Jos metsään haluat mennä nyt...

[Rokottaja]

Miksi metsä on hiljainen?
Mikseivät iloiset linnut laula?
Koska hän käski niiden olla hiljaa.
Miksevät kanit juoksentele poluilla?
Koska hän käski niiden olla poissa tieltä.
Miksi puut eivät huoju tuulessa, tai lehdet kahise?
Koska hän käski niiden olla paikallaan.
Miksi jostain kuitenkin kuuluu ankaria määräyksiä muistuttavia huutoja ja kopinaa?
Koska hän ei ole vielä kieltänyt heitä.

"Jurkele! Puu on tuhat kertaa pehmeämpää, kuin gromril, ja te olette nysvänneet tuon tammen kanssa jo puoli tuntia!" Ärjyi Dorinn niin, että sylki pärskyi. "Hitto vie! Tehkää tilaa!"
Kääpiö näytti terästynnyriltä haarniskassaan. Hän oli teräksensärkijöiden komentaja. Hänen mukanaan oli viisikymmentä teräksensärkijää, jotka olivat tukemassa insinöörejä, jotka oli määrätty hakkaamaan puita Lorienin metsästä. Lorienin metsä oli kuuluisa vahvoista ja suurista tammipuistaan, joita jokainen himoitsi. Mutta minkä ihmeen takia tarvittiin viisikymmentä eliittisotilasta kaatamaan pari puuta? No siksi, koska metsää vartioivat henkilöt, joita vastaan kääpiötkään eivät mielellään tapelleet. Ei se sitä ollut, että he pelkäisivät, vaan sitä, että he eivät pitäneet näiden vihollisten taistelutavasta, joka oli suorastaan ärsyttävä.
Dorinn kaappasi upean tapparansa ja tönäisi sivuun erään puuta takovan teräksensärkijän.
Dorinin kirves upposi syvälle puun sisuksiin ja irtose helposti, se oli mestariteos, Dorinin huoneen perintökalu, josta kannatti pitää huolta ja olla ylpeä.
Joidenkin iskujen jälkeen mahtava tamma kaatui, pirstoen pienempiä puita alleen.
Samassa, kun puu kaatui, muuan teräksensärkijä kaatui maahan mustasulkainen nuoli silmässään. Ampujan oli täytynyt olla mielettömän tarkka, sillä kypärän silmikko oli niin kapea, ettei ihmismies saisi siitä sormeaan läpi.
"Asemiin!" Dorinn ärjyi. Teräksensärkijät rynnistivät tiiviiksi rintamaksi ja asettivat kilpensä tanaan. Muodostelma toi mieleen kiviaidan, matalan kiviaidan.
"Tulkaa esiin, pelkurit!" Dorinn huusi metsälle, joka palautti vastauksen takaisin useita kertoja, kunnes kaiku vaimeni.
Teräksensärkijät saivat vastaukseksi ujeltavan nuolikuuron, muutama mies rojahti vaikeroiden maahan.
"Te haltiat olette mädäntyneet metsissä liian kauan, teidän kunniantajunne on kadonnut jäljettömiin, te olette tarttuneet miekasta jouseen. Te pelkäätte meitä, voi miten pelkäättekin!", Dorinn karjui.
Vastaukseksi hän sai nuolen suoraan otsaansa. Hänen pääsnä ei edes kavahtanut. Kova gromril suojasi ja Dorinin vuosien varrella vahvistunut niska piti hänen päänsä paikoillaan.
"Nyt riitti! Rynnäkköön!", Huusi Dorinn ja lähti joukkoineen rynnistämään metsään. Kääpiöt juoksivat kuin hullut, karjuen ja kirveitään heilutellen, kohti ei mitään. He juoksivat yhä syvemmälle metsää syvemmälle, syvemmälle ja syvemmälle.
"Seis," Dorin murahti. Joukko pysähtyi rämisten. "Kuunnelkaa."
Kaikki vaikenivat. Tai ainakin yrittivät. Murahduksia, haarnsikan kalinaa nenän niiskautuksia, puhinaa ja nurinaa oli ilmassa jatkuvasti.
Kuitenkin kaikki kuulivat sen, mitä Dorinn oli heidän käskenyt kuunnella.
Puut, ne natisivat. Natina ei ollut mitään tuulen aiheuttamaa. Natina kuullosti aivan puheelta, se kohoili, laski ja töppäili. Sitä oli erisävyistä, vihaista enimmäkseen.
"Voi Grimnir... puut puhuvat", ulvahti muuan kääpiö.
Muut eivät voineet kieltää asiaa.
"Noituutta", Dorinn mutisi. "Olen varma, että tuo puu loukkasi minua."
Dorinn nosti kirveensä ja kajautti sillä muuatta tammea, aiheuttaen melkoisen loven puuhun. Kuului pitkä, selkäpiitäkarmiva, surullinen ja kovaääninen narina. Ei se vielä mitään, puu alkoi vuotaa verta.
"Voi Grimnir... täältä on päästävä pois!", Dorinn ulvahti. Muut olivat samaa mieltä.
Kääpiöt kääntyivät siihen suuntaan, mistä olivat tulletkin ja juoksivat.
Jouksu osoittautui hankalaksi, oksat iskivät heitä naamaan, juuret takertuivat nilkkoihin, varpaat osuivat kantoihin ja piikkipensaat viilsivät joka kovan gromrilpanssarin läpi. Kuitenkaan he eivät päässeet pois metsästä.
Kääpiöt pysähtyivät ja huomasivat puiden ympäröineen heidät.

