on kullan arvoista, oli se sitten huonoa tai hyvää.
Pahoittelen, että muutin otsikkoani tuossa äskettäin (en kestänyt sitä) mutta koettakaa te kestää... ainakin loppuun asti
Edit: Asrai = Wood elves, Waywatcher = Wood elfien Rare unit, erikois- tiedustelijoita.
Athel Loren = Metsä, jossa WE:t asuvat.
Tarina perustuu Wood Elfien maailmaan.
Chapter 1 Reformoitu
Prologue
Empiirinen kalenteri, vuosi 2526, Asrain ajanlaskun mukaan "tulevaisuus", eli ennustettu Athel Lorenin
tuhoutuminen. 14 Vuotta on kulunut siitä, kun profeetta Naieth sai kyseisen näyn metsän tuhosta.
Neljä vuotta on siitä, kun Ariel julkisti haltioilleen kavahdetun Cyanathairin, paluusta.
Arielin uskottiin olevan oikeassa: Metsä oli alkanut muuttaa suuntaansa, kuten aina Cyanathairin olemuksen
läsnäollessa, mitä eriskummallisempaan ja jopa Asraille tuntemattomaan suuntaan.
Athel Lorenin keski-läntinen puoli, sodassa kaikken vähiten kärsinyt alue, lähellä Ithorien
peililampien aluetta. Täällä sijaitsee metsän tunnettu alue, jota ulkopuoliset käyttävät usein
tuloreitteinään, kohtalokkain seurauksin. Alueesta puhutaan kunnioittavasti Asrain keskuudessa.
Oikeastaan, syynä ei ole itse alue laisinkaan, vaan sen asukkaat.
Tämä metsän erikoislaatuinen kaupunki, Lyritte, on kokenut monia asioita, joita muut alueet kokevat sadoissa,
ellei tuhansissa vuosissa. Tämäkin on sanottava vain siksi, että kyseinen kaupunki syntyi empiirisen
kalenterin mukaan noin vuonna 1900.
Pienestä kommuunista kasvoi neljännesvuosisadassa yllättävän suuri osa-alue keskiläntistä metsää.
Itsessään koko Lyritten on silti kooltaan, verraten esimerkiksi "Suur-haltioiden" alueisiin, varsin
pieni kaupungiksi. Asukkaita löytää noin 2000 hengestä paikoiten jopa 5000 henkeen, joka vaihtelee rajusti sotien ja vuodenaikojen myötä. Itse Lyritte on erikoislaatuinen kaupunki johtuen sen rakenteesta: Normaalisti sukupuilla ovat omat alueensa; täällä ne on jaettu kaupungin eri osiin, mutta itse kaupungiksi voidaan aluetta jo kutsua.
Lyritten kansalaisten keskuudessa puhutaan kunnioittavaan ja ei-niin-kunnioittavaan sävyyn Caranthir ja Enelya Falassionista,"metsän sisaruksista." Nämä kaksi välkehtivää persoonaa ovat Lyrittenin sotilaskunnan, Enrain "lehdonvartijoiden" komentajia. Heidän nimensä ovat silti tunnetumpia kuin itse
Enrain kuuluisimpien kenraalien; Haldamir Celebrindalin ja Nessa of Dorthonionin nimet koskaan.
Chapter 1
Empiirinen kalenteri 2401
Jälleen yksi niistä harvinaisista päivistä, jolloin Haldamir Carnesîr lensi uljaalla ruskeasulkaisella, kirkkaankeltasilmäisellä ja nuorekkaalta vaikuttavalla kotkallaan eteläisen Lyritten metsän yli omilla asioillaan.
Haldamir Carnesîr, tuo lähes 500 vuodenajankiertoa täyttänyt valkohiuksinen, suipponenäinen ja aina niin väsyneen oloinen haltia nautti vapaista päivistään.
Viileä ilma kauniina kesäisenä päivänä syleili kasvoja kauniin sinisen taivaan alla. Edellään horisontissa siinsi Athel Loren aina rajoilleen asti, ja Bretonnian maaseutu, takana harmaat vuoret varmasti seisten satoine salaisuuksineen.
Metsä takasi monipuolisia ja joskus myös pelottavia ääniä, joiden luokse vain harvat uskaltautuivat. Hevosten hirnuntaa, yksisarvisten kavioiden vahvaa kopsetta, dryadien ja susien huutoja, ja joskus myös haltioiden ääni; iloiten, itkien, raivoten ja joskus huutaen kauhusta.
