Salamurhaajan tie 2: Laiva.

[Goblin fan]

Henry poistui Fengin työhuoneesta kummastuneena, hänen isänsä on ollut salamurhaaja, toisaalta se käy järkeen. Hänestä tulisi salamurhaaja, mutta ensin hänen pitäisi syödä, kapakasta mihin hän meni, ei saanut ruokaa. Baarimikko oli oven edessä edelleen.
”Saako täältä jostain ruokaa?” Henry kysyi.
”Seuraa minua”, baarimikko vastasi.
He kävelivät yhdelle tammiovista ja baarimikko avasi sen riuskalla töytäisyllä, oven takana oli keittiö.
”Täällä on yksi nälkäinen oppilas!” Baarimikko huusi itämaisen näköiselle kokille.
”Odottakoon ruokailua, kuten muutkin”, kokki vastasi erikoisella aksentilla.
”En ole syönyt päivään”, Henry valitti.
”Ei se minua kiinnosta, ulos!” Kokki karjui.

Henry ja baarimikko juoksivat vauhdilla ulos keittiöstä, sadattelun saattelemana.
”No taidan joutua odottamaan muutaman tunnin ruokailua”, Henry sanoi.
”Et niinkään kauan”, baarimikko vastasi ja otti esiliinansa alta ison limpun ja juustoa.
”Onnistuin kähveltämään nämä sillä aikaa kun pääkokki karjui meille”, baarimikko jatkoi.
Henry sieppasi leivän miehen käsistä ja alkoi tunkea sitä suuhunsa samalla, kun baarimikko ohjasi häntä syrjemmälle. He istuivat salin nurkkaan ja mies kävi hakemassa Henrylle vettä.
”Keitä he ovat ja mitä he tekevät?” Henry kysyi miehen palattua ja osoitti kaikkia miehiä ja naisia pöytien ääressä.
”He lukevat ja kirjoittavat raportteja tehtävistään, he ovat kaikki salamurhaajia”, baarimikko vastasi.

Kun, Henry oli syönyt, mies näytti hänelle huoneen jossa Henry nukkuisi seuraavan yön.
”Tarvitsetko sinä jotain kotoasi?” baarimikko kysyi.
”Ei minulla oikeastaan ole siellä mitään arvokasta, kuinka niin”, Henry kysyi.
”Talosi palaa traagisesti ensiyönä, sinä ja isäsi kuolette siinä onnettomuudessa.
”Tarvitsen myös kaikki korusi ja tiedot paikoista missä pidät niitä”, baarimikko kysyi.
”Minulla on tämä kaulakoru”, Henry ojensi sen miehelle.
Baarimikko otti korun ja lähti sanoen lyhyet hyvästit. Henryn huoneessa oli sänky pöytä ja tuoli, lattia oli vahvasta tammesta ja seinät kiviset. Sänky oli matala patja lautalankkujen päällä ja tuoli ja pöytä hyvin yksinkertaisia. Henry asettui makuulle sängylle, hän ei ollut nukkunut hyvin pitkään aikaan ja alkoi jo väsyttää. Henry nukahti epämukavalle sängylle.

