[FB] Syksy ’14 -liiga: Nagash Goes Swedland

[Orcs are da best]

Ups, miulla jäi tosta ng bigbosssesta se tärkein poies elikkäs se ratsastelee great cave squigilla. Ei mulla muuta.

Edit: Eiku onpas, bsb:llä on gw..

[Gilaelin]

Milloin örkkien päältä saa tulla ratsastamaan? Oisko esimerkiksi perjantaina klo 12?

[Orcs are da best]

Milloin örkkien päältä saa tulla ratsastamaan? Oisko esimerkiksi perjantaina klo 12?

Katotaan kuule kuka ratsastaa ja kenen päällä!

Mut jooh, näillä näkymin miun pitäs ehtiä vallan mainiosti silloin. Fantastisissa peleissä vai?

[Gilaelin]

Josko vaan fantsussa. Pääsisin sopivasti suoraan ylipapistolta tonne. Ehtisitkö varaamaan pöydän?

[Orcs are da best]

Juuh, voin mie käydä ohimennessäni pyörähtämässä.

[Lorindel]

Ups, miulla jäi tosta ng bigbosssesta se tärkein poies elikkäs se ratsastelee great cave squigilla. Ei mulla muuta.

Edit: Eiku onpas, bsb:llä on gw..

Muokattu listaan.

Loistavaa muuten että meitä on kymmenen pelaajaa nyt syksyn liigassa mukana! Joensuun skene se senkun kasvaa ja kasvaa! Ties mihin tässä paisutaan tulevina vuosina! Ja kaikki sitten mukaan myös sinne Ostiumin viikonlopputurnaukseen marraskuun lopussa!

[Orcs are da best]

Ja vielä kerran muokataan.. Noilla blorkeilla on laskettu kilvet mukaan. Ei pitäisi hätäisesti kirjoitella listoja..

[Rune]

”Lektori Fasolt Holtin ja suojelijamme Sigmarin ja hänen pyhyytensä nimessä vaadin teitä ilmoittautumaan Altdorfin Suuren Pyhyyden saliin, jotta voimme todeta teidät joko syyllisiksi tai syyttömiksi syytöksiin.”
”Voin vastata teille taas kerran heti. Ja teenkin sen, koska kuulossanne on selvästi jotain vialla. Olemme syyttömiä. Meillä on täysin pätevät ja viralliset, ja yhä voimassa olevat luvat velhouden harjoittamiseen Altdorfin velhojen killalta.”
”Juuri nämä luvat ovat tarkkailun alla, rouva Cristopher.”
”Neiti, yhäkin, jos sallinette.”
Nicolaus nyrpisti nenäänsä ja tuijotti pöydän takana istuvaa noitaa sen vartta pitkin. Hän antoi ymmärtää kaikin mahdollisin ei-verbaalisin keinoin mitä mieltä hän oli ajatuksesta että noidasta rouvaa tulisikaan. Daisy Cristopher istui puisen kenttäpöydän ääressä epämukavalla tuolilla kyynärpäät pöydällä ja kädet ristittynä kasvojensa eteen. Hänen sisarensa Lily seisoi hänen vierellään. Hänen oli vaikeampi salata närkästystään tämän miehen edessä.
”Olen päättänyt kulkea Ostermarkilaisen jaoston kanssa pohjoiseen perässänne, ja voitte olla varma että raportoin jokaisesta epäilyttävästä seikasta jonka havaitsen matkalla Nordlandiin.”
”Herra tekee hyvin”, Daisy vastasi jäätävimmällä äänensävyllään.
”Tulen tarkastamaan jokaisen kylän ja heidän ylläpitämänsä hautausmaan. Heidät kuulustellaan ja kaikki epätavallinen kirjataan ylös. Koska teidän maineenne on etusijalla”, Nicolaus piti merkitsevän tauon ja näytti – jos mahdollista – yhäkin nyrpiintyneemmältä, ”ja oikeuden on tapahduttava, toivon teidän yhteistyötänne siinä että lähetän teitä valvomaan kaksi adjutanttia ja takavarikoin loitsukirjanne matkan ajaksi tarkempaa tutkimusta varten.”
Noidat pitivät yllä hiljaisuutta. Se venyi. Varjot lepattivat kynttilän liekin huojuessa. Puut narahtivat ulkona. Hevonen hirnahti. Miesten äänistä sai juuri ja juuri selvää. Sitten Daisy nousi seisomaan pöydästä tukea ottaen.
”Oletan että herra ymmärtää hyvin ettemme suostu tähän.”
”Sitten oletan että myönnätte syyllisyytenne.”
”Yhäkään emme.”
”Ette jätä minulle paljoa vaihtoehtoja.”
”Jätämme teille lukuisia vaihtoehtoja. Valitkaa viisaasti.”
Nicolauksen silmät välähtivät. Hänen heikosti ylläpitämänsä virallisuuden esirippu räsähti rikki.
”Minä metsästän teitä ammatikseni. Ja uskokaa huviksenne – olen hyvä työssäni.”
”No, sittenhän meidät on jo tuomittu. Kirjoittakaa raporttinne. Tehkää tutkimuksenne. Mutta kaikkien jumalten nimeen tehkää se kaikki niin kaukana Grandbeloksen joukoista kuin suinkin kykenette. Tiedän nimittäin varmaksi ettei nuoriherra Rosenton suvaitse nenäänsä heille täysin kuulumattomiin asioihin tunkevia nousukkaita leirissään yhtään meitä enempää. Nyt, suosittelen että poistutte teltastamme – noidanmetsästäjä”, Daisy sihisi viimeisen sanan vinojen hampaidensa välistä.

