Valmista arvostavat ja säätäjä-ässät

[Haddock]

Huomasin ettei oman säännöstön tekeminen ole loppujen lopuksi niin vaikeaa, jos siitä hommasta tykkää. Meneehän sitä valmiiden säännöstöjenkin lukemiseen tovi jos toinenkin. Lisäksi ne muistaa paremmin, jos ne on itse kirjoittanut. Mielipiteitä on yhtä paljon kuin ihmisiä, joten miksi ei luoda juuri itselleen sopivaa pelimekaniikkaa?

Figuista täytyy kyllä sanoa sen verran, että nykyisellä figutarjonnalla ei kyllä erityisemmin konvertointi enää jaksa kiinnostaa. Tarjolla on niin paljon kaikenlaista, että harvemmin tekee edes mieli laittaa rahaa johonkin, johon ei ole jo valmiiksi tyytyväinen. Viralliset väriteemat kuuluvatkin sitten lähinnä univormuihin.

[Dethos]

Arvostan valmistakin settiä mutta laajennusvaraa pitää olla etti vaan jämähdetä siihen pelkästään yhteen skenaarioon/miljööseen.

Tästä syystä pidän alkuperäisistä warhammer fantasyn aloitusseteistä erityisen paljon- tosin island of bloodin kohdalla gw laiskistui ja jätti kunnon profiilit ja säännöt laittamatta boksiin kun vertaa skull passiin. Skull passissa ja island of bloodissa on todella hyvin erilaisia yksikkötyyppejä edustettuna ja hinta-laatu suhde on kohdallaan, etenkin silloin jos tykästyy joihinkin armeijoista - laajentaminen on helppoa. 40k lukeutuu tähän samaan kastiin.

Eli perusperiaatteenaeasy to learn - expand if you want. Kun peli ei ole sidottuna mihinkään erityiseen lautaan tai maastoon niin omien skenaarioiden yms. hauskojen järjestäminen on helppoa.

Tunnistin itseni lopulta säätäjä-ässäksi :)

[Terminator Sergeant]

Hämäännyksen multihuipentuma, tässähän vääntyy aivot nurjalleen kuin lusikalla hämmennettynä.

Sääntöpuolelta kaipaan ehdottomasti selkeää ja suoraviivaista järjestelmää, jossa ei ole loputonta määrää liikkuvia osia. Esim. 40k:ssa katselen haikeasti neloslaitoksen perään, missä oli hyvä tatsi helppokäyttöisyyteen verrattuna edellisiin ja järkevä määrä erikoistapauksia verrattuna tuleviin sanaviidakoihin. Ei sillä, etteivätkö ne parhaat GW:n järjestelmät olisi Specialist Gamesin puolella joka tapauksessa.

Figupuolella taas perversiot jylläävät rankasti, kun kaikki on pakko säätää itse. Joka nappia on ainakin jostain nurkasta väännettävä ja omakseen muokattava tai ei voi jälkeläisekseen tunnustaa, samaten maastojen kanssa.

[Dolmot]

Jaa, jokohan sitä joutaisi palaamaan aiheeseen.

Ei tämän tarkoituksena nyt ihan ollut pelkkä hämmennys. Asteikko on vain pidetty yksiulotteisena, koska jokaisen vastaajan elämäntarinan muotoilu valmiiksi vaihtoehdoksi olisi loputon suo. En siis edes yrittänyt tehdä "ostan sääntöjä ja pelaan kampanjoita mutta en tee sääntövariantteja ja ostan joskus epävirallisia figuja ja teen niille omat värit mutten konvertoi jne" -yhdistelmää kaikesta mahdollisesta. Jos tarkkaan katsoo, oikeasti nuo vaihtoehdot voi lukea asteikon pykäliksi -3:sta +3:een ja päälle jokeri. Pelkät numerot vain olisivat tylsiä, joten niissä on esimerkinomaista muotoilua mukana. Siitä ei kannata päästää tuskan parahdusta tai menettää yöuniaan, että vaihtoehdossa mainituista kolmesta esimerkkiosiosta yksi ei täsmää ihan justiinsa.

Kysely lähtee siis oletuksesta, että jokaisesta löytyy tai ei löydy hyvin yleisluontoista säätöhalukkuutta. Se puolestaan tuottaa erilaisia ilmentymiä, kuten sääntöjen tai figujen improvisointia. Jälkimmäiset ovat yksilöllisiä ja loputtoman kirjavia, joten niitä ei nyt kysellä. Tavoitteena on kartoittaa, paljonko tuota perustavanlaatuista säätäjähenkeä harrastajissa on. Ei sitä, miten kukin sen ihan tarkalleen kanavoi.