Aamulla herätessään Munkki Feng seisoi Henryn sängyn vierellä.
”Kiiruhda, laiva lähtee pian Nipponiaan, sinun tavarasi ovat jo kerätty”, Feng sanoi tyynesti ja lähti ulos huoneesta.
Henry nousi nopeasti ylös sängystä ja käveli isoon saliin. Siellä oli neljä muuta miestä Fengin lisäksi, kaikki pukeutuneet tavallisen kansan tapaan tunikaan ja sukkiin tai viittaan. Seurue lähti kävelemään käytävään josta Henry oli saliin tullutkin. Alas portaita, soihtujen valaisemaan käytävään, mutta noin puolessa välissä etummaisena kulkeva Feng pysähtyi ja veti oikeanpuoleisesta soihdusta. Se kääntyi narahtaen, aukaisten seinään reiän. Feng käveli salaovesta kuin se olisi aivan normaalia, Henry perässään, kaikki käveli hiljaa sanomatta sanaakaan. Käytävä, johon nyt saavuttiin, oli, mutten samanlainen kuin aikaisempi paitsi, haisi merivedelle ja härskiintyneelle kalalle. Henry arveli suunnan olevan satamaan. Käytävä oli pitkä ja mitä pidemmälle mentiin, sitä kamalammaksi haju yltyi. Jonkin ajan kävelyn jälkeen Feng pysähtyi jälleen ja veti uudesta soihdusta ja seinään aukesi taas salaovi, nyt haju oli vielä voimakkaampi kuin ennen. Käytävä oli hyvin lyhyt ja pian jo noustiin, vanhoja mäntyrappusia ylös kapakkaan, he astuivat sisään kapakkaan tiskin takaisesta ovesta.
Kapakka oli vaha ja resuinen, oikea räkälä, kalusteet olivat vanhoja ja rikkinäisiä, kapakassa ei ollut yhtään asiakasta, mutta baarin takana oli resuisissa vaatteissa pyörivä laiha baarimikko.
”Meinasit säikäyttää minut hengiltä, koputtaisit ennen kuin tulet”, baarimikko karjahti.
”Onko sinulla peruna aivojesi tilalla vai mitä”, Feng sanoi ärtyneesti.
”Eikö se olisi vähän epäilyttävää jos sinulla olisi asiakkaita”, Feng jatkoi.
”Eikö tuo sitten olisi vähän epäilyttävää, astutte takahuoneesta kuin omistaisitte koko paikan”, Baarimikko vastasi koppavasti.
”Itse asiassa, niinhän minä omistankin”, Feng tokaisi omahyväisesti.
Baarimikko otti Fengiä rinnuksista, samalla hetkellä kun kaikki neljä miestä vetäisivät pistoolit esiin ja osoittivat niillä baarimikon päätä. Hän päästi irti hyvin harkituin ja hitain liikkein ja astui askeleen taakse.
”Meillä oli myös oikeaa asiaa”, Feng sai tympeästi.
”Mitä hän se mahtaisi olla” baarimikko vastasi lipevästi.
”Millä laiturilla kapteeni Gruden mahtaa olla”, Feng sanoi kylmästi.
”Laiturilla viisi, hän on liikkeellä sillä normaalilla aluksellaan, jos nyt voisitte kiitos poistua”, baarimikko vastasi jäätävällä äänellä.

Feng käveli ulos baarista päästämättä ääntäkään, Henry heti hänen takanaan ja kaikki neljä miestä perässä. He olivat satamassa, ihmisiä käveli vilkkaaseen heidän ohitseen, useimmiten kantaen jonkinlaista säkkiä. Laiturilla viisi oli valtava puulaivalaiva joissa jokaisessa oli kaksi valtavaa mastoa ja ruumaa ainakin 150 tynnyriä. Joukkio käveli laskuportaita ylös laivankannelle. Kannella oli paksuhko, rokonarpikasvoinen suurehkon parran omaava, kapteeni huutelemassa muille miehistön jäsenille määräyksiä. Hän kääntyi heti kävelemään kohti Fengiä kun näki hänet.
”Sinäkö siinä, Feng. Ilmeisesti menossa Nipponiaan”, Kapteeni sanoi karskisti ja otti Fengin karhunsyleilyynsä.
”Niinhän minä”, Feng vastasi hymyssä suin ja kiemurteli pois puristuksesta.
”Sepä hyvä, minäkin olen matkalla sinne. Oletan, että matkatavarasi saapuvat pian”, Gruden sanoi naurahtaen.
”Ne tavalliset neljä laatikollista”, Feng vastasi.
”Hyvä näytän hyttinne, onko tämä nyt sinun uusi oppilaasi, ei näytä erikoiselta”, kapteeni sanoi osoittaen Henryä.
”On hän, usko pois”, Feng sanoi arvuutellen.