Kun teltta oli taas tyhjillään lukuun ottamatta kahta noitasisarusta, seisoivat sisarukset yhäkin hiljaa keskenään.
”Se on vain ajan kysymys”, ääni, kuin kuiskaus tuulessa, kuului heidän takaansa.
”Niin, toki”, Daisy sanoi.
”On tosin totta, että Felixiä ei kiinnosta yhtään meitä enempää päästää ulkopuolisia leiriinsä. Älä siitä huoli, sisar rakas”, Lily sanoi.
”En yhäkään tunne tätä uutta herttuaa”, ääni suhisi.
Daisy näki ettei Lilykään voinut olla hymyilemättä. Se oli ruma, harvahampainen hymy, mutta aito; aito se oli vain heidän seurassaan. He olivat kuitenkin olleet talossa Felixin kanssa vuosikausia. Niin monia vuosia. Ja niin pitkään oli heidän siskonsa ollut poissa heidän seurastaan.
”Uusi hän on vain sinulle, sisko rakas! Muista se! Me tunnemme hänet niin hyvin kuin kukaan häntä tuntee.”
”Luotatteko häneen?”
Daisy nauroi. ”Emme tietenkään! Hullu on se joka siihen mieheen luottaa – ja herää mitä varmimmin sitä nopeammin veitsi kurkullaan. Ei, emme luota. Eikä luota hänkään meihin. Miksi luottaisi. Mutta niin pitkään kuin kaikki hyötyvät, miksi käydä toisten eteen. Ei, sisko rakas, olemme eniten turvassa juuri Felixin johtamassa joukossa. Hän on valinnut pohjoiseen sotilaansa tarkkaan, kuten pyysimme. Himmel ei tiedä mistään mitään. Ja niin pitkään kun hän ei tiedä, on meillä vielä aikaa. Ja kuka tietää, ehkä se Schollin huora saa seikkailuillaan hänet hengiltä. Toivottavasti itsensäkin. Jumalten nimeen, onpa hyvä päästä sen nuuskivan nenän alta pois!”
”Huoli kerrallaan tosin, sisaret rakkaat!” sanoi Lily. ”Meillä on olennaisempi ongelma edessämme.”
”Aivan”, kuiskasi ääni. ”On aika. Hakekaa kirjat ja valmistelkaa rituaali. Olemme pian Swedlandissa, ja ei aikaakaan kun löydätte sen paikan. Olemme lähellä. Mikään ei saa nyt estää meitä.”
Lily nosti hiuskiehkuran kynttilän valon lähelle tarkastellakseen sitä paremmin samalla kun Daisy kaivoi erään arkun salalokerosta kaksi mustaa nahkakantista kirjaa. ”Ei mitään henkilökohtaista, herra noidanmetsästäjä.”
Ja noidat kävivät työhön.

