita liikkumaan kauemmaksi. Maan raivaajan takana hänen pelkonsa kävivät toteen. Jotain oli upotettu maan raivaajan kylkeen. Hän lähti nopeasti juoksemaan pakoon maan raivaajan luota, ja syöksyi kohti lähintä suojaa. Sinne päästyään hän huusi keuhkojensa pohjasta ”Maahan!!!”
1105 - Taron linnoitus, pääportti
Ensin näkyi vain sokaiseva välähdys, ja sen jälkeen koko taistelu kenttä kaikui valtavan räjähdyksen voimasta melta pommin pyyhkiessä maan raivaajan olemattomiin. Räjähdyksen aikana aika tuntui matelevan. Temppeliherrat katsoivat välähdystä voiton riemuisina, kun taas mustat legioonalaiset tuijottivat maan raivaajan tuhoa epäuskoisina, luullen johtajiensa kohdanneen loppunsa. Mutta sitten, sekasorron keskellä, petturi legioonalaisten mielissä tappion pelon korvasi toinen tunne. Koston himo.
Diviator seisoi pääportin suulla kolmen muun taistelusta selvinneen ryhmänsä jäsenen kanssa. Heidän panssarinsa olivat kärsineet ja ketjumiekkansa veressä, mutta silti he jaksoivat vain vastustaa kaaos pakanoiden loputtomilta tuntuvia hyökkäyksiä. Heidän tehtävänsä oli puolustaa muita heidän vetäytyessään turvaan linnaan. Diviator viittoi viimeisiä bunkkereissa seisoskelevia sotilaita juoksemaan sisään portista. Kasa hopeisia valojuovia syöksyi äkkiä savun keskeltä, osuen toiseen avaruusmerijalkaväensotilaaseen. Mies hytkyi hetken irvokkaasti tulituksen voimasta, ja lysähti sitten elottomana maahan. Diviator tönäisi nopeasti viimeisen sotilaan sisään ja sukelsi portin suojaan itsekin viime hetkellä. ”Sulkekaa portti!” Diviator huusi muille sotilaille.
Oberon ja hänen joukkonsa lensivät hirvittävän savun ja tulituksen keskellä kohti Taron linnoitusta. Silloin hän näki jonkin suuren lähestyvän hitaasti linnoituksen pääporttia suuri vihollislauma perässään. ”Vauhtia veljet! Meitä tarvitaan linnoituksessa!”
1110 – Ei-kenenkään-maa
Gael nousi hitaasti ylös suojansa takaa savun laskeuduttua. Kuten hän olikin jo arvannut, mahtavasta maan raivaajasta ei ollut jäänyt jäljelle muuta kuin hieman metalli romua. ”Se on ohi! Tulkaa esiin!” hän huusi sotilailleen. Hitaasti Gorener ja noin tusina kaaossoturia, jotka olivat selvinneet räjähdyksestä, kömpivät esiin piiloistaan. ”Veljet, ilman maanraivaajaa teidän täytyy malttaa mielenne vielä hetken aikaa. Me kävelemme linnoitukselle.” Tämän sanottuaan Gael lähti marssimaan linnoitusta kohti, soturit perässään. Gorener ei ollut ollenkaan mielissään viivästyksestä. Hän halusi verta. Nopeasti.
1115 – Taron linnoitus, pääportti
Jäljellä olevat puolisensataa temppeliherraa olivat kaikki kokoontuneet etupihalle pääportin taakse. Kaikesta saatavilla olevista esineistä, kuten aselaatikoista ja irtonaisista muurin lohkareista, oli kasattu pieniä suojia, joiden takana nyt suurin osa avaruusmerijalkaväen sotilaista kykkivät, kaikki suurta panssari ovea kohti boltereillaan sihdaten. Aina muutaman sekunnin välein jotain raskasta osui oveen, kuin kaaossotilaat olisivat hakeneet jostain suuren metallipalkin muurinmurtajaksi ja hakkaisivat ovea sillä kaikin voimin. Jokainen isku teki oveen suuren lommon, ja sai oven pultteja irtoamaan suuresta metalli ovesta. ”Ovi ei kestä enää kauaa. Olkaa valmiina avaamaan tulitus.” Diviator tiedotti joukoille, itse seisoen suojassa lähellä ovea, valmiina syöksymään lähitaisteluun heti kun ovi pettäisi. ”Ryhmän johtajat, kertokaa statuksenne!” Diviator käski kypäränsä radiolähettimen välityksellä. ”Alpha on valmiina, yhtä vaille täysmiehitys.” ”Gamma kuittaa, puolet miehistämme ovat kaatuneet.” ”Beta kuittaa, vain kolme miestä jäljellä.” Ryhmien johtajat raportoivat. ”Delta ja Epsilon?” Diviator kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen. ”Eliminoitu.” Argon vastasi synkästi. ”Beta – ryhmä. Käyttäkää käsikranaatteja ja raskaita aseita. Alpha ja Gamma – ryhmien henkiin jääneet, sulkutulta. Kun petturit ovat päässeet noin viiden metrin päähän, siirrytte lähitaisteluun.” Hän lisäsi vielä. ”Alpha kuittaa.” ”Beta kuittaa.” ”Gamma kuittaa.” vastasivat ryhmien johtajat synkästi. He kaikki tiesivät, että tästä tulisi luultavasti heidän viimeinen taistelunsa.