Saman päivän aikana laivalle saapui vielä seitsemän oppilasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Pojat asuivat samassa hytissä keskenään ja tytöt samassa. Muiden poikien nimet olivat Gur, Jonny ja Mat, he olivat kaikki suunnilleen saman ikäisiä. Jonny oli rikkaasta ja arvokkaasta perheestä, hänen vanhemmat olivat kuolleet palkkamurhaajan kädestä, hän oli kotoisin Tileasta. Hän oli joutunut koulutukseen pakon edessä kun hänet oli ilmoitettu kuolleeksi Tileassa ja hän oli eksynyt Naurava Pää kapakkaan, eikä oikeastaan edes tiennyt mihin oli ryhtymässä. Hän oli hyvin rikas ja arvosteli koko ajan kaikkea, muiden vaatteita, ruokaa, hyttiä ja miehistöä. Ruumiinrakenteeltaan hän oli pitkä ja lievästi ylipainoinen. Hänellä oli myös ruskeat hiukset ja tummat silmät, pyöreät kasvot ja komea nenä.
Mat oli ollut kerjäläinen ja pyytänyt almua Fengiltä kadulla ja hänet oli vedetty mukaan koulutukseen. Hän oli myös Götenburgista, kuten Henrykin. Ruumiinrakenteeltaan hän oli pitkä ja hyvin laiha. Mat olisi voinut olla komeakin, mutta hänen laihuus sai näyttämään hänet luihulta, eikä arvet ympäri kasvoja ainakaan parantanut asiaa. Hän nöyristeli kaikkia.
Gur oli kotoisin Norskasta. Hänen koko sukunsa oli saanut surmansa laivaonnettomuudessa, Fengin apulaiset olivat löytäneet hänet rannalta. Ihmeellistä, että Gur uskalsi enää tulla laivaan, mutta hän näytti olevan aivan kunnossa sen asian puolesta. Gur oli lyhyehkö, mutta hänen hartiat olivat leveämmät kuin laivan miehistön jäsenillä, jotka olivat sentään aikuisia miehiä. Gurin otsa oli lyhyt ja leveä, leuka jykevä ja nenä lytyssä, kuin se olisi murtunut joskus. Gurin hiukset olivat pitkät ja vaaleat, hänellä kasvoi jo parransänki.
Tyttöjen nimet olivat Lisa, Len, Rita ja Leila.
Lisan perhe oli kuollut talon palettua, hän oli ainoana selvinnyt hengissä ja hoiperrellut kadulle jossa Fengin apuri oli nostanut hänet maasta ja kantanut Nauravaan Päähän. Lisa oli asunut Reikslandissa kunnes hänet oli kuljetettu Götenburgiin. Lisa oli kasvoiltaan hyvin kaunis, hänen kasvonpiirteet olivat sirot, mutta silti nöyrät, hänellä oli alati synkkä ilme kasvoillaan. Vartaloltaan hän oli pitkä ja komea. Hänellä oli pitkät, lievästi kiharat, ruskeat hiukset.
Len oli kotoisin Catahayanista, se näkyi myös kasvoilta, hänen ihonsa oli kellertävä ja silmät kapeat, hiukset lyhyet ja mustat. Hän oli lyhyempi kuin muut, mutta hän oli ruumiltaan jäntevänlihaksikas. Lenin vanhemmat olivat kuolleet kun kaaoksen palvojat olivat hyökänneet hänen kotikyläänsä. Hän oli ainoa eloonjäänyt, Gruden oli ottanut Lenin laivalle hänen paluumatkalla Nipponiasta.
Rita oli elänyt aina yksin, ei hän tiennyt, edes oliko hänellä vanhempia, Feng oli löytänyt hänet kadulta kerjuulta ja antanut mahdollisuuden. Ritakin oli Götenburgista. Ritan hiukset olivat pitkät ja takkuiset, väriltään ne olivat vaaleat. Ritan kasvot olivat niin likaiset että ei niistä näkynyt hänen todellista ulkonäköään. Rita tuntui olevan kokoajan valmiina juoksemaan karkuun.
Leila oli kotoisin Tileasta, hänen perheensä oli ollut normaali kauppiasperhe, kunnes heidän liikkeensä oli ryöstetty ja kaikki muut perheenjäsenet surmattu. Leila oli lähtenyt hädissään juoksemaan kaduille, kunnes oli törmännyt Fengiin, joka oli ohjannut Leilan Nauravaan Päähän.