Kun matkallaan herransa leiriin noidanmetsästäjä Nicolaus Sisukas yön siimeksessä joutui hirvittävien elävien kuolleiden yllättämäksi, jotka murhasivat melkein koko hänen seurueensa ja olivat lähellä viedä jopa hänetkin mukanaan, oli hän jo päättänyt suuntansa. Elävät kuolleet olivat olleet viimeaikoina aina vain aktiivisempia ja häiritsevämpiä. Jokainen tiesi sen. Mutta tämä tiesi sotaa. Ja hän oli päättänyt kehen purkaisi vihansa.

Lehtori Fasolt Holtia on varoitettu. Hänen ei tule astuman Grandbeloksen tielle kun he astuvat Swedlandin maille. Heidän tekaisemansa syytökset ja tekosyyt sodankäyntiin ovat banaaleja ja kaikkien ihmiskunnan lakien vastaisia. Jos he käyvät vastoin perusteluja tai todisteita syyttömien kimppuun he joutuvat vastaamaan teoistaan verellä. Nuoriherra Rosenton vannoo suojelevansa viattomia ja väärinymmärrettyjä hänen sotilaidensa viimeiseen hengenvetoon asti oikeuden ja jalomielisyyden nimissä.

Mutta jos Ostermarkin väki vieläkin varoituksesta huolimatta aikoo uhmata Grandbeloksen marssia, heidät kutsutaan vastaamaan teoistaan lauantaina neljäs lokakuuta Niinivaaran residenssiin. Ja herra häntä silloin auttakoon.

[Sutenööri]

Milloinkas kerkeää Samurait kohtaamaan kylmää terästä? Jorma odottaa jo innolla että hänet ammutaan härkänsä selästä!

-Juha-

[Lorindel]

Kilvet lykätty örkeille aloitusviestin listaan!

[Salsa]

Ihan örkkien oikeuden mukaisesti "WAAAGH!!!" kirjoitetaan capslockilla ja kolmella huutomerkillä.

[Rune]

Blogisarjan ensimmäinen osa.

http://cabal-ostium.blogspot.fi/

Muutkin pääsevät kyllä ruodittaviksi, ei huolta!

[Lorindel]

Ihan örkkien oikeuden mukaisesti "WAAAGH!!!" kirjoitetaan capslockilla ja kolmella huutomerkillä.

Niin, löysin monta erilaista kirjoitusasua ja mietiskelin valintaani eilisiltana. Lopulta käytin tuota Games Workshopin virallisilla sivuilla esiintyvää muotoa. Perusteena se, että örkkien on ensin ansaittava täällä Swedlandissa ne isot kirjaimet ja ylimääräiset huutomerkit!

Huippua toi blogisetti!

[Rune]

Ihan örkkien oikeuden mukaisesti "WAAAGH!!!" kirjoitetaan capslockilla ja kolmella huutomerkillä.

Niin, löysin monta erilaista kirjoitusasua ja mietiskelin valintaani eilisiltana. Lopulta käytin tuota Games Workshopin virallisilla sivuilla esiintyvää muotoa. Perusteena se, että örkkien on ensin ansaittava täällä Swedlandissa ne isot kirjaimet ja ylimääräiset huutomerkit!

Jokaisesta voitosta Olli saa yhden ison kirjaimen lisää armeijansa nimeen, ja joka toisesta yhden huutomerkin. :) Koko liigan voitosta boldauksen!

Hyvää varten kannattaa taistella.

[Lorindel]

Sitten ens liigassa voi suoraan pelata isoilla kirjaimilla, kun mainetta on kertynyt! Eli nyt sitä *ullia perimään!

[Varapalmus]

Jahas, fluffikärpänen puraisi. Harmi vaan etten osaa kirjoittaa suomeksi, enkä paljoa englanniksikaan :(

Nyt pitää vielä keksiä sopivan eeppinen konversio ylipappi Jormunille. (Pahoitteluni kääpiöherra Jormalle nimien samankaltaisuudesta, mutta Jormun vain tuli ja yllätti viime kampanjan aikana, ja sietää saada kunniaa tekojensa vuoksi.)

----------------------------------

It was an undeniable fact that the Triumvirate had been broken for good. Although they had reaped their share of honor and glory during the last incursion into the civilized lands, it had ultimately been a disastrous failure: Arakus, their leader and mentor, had been lost, his fabled third eye plucked out of its socket by a stray arrow and lost, his body left in the field of battle, far from the warbands reach. And with his death, disaster had struck.