”Toverit… Ei, veljet! Vaikka pimeyden voimat ympäröivätkin meitä, keisari antaa meille voimia! Petturi koirien jumalat eivät ole täällä, Kauhun silmä ei näe tänne! Te olette keisarin viikatteet, te jaatte hänen oikeuttaan! Vaikkemme enää näkisi huomista, urhoollisuutemme tullaan muistamaan ikuisesti! Uskonne on kilpenne, raivonne kerettiläisiä vastaan on aseenne! Keisarin puolesta!”
Diviator hymyili kypäränsä sisällä. Argonin puhe oli nostattanut sotilaiden taisteluhengen huippuunsa. Metallus oli yksi Alpha – ryhmän kolmesta henkiin jääneestä. Hänen sydämensä ei hakannut jännityksestä enää niin kuin ennen taistelua, ja hänen kätensä eivät enää vapisseet hänen osoittaessaan asettaan vihollista kohti. Mutta nyt hänen sisällään velloi uusi tunne. Kuoleman pelko. Hän ajatteli Argonin sanoja, ja yritti löytää sisältään rohkeuden. Sitä vain ei tuntunut löytyvän. Hän oli nähnyt vain 20 kesää, ja hän ei ollut vielä valmis kuolemaan, ei edes uskonsa puolesta. Hän oli aina luullut, että olisi tosipaikan tullen valmis uhrautumaan keisarin puolesta, ja hän kyllä kuullut kaikki tarinat siitä, kuinka kaikki uskonsa puolesta kuolleet pääsevät keisarin luo ikuiseen rauhaan, mutta tänään, nähtyään hänen tovereidensa kuolevan hänen vierellään, hän oli alkanut arvelemaan opetuksia. Jos keisari oli kaikkivoipa ja kauttaaltaan hyvä, miten hän antoi tuhansien kuolla puolestaan päivittäin? Hän ravisti ajatukset nopeasti päästään. Opetusten ja keisarin oikeudenmukaisuuden arveleminen oli ensimmäinen askel kohti kaaoksen rivejä. Hän nosti kaatuneelta veli Nechralta ottamansa bolt pistoolin ovea kohti, ja jäykisti kätensä jokaisen nivelen ja lihaksen valmiiksi ampumaan mitä tahansa joka yrittäisi sisään portista.
Kesti vain muutaman hetken, kun portin ylempi vasen sarana irtosi paikoiltaan, kallistaen ovea hieman. Diviatorin silmät levisivät, kun hän näki mikä hakkasi ovea. ”Se on dreadnought! Taktiikan vaihto! Alphat, keskittykää vain dreadnoughtiin, käyttäkää kaikkia raskaita aseita ja kranaatteja mitä on saatavilla! Beta ja Gamma, vältelkää dreadnoughtin läheisyyteen joutumista ja hyökätkää vain jalkaväen kimppuun!” Diviator huusi lähettimeensä nopeasti. Toinen sarana irtosi. Etenkin nuoret sotilaat jähmettyivät kuullessaan dreadnoughtista, hirvittävästä tuhonkoneesta, joiden verenhimosta ja voimakkuudesta he olivat kuulleet vain tarinoita. He kokosivat itsensä nopeasti ja valmistautuivat kohtaamaan pelkonsa. Ovi taipui ensin hieman sisäänpäin, ja antoi sitten periksi, kaatuen koko painollaan linnakkeen sisäpihalle. Ulkona vallitsevasta savun ja pölyn seasta sisään linnoitukseen astui lähes viisi metriä korkea metallinen tappokone, jonka täytyi painaa tonneja. Todella paksu portti taipui sen jalkojen alla, ja sen metalli kuoren sisältä näkyvistä silmistä paistoi vuosisatojen viha.
Drach`yen, entinen mustan legioonan mahtava johtaja, joka oli kaatunut taistelussa Veri Enkelten komentaja Dameroksen voiman edessä, kiehui raivosta titaanisen kuorensa sisällä. Hänen vihatuimmat vastustajansa, keisarin mahtavimmat, olivat vain noin kymmenen metrin päässä hänestä. Ennen kuin Drach`yen ehti ottaa askeltakaan, raskas täysmetallivaippa ammus teki reiän hänen päänsä vasemmalle puolelle, ja loput hänen ruumiistaan peittyi kipinöihin kymmenien boltereiden tulittaessa häntä kohti. Vaikka Drach`yen vuosikymmenet hänen metalli mausoleumissaan olivatkin ajaneet hänet hulluuden partaalle, hän ei silti ollut kykenemätön taktiseen ajatteluun. Pienet bolterin luodit eivät kuin naarmuttaneet hänen runkoaan, mutta hän oli enemmänkin huolestunut raskaita aseita kantavasta ryhmästä muiden joukkojen takana. Hän harppoi muutaman askeleen eteenpäin, nosti liekinheittimensä, ja käänsi sen kohti häntä lähimpinä olevia temppeliherroja. Veli Marcarius tunsi ajan matelevan useiden sekuntien ajan, kun dreadnought käänsi toisessa kädessä olevan massiivisen liekinheittimen häntä kohti. Tuntui siltä kuin kaikki taistelun äänet olisivat vaienneet. Ainut asia mitä hän saattoi kuulla, oli äänekäs napsahdus kun liekinheittimestä alkoi virrata ulos kaasua. Puolta sekuntia myöhemmin hän ei enää tuntenut mitään. Hirviö liikutti liekkivanaa laajassa kaaressa, sytyttäen kolme avaruusmerijalkaväen jäsentä ilmiliekkeihin. Diviator juoksi nopeasti suojastaan drednoughtin taakse, nosti miekkansa, ja löi laajassa kaaressa massiivisen pedon liekinheitinkädessä olevat metallijohdot poikki. Kaasun vapautuminen aiheutti ketjureaktion, joka päättyi pieneen aseen sisäiseen räjähdykseen. Drach`yen oli hetken aikaa ihmeissään, ja huomasi sitten, että hänen oikean käden paikallaan oli vain hieman metallirojua ja johtoja, jotka roikkuivat velttona hänen sivullaan. ”Ase järjestelmä pettänyt.” tiedotti hänen sisäinen tietokoneensa. Se ei ollut suuri menetys, puolikuollut olento ajatteli, ja naksautti auki vasemman kätensä kämmenen, paljastaen viisi valtavaa viikatetta siinä, missä metallisten sormien olisi pitänyt olla. Jos titaaniseen hautaholvin sisällä oleva raato olisi pystynyt hymyilemään, se olisi tehnyt niin.