Laiva matkaa käytettiin hyödyksi opettelemalla aseiden käyttöä, yhdessä laatikossa jonka Feng oli tuonut mukanaan, oli miekkoja ja tikareita. Henry oli taitava käyttämään kummassakin kädessä pidettävää, viiltämiseen tarkoitettua käyrää sapelia. Taitavin aseiden käsittelijä heistä oli Gur, kokemuksen tuoma varmuus sai hänet loistavaksi miekan käsittelijäksi, samalla kun oppilaat harjoittelivat kannella aseiden käyttöä ja koettivat etsiä suosikki asettaan, Feng kirjoitteli muistiinpanoja seuratessaan oppilaiden kehitystä. Len nosti laatikosta pitkäteräisen, lievästi käyrän kauniin kahdenkädenmiekan laatikosta.
”Catahayalainen pitkämiekka”, Len sanoi haltioissaan.
”Itse asiassa se on nipponialainen katana, niissä ei ole suurta eroa paitsi, että katana on kalliimpi. Annatko sen miekan minulle”, Feng sanoi samalla kun ojensi kättään kohti Leniä.
Len katsoi miekkaa tuumaten, hän käänsi miekan terän kohti Fengiä. Juuri kun Feng oli ottamassa kiinni miekan tyvestä, Len astui askeleen taakse ja huitaisi miekalla. Miekan terä viuhui läpi ilman kohti Fengin ryppyistä otsaa, vanhamies väisti ketterästi astumalla sivuun. Len ei jättänyt siihen vaan yritti iskeä jalkoihin, Feng hyppäsi miekanterän yli ja kohdisti potkun Lenin päähän, mutta Len väisti menemällä kyykkyyn, mutta samalla irrotti toisen kätensä miekankahvasta. Feng ei jäänyt neuvottomaksi, vaan laski toisen jalan miekanterän lappeelle painaen sen laivankantta vasten ja lyöden samalla alas, isku osui Leniä niskaan, kaatanen hänet maahan.
Feng nosti kauniin aseen jalallaan ja otti sen käteensä, hän astui pois vaikertelevan Lenin luota ja löi miekalla lattiaa, se leikkasi paksuun tammilankkuun loven kuin tyhjää vaan.
”Jos hän olisi lyönyt tällä jotakuta teistä, olisitte menneet kahtia” Feng sanoi rauhallisesti, samalla kun kääntyi ja löi Gurin kädessä olleen paksun lyömämiekan poikki.
”Jos joku vielä teistä tekee jotain tuon kaltaista, hän kuolee minun kädestä”, Feng sanoi aivan kylmänrauhallisesti ja poistui uskomattoman nopeasta toiminnasta järkyttyneen ihmisjoukon luota, edelleen kantaen katanaa mukanaan.