Heidrun, his closest acolyte, was shortly denounced by Tzeentch for failing to aid his master when help was needed most, and his grip on the sorceries of Chaos was fading. Olaf, his guardian, was struck by a posthumous curse left by Arakus, and was slowly losing his mind. Although his body had been bolstered by the old sorcerers magics, a hidden trigger had ensured that should the old man die, his failure of a protector would suffer as well. Thus, two of the three possible successors were taken out of the running.

As for the last one...Jormun, too, had lost his grip on his sorceries, but not due to his failures. In the last battle before the warbands inglorious retreat, the sorcerer had met a powerful spirit who challenged him into a battle of wits, promising gifts of wisdom should it be beaten. Hungry for more power, Jormun had been quick to accept, and had ultimately come out victorious...In a way. For while the spirit had accepted defeat, the wisdom it had granted to the pyromancer had struck him to the bottom of his stained soul.

Bewildered and thoughtful, the man had staggered back into the battle, slowly coming to conclusions of his own about what he had learned...And they were igniting a rage like no other within him. Pushed forward by his erstwhile comrades, the dazed mage had found himself before a dwarven lord, and there his rage burst forth as the last pieces of understanding clicked into place.

As he reached for his dagger, the man denounced his magic, cursing the Master of Ways for ever turning its gaze upon him, and threw himself at the surprised dwarf, all semblance of tactics or skill at arms forgotten But, by an impossible stroke of luck, his furious blow penetrated the lords runic armor and severed his head from his shoulders. Victorious, Jormun raised his opponents head towards the heavens, screaming out prayers for a new allegiance, and in that moment, another god turned its eyes towards him.

Khorne had found a new champion.

-----

After the battle, Jormun had retreated within the warbands remaining war altar, and seethed by himself for the whole long journey back to the north. When he finally stepped out from the bowels of the landship, the warrior was a changed man. Brimming with newfound power, his first deed was to take the heads of every warrior in Arakus' honor guard, offering them to his new god, and then slaughtering all serfs and cultists who dared to have offered service to Tzeentch.

Drenched in the blood and guts of his own warriors, he promised to serve the God of Bloodshed forevermore, in his self-claimed position as his head priest. Heidrun, his old brother, was left alive, for the man had no love left for a god who had left him powerless. Knowing that he had no other option left, the sorcerer bitterly paid fealty to one who had been his lesser only weeks ago, swearing that one day the tables would be turned, after he regained his magic. Olaf, the Guardian, was already too far gone for coherent thought, unable to either denounce or accept his new lord: A Forsaken in mind, yet still blessed in body. Only his instincts remained, but that was enough for Jormun. The champion could still be guided at his enemies, if nothing more.

So, the Triumvirate was broken for good, and the reign of the Gorekeeper began. Soon, servants of Khorne flocked to gather under his flag, and the High Priest could turn his gaze southwards, remembering the first promise he had made to Khorne: To see the accursed sorcerer, Arakus, completely destroyed. Though the mage had died in the battle where Jormun had made this vow, a part of him still remained.

The Gorekeeper would find that Third Eye, and crush it himself.

[Salsa]