Metallus kyykistyi puisten laatikkojen taakse, ja käveli niiden takana kyykyssä kohti porttia. Hän ei ollut Diviator tai Argon, eikä hän ollut se tarinoiden sankari, joka tappaisi Abaddonin kaksintaistelussa, uhraten henkensä muiden puolesta ja eläisi tarinoissa ikuisesti. Niinpä hän kulki mahdollisimman kaukana dreadnoughtista, ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton. Hänestä ei ehkä olisi apua viisi metristä tappokonetta vastaan, mutta hän pystyi silti ainakin pidättelemään tavallisia sotilaita. Hän vilkuili porttia laatikkopinon kulmalta, ja kun hän näki kahden petturi sotilaan juoksevan sisään portista, hän kierähti nopeasti maata pitkin sivulle, tulittaen bolt pistoolillaan ennen kuin kaaossoturit ehtivät reagoida. Kaksi ensimmäistä luotia menivät ohi, mutta kolmas osui toista kaaossoturia olkapäähän, iskien hänet pois tasapainosta, ja neljäs luoti osui suoraan kaaossoturia rintaan ja jatkoi siitä läpi matkaansa seinään. Kaaossotilas kaatui iskun voimasta selälleen, mutta hänen toverinsa oli jo tässä vaiheessa tajunnut tilanteen, ja nosti bolterinsa ja ampui sarjan kuumaa lyijyä kohti Metallusta, joka syöksyi nopeasti makuulleen laatikkojen taakse. Laatikkojen kyljet täyttyivät luodin reistä aivan hänen yläpuolellaan, ja puu sälöjä satoi hänen päälleen. Kun hän kuuli vastustajansa ammusten loppuneen, hän ryntäsi laatikkojen takaa kaaossoturin eteen. Petturi pudotti aseensa ja yritti ottaa esiin taisteluveitsensä, mutta Metalluksen ketjumiekka oli nopeampi. Metallus katsoi kaikessa rauhassa kuinka petturi sotilas kaatui lattialle, vääntelehti hetken, ja jäi sitten makaamaan liikkumatta. Metalluksen yllätykseksi hänen takaansa kuului ääni ”Älä aliarvio meitä, keisarin sylikoira!” Äkkiä Metallus tunsi viiltävää kipua selässään luodin lävistäessä hänet takaapäin. Hän kaatui maahan henkeään haukkoen ja kääntyi ympäri. Hän näki saman kaaossotilaan jota hän oli ampunut rintaan seisovan hänen edessään savuava bolt pistooli kädessään. Kuinka hölmö hän olikaan! Olisihan hänen pitänyt tajuta että jos yksi luoti rintaan ei tapa häntä, ei se tapa petturi soturiakaan. Kaaossoturi astui häntä kohti ja nosti ketjumiekkansa päänsä yläpuolelle ”Valmistaudu ikuiseen pimeyteen, saasta!” hän huusi Metallukselle. Metallus sulki silmänsä ja odotti pahinta. Silloin hän kuuli äänekkään rusahduksen, ja kuuli jonkin kaatuvan maahan. Metallus avasi silmänsä ja huomasi kaaossoturin makaavan maassa hänen edessään. ”Luulin käskeneeni sinun pysyä valppaana.” sanoi veli Celester, joka seisoi hänen edessään verinen voimamiekka kädessään.
Tämä on toivonta, ajatteli Diviator. Dreadnought niitti heidän joukkojaan kuin heinää, ja tuntui siltä kuin sitä ei voisi pysäyttää. Heidän tulituksensa tuntui vain kutittavan metallihirviötä, ja kaikki jotka yrittivät päästä sen lähelle miekkoinensa joutuivat sen säälimättömien viikatteiden uhriksi. Vain ihme voisi pelastaa heidän joukkonsa. Drach`yen nautti teurastuksesta kaikin siemauksin. Yhdestäkään mustasta temppeliherrasta ei ollut vastusta hänen voimilleen. ”Ei ikinä ollut ei ikinä tullut olemaan!” hän nauroi itsekseen halkaistessaan jälleen yhden Bravo – ryhmän jäsenen. Silloin hän näki jotain outoa. Valojuova tuli häntä kohti hirvittävää vauhtia taivaalta.