Len ei loukkaantunut tapahtumassa pahasti, muutaman päivän ajan hänen niskansa oli jumissa ja hän ei osallistunut harjoituksiin. He vain harjoittelivat taistelua, Henrykin oppi käyttämään sapeleita vielä entistä paremmin. Pian kuitenkin voitiin jättää miekat syrjään kun Fengin apurit kantoivat kannelle toisen laatikon.
”Mita siella on”, Gur kysyi innokkaasti.
”Kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä, oppilaani”, Feng vastasi ärsyttävällä äänenpainolla.
Kantajat mursivat kannen auki ja Feng nosti pahnojen seasta kiväärin.
”Aseita! Oikein kunnon aseita”, Henry sanoi haltioissaan ja hyppäsi laatikon kimppuun ja nosti sieltä hyvin suuren kiväärin.
”Hoklandin pitkänkantaman kivääri, tällä osuisin kultakolikkoon sadan jaardin päästä”, Henry sanoi ihaillen.
Tytöt ja pojat hänen ympärillään alkoivat nauraa.
”Väitätkö osuvasi kolikkoon sadasta jaardista, se on mahdotonta”, Lisa naurahti, se oli ensimmäinen kerta kun hän puhui.
”Näytä meille!” Feng sanoi innoissaan ja tarttui Henryä kädestä haastavasti.
Laivan kansi oli pituudeltaan 150 jaardia, laivan alakannen pituus oli juuri sata jaardia. Pian ase oli ladattu hiekankarkealla mustalla ruudilla ja painavalla lyijykuulalla, kultakolikko asetettu pienen riman päälle alakannen toiseen päähän, tilaa seinän ja Henryn välillä oli vain jalan verran, koko miehistö oli asettunut katsomaan tapahtumaa yläkannelta. Merellä puhalsi hento tuuli lännestä, eli Henryn oikealta puolelta, se ei vaikuttaisi paljoakaan ampumatarkkuuteen. Ase oli asetettu telineen päälle niin, ettei Henryn tarvitsisi kannatella sen valtavaa painoa. Henryllä oli kokemusta tarkkuusammunnasta, hän oli joutunut metsästämään paljon hänen isänsä sairastellessa. Henry ei edes nähnyt kunnolla kolikkoa, jota oli ampumassa, mutta hän päätti tähdätä hieman riman yli, koska kuula laskeutuisi aivan hivenen, hän päätti ottaa huomioon myös tuulen ja siirsi aseen piippua hivenen vasemmalle.
Jänteet käsivarressa jännittyivät kun sormet vetivät iskurin taakse ja vetivät liipaisimesta. Iskurin löi iskupintaa vasten lyöden kipinää, osa kipinöistä ohjautui ruutipesään. Ruudin syttyessä syntyi valtava paine joka sai kuulan sinkoamaan piipusta. Kuula pyöri halkoen ilmaa, kulkurata muuttui aivan hitusen tuulen ja painovoiman vaikutuksesta. Kulta murtui lyijynkuulan törmätessä siihen, sinkoillessaan kullanpalaset repivät myös riman palasiksi. Lyijykuula meni hitusen lyttyyn törmäyksessä, mutta jatkoi matkaa päin tammilankkuja. Lyijy ei läpäissyt tammea vaan iskeytyessään hajosi paloihin ja repi suuria paloja jalopuuta irti lankuista.

Henry oli iskeytynyt vasten lankkuseinää ja häneltä oli iskeytynyt ilmat keuhkoista. Kaikki katsojat haukkoivat henkeään, paitsi yleensä rauhallisuuden perikuva Feng hyppi riemuiten ilmaan.
”Minä rakastan tuota poikaa!” Feng kiljui ja hyppäsi alas yläkannelta ja tuli halaamaan Henryä. Muut oppilaat menivät tarkastamaan, ettei Henry huijannut, mutta päätyivät siihen, että Henry oli oikeasti osunut kolikkoon sadan jaardin päästä.
Feng oli kutsunut Henryn hänen työhuoneeseensa oppituntien jälkeen, kun Henry astui huoneeseen, Feng oli pöydän takana syyvääntynyt kirjeeseen, Feng viitasi Henryä istumaan.
”Se mies ei kuollut”, Feng sanoi synkkänä.
”Anteeksi, kuka ei kuollut?” Henry vastasi ymmällään.
”Mies jota ammuit, huppupäinen mies. Häntä ei saatu kiinni”, Feng sanoi vihjaillen.
”Ai, no minä hoitelen sen itse kun olen valmis”, Henry sanoi tyynenä, vaikka sisältäpäin kiehui raivosta.
”Joudut siis matkustamaan, maileja ja virstoja, vain jotta saat kostosi”, Feng totesi.
”Niin juuri!” Henry huudahti hullun kiilto silmissä.
”Meneppäs nyt lepäämään, huomenna on raskas päivä. Ruokailu on vielä kesken joten voit mennä haukkaamaan vähän iltasta”, Feng sanoi lempeästi ja ohjasi Henryn ulos huoneesta kannelle. Henry jatkoi suoraan laivan kannen toiselle puolelle josta pääsi ruokalaan, hän pysähtyi vielä hetkeksi tarkastelemaan asetta jolla, aikaisemmin samana päivänä, oli ampunut. Ase oli yllättävän raskas.