Kuitenkin tämä oli yksi niistä erikoisista päivistä, jolloin Haldamir sattui kuulemaan lapsen, tarkemmin kuunneltuaan kevyttä lasten huutoa suoraan alapuoleltaan. Vaikka metsä tarjosi usein näitäkin ääniä pelottavine vivahteineen, päätti Haldamir ajan kulukseen mennä tarkistamaan asian.
Haldamir nykäisi dynaamisesti kotkansa valjaista, ohjaten tämän ensin komeaan ylösnousuun, jonka jälkeen uljas syöksykaarre takasi tälle turvallisen ja kaikin puolin pehmeän laskeutumisen Lyritten vaarallisimmille alueille hulluine dryadeineen ja outoine tapahtumineen.
Haldamir laskeutui erikoisen lehdolta muistuttavan aukean laidalle. Itsessään näin suuri aukea Athel Lorenin laidoilla oli odottamaton näky, mutta aukean sisällä olevat hyvin erikoiset puut suurine kallion lohkareineen ja erityisine sumuineen tekivät tästä aukeasta ennennäkemättömän alueen.
"Pysy paikoillasi Iridis" sanoi Haldamir rauhoittavasti kotkalleen, ja suunnisti kohti äänen lähdettä.
Haldamir käveli kohti jatkuvasti voimistuvaa ääntä, joka ei tauonnut kertaakaan matkan aikana. Matkatessaan kohti ääntä hän oli näkevinään varjoista jotakin oudon muotoista, kuin pieni hevonen, silmät hohtaen metsän synkkyydessä.
Tämän olennon tuijottaessa muualle, Haldamir käytti tilaisuutta hyväkseen ja hiipi varovaisesti kohti ääntä, jättäen lopulta otuksen kauas taakseen.
Pitkäjousi puoliksi kiristettynä hän käveli varovaisesti metsässä, kuin odottaen, että jokin kauhu hypää hänen silmiensä eteen säikäyttäen hänet suunniltaan.
Hän ei silti jäänyt ihmettelemään, vaan saapui hieman avarammalle alueelle, äänen lähteille jossa näky oli mitä järkyttävin:
Kaksi kuollutta haltiaa oudon näköisen puun juurella miekat toistensa kurkuilla. Itse puu oli ylös asti kiertynyt rullamaisesti latvaan asti, näyttäen oudon eläväiseltä, muistuttaen puumiestä tietyin piirtein, muttei ollut sitä.
Verta oli kaikkialla, sammaleet ja heinikko heidän lähistöllänsä oli veren peittämänä, joka toi Haldamirille hyvin ahdistuneen tunteen.
Toinen kuolleista oli häikäisevän kaunis, mustahiuksinen, kapea ja erehtymättömästi sotatanssijaa muistuttava nainen, jolla oli kesäiseen sävyyn puettu viitta ja alusvaatetus. Toinen vastaavasti oli selkeästi waywatcheria muistuttava mies, jolla oli hieman pyöreät piirteet ja ruskeat hiukset, arpisine kasvoineen ja tällä taas hyvin mustansävyiset asustukset. Kumpikaan ei ollut Haldamirille tuttu henkilö millään tavalla, ei edes tutulta muistuttava, joka pani Haldamirin pohtimaan, kuuluivatko nämä kaksi Lyritteen ollenkaan.
Huuto silti pysyi tasaisena, korvia riipivänä, joka sai Haldamirin ihmettelemään haltiavauvojen sitkeyttä.
Haldamirin tarkkailu siirtyikin nyt vauvojen etsimiseen, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi johtuen metsässä aiheutuvasta kaiusta, joka sai vauvojen äänen kumisevaan oudosti korvissa, kuin metsä itse olisi itkenyt.
Haldamir tutki läheiset puskat ja kivikot löytämättä mitään, mikä viittaisi vauvojen olinpaikkaan.
Nyt huuto alkoi käymään jo sietämättömäksi, joka sai Haldamirin hermostumaan perinpohjaisesti. Hän käveli edestakaisin ruumiiden edessä miettien, mistä ääni voisi lähteä, kunnes hän kompastui miehen käteen, suoraan puun eteen ja sai itselleen ilmi karmean totuuden: Äänet kuuluivat ruumiiden edessä olevasta puusta.