Kaikki kävi niin nopeasti että kukaan ei ehtinyt tajuta mitä oli sattunut. Oberon seisoi dreadnoughtin päällä, voimamiekka kahvaan asti uponneena metallihirviön sisuksiin. Drach`yen seisoi hetken paikoilleen jähmettyneenä, vasen käsi ilmassa roikkuen kuin pysäytetyssä kuvassa. Hetken kuluttua koneen sisuksista kuului äänekäs korahdus, ja dreadnought taipui kumaraan ja sen käsi valahti velttona alaspäin. Oberon kiskaisi raivoissaan miekan ulos otuksesta sivukautta, halkaisten metallikolossista suuren palan. ”Keisari varjelkoon! Tulit juuri oikeaan aikaan veli Oberon!” Diviator huusi Oberonin hypätessä alas dreadnoughtin päältä ja muiden rynnäkkö joukon jäsenten laskeutuessa heidän ympärilleen. ”En tarpeeksi aikaisin. menetimme useita miehiä.” Oberon totesi synkkänä. ”Jokainen kuolema tullaan maksamaan takaisin. Joukot, kokoontukaa keskipihalla. Saimme vahvistuksia rynnäkkö joukoista, mutta vain yhdessä meillä on mahdollisuus selviytyä.” Hän sanoi kypäränsä radioon.
Etupihalla oleva Metallus kuuli radiostaan Diviatorin sanat ”vain yhdessä meillä on mahdollisuus selviytyä.” Hän oli juuri kääntymässä lähtemään, kun Celester tarttui häntä olkapäästä ja osoitti ovelle. Metalluksen silmät levisivät kauhusta. Pääportista marssi sisään sotureita, jonka kaltaisia hän ei ollut ennen nähnyt. Heidän naamansa olivat epämuodostuneet ja osalla heistä oli käsien tilalla lonkeroita tai valtavia kouria. Joukkojen edessä marssi valtava punaiseen panssariin pukeutunut soturi, hurjasti ympärilleen pälyillen. Punapanssarinen soturi huomasi heidät, puristi kirvestä kädessään entistä tiukemmin ja lähti juoksemaan heitä kohti. ”Juokse.” Celester kuiskasi Metallukselle. Metallus ei pitänyt ideasta jättää Celester yksin näiden mutatoituneiden hirviöiden armoille. ”Mutta…” ”Juokse!” Celester huusi Metallukselle, ja tönäisi tämän kauemmas itsestään. Gorener karjaisija löi kirveellään Celesterin kasvoja kohti. Celester nosti voimamiekkansa ketjukirveen tielle juuri ajoissa, ja punaiset kipinät lentelivät ilmassa kahden mahtavan aseen kohdatessa. Metallus kääntyi juoksemaan. Gorner tönäisi kirveellään Celesterin taaksepäin, ja huitaisi uudestaan kirveellään kohti Celesteriä, mutta hän väisti, veti bolt pistoolin vyöllään olevasta kotelosta ja ampui Goreneria kohti kerran vatsaan, toisen olkapäähän, ja kolmannen luodin osuessa häntä rintaan, Gorener kaatui maahan henkeään haukkoen ja verta vuotaen. Voiton riemuisena Celester asetti jalkansa Gorenerin rintakehän päälle ja osoitti aseellaan hänen päätään kohti. Ennen kuin hän ehti ampua, hän huomasi liikettä silmäkulmassaan. Sen pienen hetken hän unohti pitää suojauksensa ylhäällä. Se oli hänen viimeinen virheensä. Celester ehti ainoastaan katsahtaa ylöspäin ennen kuin Gaelin voimakäpälä rysähti hänen rintakehästään läpi. Metallus oli jo keskipihalle johtavalla ovella kuullessaan Celesterin tuskanhuudon. Hän ei pysähtynyt enää katsomaan taakseen, sillä hän tiesi jo, mitä oli tapahtunut. Nyt hän aikoi vain pysyä hengissä. Hän oli sen velkaa Celesterille. Hän ei uhrautunut turhaan.
Gael katseli Celesterin irtireväistyä päätä, jota hän roikotti kädessään. Mustien Temppeliherrojen upseeri hänen kokoelmistaan puuttuikin. Hän nosti pään korkealle, kuin esitelläkseen sitä valituille sotilailleen ja löi sen sitten läpi yhdestä lukuisista piikeistä, joita hänen panssarinsa oli täynnä. Sitten hän tarjosi Gorenerille kättä, mutta Gorener katsoi Gaeliin halveksivasti ja nousi ylös omin voimin. Äkkiä kuului hirvittävä, tuhansien susien ulvomista muistuttava ääni kantautui jostain kaukaa heidän yläpuoleltaan, ja taivaan täyttivät punaiset juovat, aivan kuin kymmeniä meteoreja olisi putoamassa kohti linnaketta. ”Pudotus kapseleita. Heidän tukijoukkonsa ovat saapuneet.” Gael totesi joukoille. ”Niitä on liikaa. Tehtävä on epäonnistunut. Vetäydytään.” Hän komensi sotilaita. ”Ei!!! Me olemme niin lähellä vihollisia! Voimme vielä voittaa!” Gorener karjaisi. ”Vaikka voittaisimmekin jäljellä olevat puolustajat, meitä on jäljellä tämän joukon lisäksi vain hieman yli parikymmentä sotilasta taistelemassa ympäri linnoitusta! Pudotus kapseleissa on yli puolisataa mustaa temppeliherraa!” Gael selitti Gorenerille. ”Sinä ja sotilaasi saatte paeta takaisin kauhun silmään häntä koipien välissä jos haluatte! Minä en lepää ennen kuin olen kaikkien tamän linnoituksen puolustajien kallot koristavat khornen valtaistuinta!” Näin sanottuaan Gorener lähti juoksemaan kohti ovea joka johti keskipihalle. ”Kirottu hölmö. Hän näkee jumalansa pikemmin kuin arvaakaan.” Gael totesi enemmänkin itselleen kuin sotureilleen. Hänen ainoa huolensa nyt oli, miten Abaddon reagoisi jos hän saisi kuulla hänen epäonnistumisestaan. Sen tiesivät myös kaikki kaaoksenvalitut sotilaat hänen ympärillään, ja muutama heistä jopa hymyili ajatukselle.