Minusta täysiverisen figupelaamisen riemuihin kuuluu, että näin yleisenä konseptina sillä voi mallintaa melkein mitä tahansa jonkinlaisen maiseman keskellä tapahtuvaa. Jos tahtoo kokeilla, miten yksikkö marsilaisia olisi muuttanut Waterloon taistelua, sen voi tehdä. Silloin palkintona voi yksinkertaisesti olla, että sai tehdä jotain ainutkertaista ja katsoa mitä käy. Ei ole niin kriittistä, kumpi siirsi nappuloita kovempaa. Toisena (joskus ennenkin käytettynä) esimerkkinä shakissa on hyvin selkeät nappulat, aika aukottomat säännöt ja ruutulauta ilman mittavirheitä. Sen voi levittää vaikka liikkuvan junan pöytään ja ryhtyä pelaamaan puolen minuutin deploymentilla, mutta sillä on hyvin vaikea mallintaa marsilaisia Waterloossa.

Vähän paremmin figupeliksi miellettävänä esimerkkinä X-Wing lienee myös peli, jossa ei tarvitse kuin kopauttaa pakettia pöydän laitaa vasten ja ryhtyä siirtelemään heti kun figu vain kierähtää ulos. Siinä ei säädetä, mutta saman asian kääntöpuolena oma figu näyttää useimmiten samalta kuin naapurin figu. Joillekin tämä on kauhistus, koska harrastuksen tavoitteena on toteuttaa itseään myös siirtelyn ulkopuolella. Tiedän paljonkin ihmisiä, jotka väsäävät lähes fotorealistista maisemaa ja omaa säännöstöä vuoden päivät ja sitten pelaavat näillä tasan kerran jossain tapahtumassa, eikä silloinkaan kovin tuloshakuisesti. Tehdäänhän sitä pienoisrautateitäkin, pelaamatta kertaakaan koskaan. Silti se on palkitsevaa, päätellen siitä että ihmiset käyttävät siihen aikaa ja rahaa täysin vapaaehtoisesti ja omasta valinnastaan.

Viimeisenä huomiona, en nyt suoranaisesti kuvittele, että kukaan nauttisi reikäisistä säännöistä tai huonosti tuotetuista figuista, mutta jotkut pääsevät siitä paremmin yli koska eivät odotakaan tyystin valmista suoraan paketista. Todella kova säätäjä tietenkin rassaa yhtä lailla myös hyvää tuotetta, koska voi ja haluaa.

[ile]

Tässä viikon ajan olen silmäillyt tuloksia, ja olen lukevinani sieltä tällaisen yleissuunnan:

2/3 (ekat 3 vaihtoehtoa) etsii valmista tuotetta, eikä edellytä riittävän hyvään tuotteeseen mitään lisää. Pieni osa heistä lisää silloin tällöin omiaan, lähinnä kai figuihin, ei sääntöihin. Kuitenkin kannattaa huomata, ettemme tiedä mitään äänestäjien rimasta: minkälainen tuote heidän mielestään on riittävän hyvä. Tekstein selittelevät vastaukset antavat osviittaa siitä, että jengin mielipide jakautuu kovasti tämän asian suhteen. Silti sitä kaupasta saatavaa valmista tuotetta arvostetaan.

1/3 ("on oltava" jne.) joko ei ole löytänyt mieleistään valmista tuotetta, tai sitten haluaa harrastuksen näyttävän omemmalta tekemällä enemmän duunia.

Ittellä homma on tosi tilannekohtaista. Jos seura on hyvää, siedän melkein mitä tahansa sääntösettiä. Mutta figujen pitäisi olla maalattuja, ei sutattuja. Sitten jos sääntösetti on mielestäni hyvä, siedän vähän huonompaakin/tuntematonta seuraa. Ja jos figut on konvattu ite ja maalattu loistavasti, siedän melkein mitä tahansa, jopa suoraa vittuilua omista taidoistani. Koska se, joka osaa, saa vähän boastata. Sääntöosaamiella boastaamisesta ei saa multa pisteitä.

Ruksasin vitosvaihtoehdon: "Talon sääntöjä, omia kampanjoita, yllärifiguja"

Mieluiten otan tarpeeksi tyydyttävät valmiit säännöt ja rukkaan niihin perustuvan skenaarion, ehkä kampanjankin. Tämän takia olen hankkinut useita eri sääntösettejä ja pohtinut, mitä ne tekevät ja eivät tee. Vähintäänkin kaipaan taustatarinaa sille, miksi nämä ukot tässä pöydällä oikein ovat tänään tässä pöydällä. Siis maailmansisäistä taustatarinaa, joka ei ole kökön oloinen. Tämän takia olen hankkinut taustakirjallisuutta, johon suhteutan sääntösettien mekaniikat. Taustalla on simulaatioaatetta, joka juontaa vanhemmista taktisista sotapeleistä. Säännöt ovat työkaluja.

En kunnioita minkään firman tuotantolinjoja tai shabluunoita, vaan figut saa jokainen hankkia ja maalata haluamallaan tavalla. Kunnioitan kunnianhimoa figujen modaamisessa ja maalaamisessa. Arvostan tarinallisuutta. Jonkinlainen yhdenmukaisuus armeijatasolla on kuitenkin suotavaa. Jos esim. lähtee GW:n tuhdille sarjakuvalinjalle, sirot ja realistiset skaalafigut näyttävät vähän orvoilta siellä keskellä, vaikka olisivat kuinka kauniisti maalattuja tahansa. Ja toisinpäin.

-ile