Dorinn heräsi metsän ulkopuolella miestensä kanssa, hänen kirveensä oli hänen kourassaan, hyvä niin.
Hän tunsi syyllisyyttä, aivan kuin olisi tappanut jonkun henkilön.
"Tuo metsä... se on varmasti kirottu...", hän mutisi. "Siihen en enää koskaan astu, sieltä en enää koskaan oksaakaan taita ja varmistan, ettei kukaan muukaan niin tee."

Kommenttia?

[Korppi]

Hohoo, hieno tarina. Kertoo hienosti dwarffejen luonteesta pidin kovasti siinä tuli myös elffit hienosti esiteltyä ja kerronta oli kohdallaan hienoa työtä...

[The Captain]

Mainiota, taas yksi teurastajan laatutuote. Vielä, kun jaksaisit ne kirjoitusvirheet katsoa vielä kerran...

[Rokottaja]

Mainiota, taas yksi teurastajan laatutuote. Vielä, kun jaksaisit ne kirjoitusvirheet katsoa vielä kerran...

Ovv... pitää varmaan sitten kirjoittaa seuraavat tarinat wordilla.
Omiin silmiin ei voi enää luottaa.

[The Captain]

Älä ihmeessä luota myöskään Wordiin, se ei osaa suomea (vaikka luuleekin osaavansa). Lue vain tarina läpi vielä kerran, toisen ja kohta kolmannenkin.

[Rokottaja]

Älä ihmeessä luota myöskään Wordiin, se ei osaa suomea (vaikka luuleekin osaavansa). Lue vain tarina läpi vielä kerran, toisen ja kohta kolmannenkin.

Täytyy tunnustaa, että mä en koskaan lue korjoittamiani juttuja. Jos ne on syvällisiä, mua rupeaa hävettämään jonkin verran ja se häiritsee aika lailla.

[The Captain]

Älä ihmeessä luota myöskään Wordiin, se ei osaa suomea (vaikka luuleekin osaavansa). Lue vain tarina läpi vielä kerran, toisen ja kohta kolmannenkin.

Täytyy tunnustaa, että mä en koskaan lue korjoittamiani juttuja. Jos ne on syvällisiä, mua rupeaa hävettämään jonkin verran ja se häiritsee aika lailla.

Siihen tottuu. Pakko tottua, kun tekee tekstejä ammatikseen, tai muuten en varmaan päästäisi ikinä käsistäni yhtään tekstiä.
Täytyy myöntää, että omat "syvälliset" tuotokseni ovat ja pysyvät oman tietokoneeni kiintolevyllä, ja niiden ainoa poistumistie sieltä on roskapöntön kautta. Tällä foorumilla julkaisemaani tusinaproosaa taas voin levitellä aika vapaasti, kunhan kukaan tuttu ei pääse selville siitä, kuka niitä kirjoittaa...

Rohkeutta vaan, lukisin mielelläni enemmänkin tarinoitasi. Itsekritiikki on tietysti hyvä juttu (on täällä semmoisiakin tekeleitä nähty, että olisi ollut parempi jättää lähettämättä), mutta liika on aina liikaa.

Tietysti on aina se vaihtoehto, että otat yhteyttä johonkin ammattilaiseen ja maksat tälle siitä, että hän oikolukee kirjoituksesi. Ainakin siinä vaiheessa, jos julkaiset kirjoituksiasi muualla kuin tällä foorumilla, se olisi hyvinkin suositeltavaa. Kustannustoimittajat tietysti tekevät jonkinlaista oikolukua, mutta ne eivät ota edes käsittelyyn sellaisia töitä, joissa on joka toisessa virkkeessä jotain korjattavaa.

[Lord Azog]

Minä aina luulen tekstiä oikein kirijoiteksi (äskeinen oli Oulua) kunnes joku muu sanoo että kirjoitin jotakin väärin. Sama lukemisessa (kandaras,karandas)