Keskipihalla oli käynnissä vielä täysi taistelu. Molempien osapuolien sotilaita oli hyvin vähän jäljellä, joten osapuolet olivat lähes tasavahvat. Kaikki temppeliherrat tiesivät, että jos he kestäisivät vielä muutaman hetken, tukijoukot pääsisivät heidän avukseen, jonka vuoksi he taistelivat epätoivon vimmalla. Diviator taisteli taidokkaasti ja väsymyksestään huolimatta, mutta vihollisia tulvi hänen kimppuunsa joka puolelta, eikä hän tiennyt, kestäisikö enää kauan. ”Väärän keisarin esitaistelija! Tule kohtaaman tosijumalan lähettiläs!” Huuto kuului hänen takaansa. Diviator tiesi, että hänen olisi pitänyt keskittyä omien joukkojensa auttamiseen, mutta sana ”Väärä keisari” takoi hänen päässään. Hän huitaisi kaiken raivonsa voimalla edessään seisovaa kaaossoturia, joka meni lähes kahtia iskun voimasta ja paiskautui väkivaltaisen näköisesti seinää vasten. ”Väärä keisari.” Hän oli käyttänyt koko elämänsä keisarin palvelemiseen, koska piti sitä ainoana oikeana tekona. Ja kun mies on käyttänyt koko elämänsä johonkin, hän ei voi kuunnella muiden häpäisevän sitä, joten hän kääntyi ympäri kohdatakseen Gorenerin. Nähdessään Diviatorin vastaavan haasteeseen, Gorener otti kypärän pois päästään, irvisti keisarin esitaistelijalle verenhimoisesti, ja heitti punaisen kypäränsä maahan liioitelluin elein. Sitten hän tarttui tukevasti kirveeseensä, ja lähti hitaasti kävelemään kohti Diviatoria. Myös Diviator tarttui mustaan miekkaansa tukevasti kaksinkäsin, otti lievän haara-asennon ja jäi paikoilleen odottamaan. Taistelevat avaruussoturit tuntuivat vetäytyvän kahden esitaistelijan ympäriltä näiden lähestyessä toisiaan. Gorener lisäsi hieman kävely vauhtiaan ”Pääkallosi näyttää varmasti hienolta khornen valtaistuimen jalustalla!” hän huusi Diviatorille. Vaikka Gorener lähestyi häntä verenhimoisena, Diviator pysyi vaiti ja aivan liikkumatta. Gorener arveli hänen aikovan odottaa kunnes hän aloittaisi taistelun. Niinpä hän yllättyi kun Diviator yhtäkkiä ryntäsi salamannopeasti eteenpäin lyöden miekallaan suurissa kaarissa. Gorener asetti kirveensä tielle, mutta iskun voima lähes halkaisi kirveen ja iski hänet pois tasapainosta, jolloin seuraava isku osui häntä raskaasti kylkeen, upoten syvälle Gorenerin lihaan. Päästäen tuskaisen korahduksen, Gorener horjahti hieman sivulle ja romahti selälleen maahan. Diviator luuli iskun tappaneen kaaoksen esitaistelijan, ja hän oli juuri laskemassa miekkansa kun äkkiä Gorener alkoi hiljaa nauraa maassa. ”Hah. Minut on lyöty tänään niin monta kertaa maahan, että se alkaa olla jo huvittavaa.” Hän sanoi hiljaa. Diviator asettui seisomaan Gorenerin yläpuolelle, ja nosti miekkansa päänsä yläpuolelle, ja alkoi hokea hymniä keisarille pyhällä kielellä. Gorener ei aikaillut, vaan veti bolt pistoolinsa kotelostaan ja ampui Diviatoria rintaan ja olkapäähän. Diviator kyyristyi kivusta, jolloin Gorener potkaisi vielä Diviatoria maasta käsin vatsaan, kaataen keisarin valitun maahan. Gorener nousi hitaasti ylös, ja nosti kirveensä maasta. ”Sinun olisi pitänyt tappaa minut kun pystyit. Mutta olet uskonnollinen hölmö, ja se koitui kohtaloksesi!” Gorener huusi, ja huitaisi kirveellään kohti maassa makaavaa Diviatoria. Diviator kierähti sivulle, nousi polvilleen ja torjui nopeasti miekallaan Gorenerin toisen iskun. ”Tiedätkös mikä etu meillä ”Uskonnollisilla hölmöillä” on kaaoksen petturikoiriin verrattuna?” Diviator kysyi uhkaavasti. Gorener ei vaivautunut vastaamaan, vaan löi uudelleen Diviatoria kohti. ”Uskomme keisariin on kilpemme…” Diviator sanoi torjuessaan Gorenerin iskun. Hän keräsi kaikki jäljellä olevat voimansa, ja löi ketjukirveen Gorenerin kädestä. Gorener seisoi hetken ihmeissään, miettien miten voisi vastata Diviatorin hyökkäykseen, ja tajusi sitten, että se oli ohi. ”…Ja