Saattue oli mennyttä, niin oli myös Nicolauksen oikea silmä. Noitasiskosten paskiaiset olivat järjestäneet Nicolaukselle ja hänen saattuelleen väijytyksen kutsumalla epäkuolleita heidän kimppuunsa. Hän laski lakkiansa alemmaksi otsaa, nosti takkinsa kaulusta peittääkseen haavoittuneen silmänsä ja jatkoi matkaa entistä nopeampaa tahtia yön ollessa vielä nuori.
Metsän rajojen siimeksistä paljastautui lopultakin valoa. Ostermarkkilaisten leirissä loisti valo ja täysi melske kantautui matkan päähän. Nicolaus marssi nopeasti leirin rajoja vartioivien vartioiden ohi, välttäen sotilaiden uteliaat katseet. Noki kantautui leirin porteille asti Ludwig Mehlerin säätäessä Ostermarkin Mustaa Jättiläistä toimintakuntoon kollegoidensa kanssa. Samaten Marx Dammen, tuo Altdorfista saapunut velho tutkaili kokelaidensa kanssa mitä ihmeellisimmän vaunun kanssa pyörivine kiekkoineen ja palloinen. Käyttötarkoitusta vaunulle Nicolaus ei tiennyt, mutta hänen piti kiristää tahtiaan päästäkseen vielä levottomina käyvien Purppura-aamunkoin Ritareiden ohi. Levottomuus oli tunnettavissa lähes kaikista leirin jäsenistä.
Nicolaus saapui kohti leirin perimmäistä keltaista telttaa, teltan takaa pilkotti suuri kultainen griffoni vaunun päällä ja sen ympärille rakennettu korkea alttari. Tavallinen kokematon ihminen säikähtäisi vaunun mahtipontisuuden edessä, mutta hän astui ilman sen kummempia teltan sisään.
Teltta oli lähes autio; sisällä oli vain pari kynttilää jaloissaan palamassa hämärästi, keskellä pöytä, jossa lojui kartta ja siisti pino kirjoja. Pöydän takana seisoi kalju mies mitä kauneimmilla koristeikuvioilla tehdyssä panssarissa, pöytää vasten lojui lähes hänen itsensä kokoinen vasara. Mies pöydän takaa päätyi lopulta nostamaan päätään katsomaan vastatullutta.
"Herra Holt", tervehti Nicolaus tätä miestä ja katsoi kohti tämän lujan kylmiä kasvoja. Miehestä tuntui puuttuvan lähes kaikki se fanattisuus, mitä Nicolaus on tottunut yleensä pappiskultin jäseniltä näkemään. Fasolt Holt tuijotti miestä takaisin lopulta kysyen äänensävyyn, joka ei tarvinnut vastausta: "Kävit heidän luonaan?"
Nicolaus pysyi vaitonaisena, tohtimatta vastata annettuun kysymykseen. "Antautuivatko he, kuten määrä on käynyt?", jatkoi Arkkilehtori Holt kysymysten jakelua mikä sai noidanmetsästäjän hykertelemään.
"Christopherin siskokset ovat liian pitkällä juonitteluissaan, eikä Nuoriherra tunnu itse tietävän koko totuutta", seurasi tauko, jonka aikana Nicolaus astui lähemmäksi pöytää. Noidanmetsästäjän sormi saapui kartan päälle, osoittaen noitarouvien leirin sijainnin.
"Hopeisen Käden ja Keisarimme suomien valtuuksien nimissä, julistan Daisy Christopherin ja hänen siskonsa lainsuojattomiksi. Heidän teloituksesta, tai vangitsemista maksetaan oikeudenmukainen palkkio. Kaikki heille apunsa antaneet tulevat olemaan kuolemantuomion alla", ja tämän sanottuaan Nicolaus rykäisi, virallinen äänensävy oli hänelle hankala.
"Suunnitelma ei siis muutu?".
"Ei".
Fasolt Holt virnisti kohti Nicolausta tyytyväisenä, "Hyökkäämme siis ennen aamunkoittoa".
Nicolaus katsoi takaisin kohti Arkkilehtoria. Noidanmetsästäjä nosti lakkinsa pöydälle, paljasten kaljuuntuvan päälaen harmaantuvine hiuksineen, laski takkinsa kauluksen paljastaen Fasolt Holtille oikean silmänsä, miehen yhtään värähtämättä "He ovat myös silmän velkaa".

[Lorindel]

Huikeeta et fluffimeininki on lähteny näin nätisti pyörimään! Loistavaa!

Tähän tämän illan ykkösuutisena pläjäytän että syksyn viikonlopputurnauksen nimi on Elämän Vangit ja ketju löytyy täältä. Nyt eikun vaan sinne valmistautumaan ja sitten myös ilmoittautumaan kunhan se on mahdollista ja pitämään oman kylän kunniaa yllä! Ja tietysti nappaamaan se herkullinen taikaesine viimeiselle liigakierrokselle. Bonanza for the win!

[Orcs are da best]

Seballe tiedoksi, että mie nyt sitten kävin varaamassa ylihuomiseksi pöydän. Klo. 12.00 siis, jos jollakulla on aikaa ja mielenkiintoa tulla katselemaan.

[Rune]

Seballe tiedoksi, että mie nyt sitten kävin varaamassa ylihuomiseksi pöydän. Klo. 12.00 siis, jos jollakulla on aikaa ja mielenkiintoa tulla katselemaan.

Loistavaa, yritän päästä aluksi!

Minä ja Salsa-Aleksi tuhistaan Niinivaaran residenssissä kymmeneltä lauantaina ja Esku ja Joonas siihen heti perään. Tsekkailemaan saa tulla jos tahtoo riskata kevyen ahtauden tunteen.