Henry aukaisi tammisen oven köykäisellä tuuppauksella, sisällä oli kaikki seitsemän oppilasta pöytien ympärillä. Huone haisi tupakalle, merimiehet olivat aikaisemmin samana iltana aterioineet siellä. Jokainen kääntyi katsomaan häntä kohti, mutta nähdessään kuka se oli, he palasivat takaisin keskusteluunsa. Henry käveli pöydän luo ja otti ruokailuvälineet sekä ruokaa, muut oppilaat puhuivat menneisyydestään.
”Mitä asiaa Fengillä oli sinulle?” Mat kysyi vihjailevasti.
”Halusi varmaan adoptoida lellikkinsä”, Len sanoi ivallisesti.
”Hän kertoi, että perheeni murhaaja pääsi karkuun Fengin salamurhaajilta”, Henry sanoi haastavasti.
”Voi, sepä kamalaa”, Len sanoi leikkisästi samalla kun läpsäisi itseään poskelle.
”Minusta se on hyvä, nyt minä saan kostoni”, Henry mainitsi murhaava ilme kasvoillaan.
”Ahaa…” Len sanoi varovasti ja kääntyi takaisin ruokaansa.
”Taas tätä samaa roskaa, jotain juureksia muusina ja kalaa keitettynä. Haluan kunnon paistettua lihaa” Gur mutisi.
”Tämä on terveellistä ja ihan hyvää, elin tällaisella ruoalla kuukausia ennen isäni kuolemaa”, Henry tokaisi.
”Minunkin tekee mieli kunnon lihaa, eihän tällainen ruoka edes täytä”, Mat nurisi.
”Ei tämä niin kamalaa ole”, Lisa sanoi myöntyen Henryyn.
”Aina sinä myötäilet muita, eikö sinulla ole omia mielipiteitä ollenkaan”, Len haastoi Lisaa.
”Sinä se aina vaan haukut muita. Miksi haukut?” Lisa haastoi, takasin.
”En minä hauku, vika on muissa, ei minussa”, Len sanoi lapsellisesti.
”Muissa? Mitä me olemme tehneet, jotta se ärsyttäisi sinua? Et sinä ole ainoa joka tässä seurassa osaa jotain. Henry ampuu paremmin kuin kukaan meistä. Gur on meistä vahvin ja käyttää miekkaa taitavimmin. Mat on meistä viisain. Jonny tuntee ruudin jo ennestään. Leila ja Rita juoksevat nopeimmin ja minä tunnen myrkkyjä. Mitä sinä osaat; soittaa suutasi”, Lisa jo lähes huusi.
”Olen minä meistä vikkelin, älä väitä etten olisi”, Len huusi ja kuin tehostaakseen sanomaa hän veti esille pistoolin ja astui askeleen taaksepäin.
”Et sinä uskalla ampua, et pääsisi elossa pois edes tästä huoneesta”, Lisa sanoi uhkaavasti, vaikka hänen kehonsa kertoi hänen kuitenkin olevan varuillaan.
”Ei näistä ole minulle vastusta vaikka he kävisivät yhdessäkin minun kimppuun”, Len sanoi varmana ja kohautti hartioitaan. Len oli kävellyt ovelle, hän oli selkä ovea vasten. Lisa oli toisella puolella huonetta ja muut oppilaat kuin käytävänä vieressä. Gur oli lähimpänä Leniä. Gur astui askeleen verran lähemmäs Leniä.
”Älä liiku tai ammun”, Len sanoi Gurille huomattuaan tämän liikkuneen. Gur oli jo nyrkin kantamalla ja huitaisi Leniä nyrkillä päähän.