raivomme kerettiläisiä vastaan on aseemme!” Diviator huusi lyödessään miekkansa syvälle Gorenerin vatsaan. Gorener katsoi hetken epäuskoisena verta valuvaa vatsaansa, ja kaatui sitten maahan polvilleen kivusta. ”Päästän sinut kärsimyksistäsi, vaikket sitä ansaitsisikaan, kaaoksen sikiö.” Diviator sanoi hiljaa Gorenerille, ja nosti miekkansa viimeiseen armoniskuun. Gorener ei pystynyt enää puhumaan, mutta hän ilmaisi tunteensa sylkäisemällä verta keisarin esitaistelijan jalkoihin. ”Mene tapaamaan epäjumalasi!” Diviator karjaisi Gorenerille, ja löi kohti hänen kaulaansa. Ne kuuluisat viimeiset sekunnit Gorener ajatteli, mitä Khorne tekee hänen valituilleen jotka epäonnistuvat, ja lähes ensimmäisen kerran elämässään, hän pelkäsi. Sitten kaikki pimeni. Diviator lysähti uupuneena maahan ja jäi istumaan kuumalle hiekalle miekkaansa nojaten. Silloin joku nuoremmista sotilaista tarrasi häntä olkapäästä kiinni. ”Veli Diviator! Tukijoukot ovat saapuneet!”
Mustien Temppeliherrojen vahvistusten myötä taistelu oli nopeasti ohi, mutta jäljelle jäänyt näky oli hirveä. Ympäri linnaa lojui valtavasti kuolleiden tai kuolevien avaruusmerijalkaväen sotilaiden ruumiita, uskollisten ja petturien, ja etupihalla olevat dreadnoughtin uhriksi joutuneet soturit savusivat vieläkin. Keskipihalla, kymmenien ruumiiden keskellä istui edelleen päätään miekkansa kahvaan nojaten Diviator. Hiljaa, kenenkään kuulematta, hän kiitti keisaria siitä, että hän oli sallinut heidän pitää linnake hallussaan. Sisäpiha oli täynnä sotureita joista useat, etenkin henkiin jääneet, rukoilivat keisaria ja kiittivät menestyksestään. Heidän seurassaan oli Metallus, mutta hän ei voinut juhlia voittoa. Hänestä tuntui, että hän ei ollut menettänyt vain kouluttajaansa, vaan myös läheisen ystävän. Ystävän, joka oli pelastanut hänen henkensä. Hän rukoili keisarilta johdatusta veli Celesterin sielulle.
Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut häiritä keisarin esitaistelijaa, joka oli selvästi käyttänyt kaikki voimansa taistelussa. Lopetettuaan rukouksensa Diviator avasi silmänsä, ja yllättyi huomatessaan, että hänen edessään seisoi harmaaseen kaapuun pukeutunut vanha mies, jonka kasvot olivat hupun peittämät. Kaulassaan vanhuksella roikkui pyhän inkvisition tunnus.
”Mustien Temppeliherrojen Veli Diviator. Minä olen Scorpio Loganius, keisarin inkvisiittori, ja minulla on sinulle tarjous, josta et voi… Etkä saa kieltäytyä.”
Mielipiteitä, niin hyviä kuin huonoja, saa antaa. Lisäksi saa myös kommentoida kirjoitanko jatkoa tarina.
Viimeksi muokannut Icingdeath, To 10.04.2003 21:55. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Enemy of my enemy is my friend
Mielestäni todella hyvin kirjoitettu tarina.
Pari asiaa vain häiritsi, esimerkiksi se, että marineiden aloittelija olisi yhtä heikko mieleltään ja epätietoinen (kehostaan ja vihollisistaan) kuin ig:n perusmortti. Tämä ei oikein vastaa mielikuvaani keisarin parhaimmistosta, mutta kukin tyylillään...
Toinen mikä ihmetytti oli kaaosjoukkojen "massahyökkäys", sillä vaikka he ovatkin pahoja ja ilkeitä yms ei tarkoita että he ovat tyhmiä. Itse en jaksa uskoa että hyökkäys tehtäisii lähinnä yrittämällä saada vihollinen kuluttamaan ammuksensa loppuun, ja sitten säntäämällä lähitaisteluun.
Mutta kuten sanoin, tarina oli hyvin kirjoitettu ja hyvä. Pientä viilailua sieltä täältä. En ollut kaikista kohdin samaa mieltä fluffin kulusta, mutta se on kuitenkin melko tulkinnanvaraista.
Ja ehdottomasti jatkoa, varsinkin tuommoisen lopetuksen jälkeen
Pari asiaa vain häiritsi, esimerkiksi se, että marineiden aloittelija olisi yhtä heikko mieleltään ja epätietoinen (kehostaan ja vihollisistaan) kuin ig:n perusmortti. Tämä ei oikein vastaa mielikuvaani keisarin parhaimmistosta, mutta kukin tyylillään...
Toinen mikä ihmetytti oli kaaosjoukkojen "massahyökkäys", sillä vaikka he ovatkin pahoja ja ilkeitä yms ei tarkoita että he ovat tyhmiä. Itse en jaksa uskoa että hyökkäys tehtäisii lähinnä yrittämällä saada vihollinen kuluttamaan ammuksensa loppuun, ja sitten säntäämällä lähitaisteluun.
Mutta kuten sanoin, tarina oli hyvin kirjoitettu ja hyvä. Pientä viilailua sieltä täältä. En ollut kaikista kohdin samaa mieltä fluffin kulusta, mutta se on kuitenkin melko tulkinnanvaraista.
Ja ehdottomasti jatkoa, varsinkin tuommoisen lopetuksen jälkeen
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Metalluksesta on tehty tarkoituksella mieleltään muita heikompi, se liittyy oleellisesti tarinaan. Hän kyllä tiesi mihin hänen pitäisi pystyä, mutta koska tämä oli hänen ensimmäinen "oikea" taistelunsa Space Mariinina, hän epäili vielä uusien voimiensa tehoa. Metalluksen taustoista kerrotaan lisää seuraavassa osassa, ne valaisevat asiaa hyvin paljon (Toivottavasti) ...
Ja sitten vielä näistä pahisten sota taktiikoista. Tarkoitus oli, että ne hyökkäsivät linnoitusta kohti tulittaen tankeillaan, ja sitten yrittivät päästä sisään linnaan, koska niiden tarkoitus oli vallata se linna takaisin ennen kuin Mustat Temppeliherrat saavat vahvistuksia. Saattaa olla, että olen tosiaan unohtanut noiden pahojen poikien käyttäytymisen ja sodankäynnin kuvaamisen vähemmälle, yritän korjata virheeni mahdollisessa seuraavassa osassa :oops: .
Ja sitten vielä näistä pahisten sota taktiikoista. Tarkoitus oli, että ne hyökkäsivät linnoitusta kohti tulittaen tankeillaan, ja sitten yrittivät päästä sisään linnaan, koska niiden tarkoitus oli vallata se linna takaisin ennen kuin Mustat Temppeliherrat saavat vahvistuksia. Saattaa olla, että olen tosiaan unohtanut noiden pahojen poikien käyttäytymisen ja sodankäynnin kuvaamisen vähemmälle, yritän korjata virheeni mahdollisessa seuraavassa osassa :oops: .
Enemy of my enemy is my friend
-
Asavarkull
- Viestit: 113
- Liittynyt: Ti 17.09.2002 14:16
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Tämä oli ihan laadukas tarina. Pari fluff pointtia kävi ehkä hämäämään mutta eivät hirveasti. Silmään pisti pahiten tuo jenkkien Alpha-Bravo-Charlie... jako, jonka toteuttaminen kuulostaisi paljon paremmalta jos se olisi kreikkalainen Alpha-Beta-Gamma... jako jota käytetään Imperiumissa melko yleisesti. Sopiva voisi myös olla perinteinen ryhmien nimeäminen niiden johtajan mukaan.
Paitsi jos Black Templarien fluffeissa ne käyttää jenkkien nimeämistapaa niin sitten pistän ihan turhaan pointtia.
Mutta kannustan ehdottomasti kirjoittamaan lisää jatkoa, tarinankerronta on hallussa.
Paitsi jos Black Templarien fluffeissa ne käyttää jenkkien nimeämistapaa niin sitten pistän ihan turhaan pointtia.
Mutta kannustan ehdottomasti kirjoittamaan lisää jatkoa, tarinankerronta on hallussa.
- Egi
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Hmm... Tästä en ole ihan varma mutta kirjoitin ne noin koska muistaisin lukeneeni eräästä WD:n sivuilla olleesta fluffin pätkästä että ne kutsuivat radion kautta toisiaan noin. Jos jollain on tarkkaa tietoa aiheesta, ole hyvä ja ilmoita niin korjaan sitten virheeni, jos sellainen on tapahtunut.Egi kirjoitti:Tämä oli ihan laadukas tarina. Pari fluff pointtia kävi ehkä hämäämään mutta eivät hirveasti. Silmään pisti pahiten tuo jenkkien Alpha-Bravo-Charlie... jako, jonka toteuttaminen kuulostaisi paljon paremmalta jos se olisi kreikkalainen Alpha-Beta-Gamma... jako jota käytetään Imperiumissa melko yleisesti. Sopiva voisi myös olla perinteinen ryhmien nimeäminen niiden johtajan mukaan.
Paitsi jos Black Templarien fluffeissa ne käyttää jenkkien nimeämistapaa niin sitten pistän ihan turhaan pointtia.
Mutta kannustan ehdottomasti kirjoittamaan lisää jatkoa, tarinankerronta on hallussa.
EDIT: Niin ja olisi kiva jos joku voisi kertoa minulle myös ne kreikkalaiset merkit Aasta Eehen
...