Lihakset jännittyivät, kun valtava nyrkki lähti halkomaan ilmaa. Nyrkki osui tytön sirolle poskelle, murtaen leukaluun, tyvestä hampaisiin. Toinen nyrkki lähti voimakkaiden lihasten työntämänä ja osui leukaan alaviistosta, murskaten leuan uudelleen. Kaikki hampaat suussa hajosivat ja tyttö paiskautui ovea vasten. Gur potkaisi Leniä mahaan, Lenin ollessa ovea vasten. Ilma pakeni ulos keuhkoista jalan painaessa tytön mahan lyttyyn. Lukko murtui ja ovi paiskautui auki, Len kaatui laivankannelle ja jäi makaamaan vasten lämpimiä tammilankkuja. Len ei liikkunut, vain käänteli päätään.
Leila käveli Lenin luo, hän oli nostanut aseen lattialta ja laittanut sen vyölle. Leila kyyristyi Lenin luo, testaamaan pulssia. Kun hän oli aivan kosketus etäisyydellä, Len kääntyi äkkinäisesti ja veti pistoolin Leilan vyöltä. Len nousi pystyyn ja osoitti aseella muita oppilaita, hän käveli hitaasti taaksepäin, kunnes oli reelingillä. Len nousi vaivoin reelingin päälle ja sanoi hiljaisella, mutta kantavalla äänellä: ”Minä kostan vielä, te ette pääse Nipponiaan saakka.” Tämän sanottuaan hän tiputtautui reelingiltä alas mereen.



Toivotaan että ei ollut liian sekava, aiemmat osat lyötyvät täältä: http://www.sotavasara.net/keskustelu/vi ... hp?t=47705

ps. tiedän olevani piilokommari
eikö tätä voi edes arvostella, onko tämä nyt niin paska

[Runetotem]

Ihan jees. Tosiaan tämä ei kovin warhammeriin liittyny(hox: kovin)

[Rotten sound]

kyllä tämä on hyvä sarja mutta ei keksi snaottavaa

[Goblin fan]

Ihan jees. Tosiaan tämä ei kovin warhammeriin liittyny(hox: kovin)

Ei tämä ole vielä seuraavassa osassa sitten taas on paljonkin fabamaisuutta.

[voi]

No jaa, ihan ok tarina, vähän tylsä.

[Runetotem]

Ihan jees. Tosiaan tämä ei kovin warhammeriin liittyny(hox: kovin)

Ei tämä ole vielä seuraavassa osassa sitten taas on paljonkin fabamaisuutta.

Innolla odotetaan 3 osaa. Kyllä tässä vähän sitä fabamaisuutta oli mutta ei paljoa. Oitko pistää YV kun 3 tarina valmistuu pääsen heti lukemaan

[Goblin fan]

Ihan jees. Tosiaan tämä ei kovin warhammeriin liittyny(hox: kovin)

Ei tämä ole vielä seuraavassa osassa sitten taas on paljonkin fabamaisuutta.

Innolla odotetaan 3 osaa. Kyllä tässä vähän sitä fabamaisuutta oli mutta ei paljoa. Oitko pistää YV kun 3 tarina valmistuu pääsen heti lukemaan

Voinhan jos jaksan, mutta se ei nyt taida ihan heti valmistua kun taidan kirjottaa tohon kilpailuunkin ja vähän panostaa siihen.

[Runetotem]

Ihan jees. Tosiaan tämä ei kovin warhammeriin liittyny(hox: kovin)

Ei tämä ole vielä seuraavassa osassa sitten taas on paljonkin fabamaisuutta.

Innolla odotetaan 3 osaa. Kyllä tässä vähän sitä fabamaisuutta oli mutta ei paljoa. Oitko pistää YV kun 3 tarina valmistuu pääsen heti lukemaan

Voinhan jos jaksan, mutta se ei nyt taida ihan heti valmistua kun taidan kirjottaa tohon kilpailuunkin ja vähän panostaa siihen.

Juu tämä on ihan ymmärrettevää mutta kyllä minä odottaa jaksan