Viimeksi muokannut Icingdeath, To 10.04.2003 10:29. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Enemy of my enemy is my friend
Todella hieno tarina mutta jotkut nimet kuten rhinon olisi voinut jättää suomentamatta ja ketjumiekka on myöskin aika "häiritsevästi" suomennettu koska esim sana Chainsaw on suomennettu moottorisahaksi mutta toisaalta muut vaihto ehdot kuten Sahamiekka ja motoroitusahateräinenmiekka eivät olisi olleet sen parempia
Mikä tahansa väri on hyvä väri kunhan se on musta*
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Hmm, no jaa. Useimmat suomentavat Chainswordin "ketjumiekaksi" mutta perjaatteessahan se voisi olla myös "moottorimiekka" , se on aika mielipide kysymys. Rhinon suomensin koska se tarkoittaa suomeksi jotain. Kuten jo alussa selitin, kannatan suomenkielielistä duppausta suomenkielisissä tarinoissa, ja käännän kaiken jolle vain on järkevä suomankielinen vastine. Kaikki tyylillään.Argonath kirjoitti:Todella hieno tarina mutta jotkut nimet kuten rhinon olisi voinut jättää suomentamatta ja ketjumiekka on myöskin aika "häiritsevästi" suomennettu koska esim sana Chainsaw on suomennettu moottorisahaksi mutta toisaalta muut vaihto ehdot kuten Sahamiekka ja motoroitusahateräinenmiekka eivät olisi olleet sen parempia
Enemy of my enemy is my friend
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
No jos näin on niin sitten... Iski vaan niin vahvasti jokin Vietnam meiningin tunne kun tuon luki. Vähän sama kuin olisi iskenyt jokin talvisota mielikuva jos ne olisivat olleet aarne-bertta-celcius...Icingdeath^ kirjoitti: Hmm... Tästä en ole ihan varma mutta kirjoitin ne noin koska muistaisin lukeneeni eräästä WD:n sivuilla olleesta fluffin pätkästä että ne kutsuivat radion kautta toisiaan noin. Jos jollain on tarkkaa tietoa aiheesta, ole hyvä ja ilmoita niin korjaan sitten virheeni, jos sellainen on tapahtunut.
Laitetaan kaikki, ovat englanninkielisessä ulkoasussaan:EDIT: Niin ja olisi kiva jos joku voisi kertoa minulle myös ne kreikkalaiset merkit Aasta Eehen...
aplha, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, mu, nu, xi, omicron, pi, rho. sigma, tau, upsilon, phi, chi, psi, omega
Suomeksi:
alfa, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, myy, nyy, ksii, omikron, pii, roo sigma, tau, ypsilon, fii, khii, psii, omega
- Egi
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
Tau...nyt tiedämme nimen alkuperän.Egi kirjoitti: Laitetaan kaikki, ovat englanninkielisessä ulkoasussaan:
aplha, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, mu, nu, xi, omicron, pi, rho. sigma, tau, upsilon, phi, chi, psi, omega
Suomeksi:
alfa, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, myy, nyy, ksii, omikron, pii, roo sigma, tau, ypsilon, fii, khii, psii, omega
On se kumma että sain potkut työstäni vaikken mitään tehnyt.
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Kiitos avusta. Aion käyttää noita jatkossa, koska en ole itsekkään suuri jenkki koodinimien fani ...Egi kirjoitti:No jos näin on niin sitten... Iski vaan niin vahvasti jokin Vietnam meiningin tunne kun tuon luki. Vähän sama kuin olisi iskenyt jokin talvisota mielikuva jos ne olisivat olleet aarne-bertta-celcius...Icingdeath^ kirjoitti: Hmm... Tästä en ole ihan varma mutta kirjoitin ne noin koska muistaisin lukeneeni eräästä WD:n sivuilla olleesta fluffin pätkästä että ne kutsuivat radion kautta toisiaan noin. Jos jollain on tarkkaa tietoa aiheesta, ole hyvä ja ilmoita niin korjaan sitten virheeni, jos sellainen on tapahtunut.Laitetaan kaikki, ovat englanninkielisessä ulkoasussaan:EDIT: Niin ja olisi kiva jos joku voisi kertoa minulle myös ne kreikkalaiset merkit Aasta Eehen
aplha, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, mu, nu, xi, omicron, pi, rho. sigma, tau, upsilon, phi, chi, psi, omega
Suomeksi:
alfa, beta, gamma, delta, epsilon, zeta, eta, theta, iota, kappa, lambda, myy, nyy, ksii, omikron, pii, roo sigma, tau, ypsilon, fii, khii, psii, omega
EDIT: Nyt vaihdoin koodinimet noihin enemmän WH 40K henkisiin. Kiitokset avusta.
Viimeksi muokannut Icingdeath, To 10.04.2003 21:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Enemy of my enemy is my friend
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
Icingdeath
- Viestit: 170
- Liittynyt: Ma 06.01.2003 17:20
- Paikkakunta: Tuusula
Samaa mieltä, ja pelkäänkin, että jenkit riisuu yksitellen kaikki kansat aseista. Seuraavksi syyria ja muut, sitten kenties koreat, sitten venäjä, ja niin edespäin, kunnes niillä on ainoastaan ydin - ja kemiallisia aseita. Sitten en vaan julistaa et maailma on niiden tai ne tappaa vastustajat aseillaan...
...Niin, ja onhan ne jenkit mailman tyhmin kansa . Onneksi vaihdoin ne koodinimet.
...Niin, ja onhan ne jenkit mailman tyhmin kansa
. Onneksi vaihdoin ne koodinimet.Enemy of my enemy is my friend