Haldamir tuumi hetken, mitä tekisi asialle; lähtisikö pois, vai yrittäisikö auttaa, sillä kyseessä olisi ollut auttamistilanteessa Asrain pyhimpien lakien rikkominen: Metsän vahingoitus.
Ehkä aikuismaisine tunteineen, tai puhtaasta uteliaisuudesta, Haldamir asetti pitkäjousensa selkäänsä, ja tarttui pieneen vyöllään olevaan kirveeseen ja alkoi hakata puuta auki voimalla.
Yllätys oli kuitenkin suuri hänen iskettyään ensimmäisen kerran puuhun: Se avautui yllättävän helposti, kuin pehmeää lihaa terävällä veitsellä leikannut olisi. Muutamalla iskulla puun ulkoinen osa antoi periksi, ja sen avautuessa paljastui ontto sisus. Aukeamisjäljestä päätellen puu näytti hurjan eläväiseltä, kuin tästä olisi haava sille tullut.
Puun ontto pimeä kammío piti köynnöksissä sisällään kapaloa, sisältäen kaksi lasta. Kapalo itsessään oli harmaata, ilmeisesti suden nahasta tehtyä kangasta, jonka tilavuus olisi riittänyt kolmellekkin vauvalle helposti.
Haldamir hetken ihmettelyn jälkeen tarttui kapaloon sen alapuolelta, tukien sitä pudotukselta, kun hän alkoi toisella kädellä hakata köynnöksiä vauhdilla poikki. Köynnökset katkeilivat myös yllättäen helposti, tekien työstä vaivatonta ja nopeaa. Vauvojen huuto tuntui pikkuhiljaa laantuvan.
Haldamir noukki kapalon puun sisältä, joka lähes samantien sulkeutui kiinni Haldamirin suureksi hämmästykseksi.
Hän katsoi kahta vauvaa kapalo sylissään: Toinen kapeakasvoiselta tytöltä näyttävä, ja toinen normaalilta pojalta, molemmilla ihmeelliset ruskeat pienet laikut kaljulla päälaella. Haldamir uteliasuudensa puuskissa kokeili laikkuja, jotka tuntuivat yllättävän kovilta ja hieman karheilta. Hän ei ikinä ollut nähnyt vastaavaa eläessään edes niin pitkään, mutta ihmettelyn keskeytti jokin hyvin epämiellyttävä ääni.
Puu, josta hän lapset oli napannut, alkoi nyt "haavan" rajoistaan huutamaan uskomattomalla äänellä, joka riipi korvia vahvasti. Haldamir suojasi kapaloa ääniltä, mutta jälleen ihmetyksekseen sai huomata vauvojen olevan täysin normaalisti, kuin he eivät kuulisi ääntä ollenkaan. Ääni kasvoi ja kasvoi, kunnes tyrehtyi tyystin.
Tuntiessaan lähestyvän vaaran, laski Haldamir kapalon varovaisesti maahan ja alkoi valmistella ruumiiden pakkaamista vilttiin, joka roikkui hänen vyötäröllään. Hän vapautti veitset ruumiiden kauloilta sitoen samalla käsissä olleilla nauhoilla
haavat piiloon liian vuotamisen välttämiseksi, ja alkoi asetella ruumiita vilttiin.
Hän kapaloi ruumiit tiiviisti vilttiin sitoen ne ympäriltä nyörillä kiinni. Nyt pussin ollessa valmiina hän viskaisi niskansa ylle painavan ruumispaketin, nappasi vaivalloisesti vauvojen kapalon, ja suunnisti kohti kotkaansa.
Kotkaansa kohti juostessaan hän vilkaisi kerran taakseen, nähden keltaisten silmien loisteen pakopaikaltaan. Näköpiirissä häämötti dryadeja, hyytäviä metsänhenkiä pitkine vahvoine käsineen ja pelottomine katseineen.
Vaikka Asrai ja metsä olivat olleet yhdessä tuhansia vuosia, ei eteläisen Lyritten dryadit olleet tunnettuja yhteistyöstään haltioiden kanssa, johtuen niiden raivokkaasta luonteestaan kaikkea ulkopuolista kohtaan, varsinkin metsää vahingoittavia.
Äänestä päätellen nämä lähtivät perään, joten Haldamir kiihdytti vauhtinsa äärimmilleen, juosten taakkansa kanssa vauhdilla kotkalleen.
Iltahämärä oli laskeutumassa omituiselle aukealle Haldamirin juostessa kotkalleen, joka selkeän kuumeisesti oli itsekkin odottanut lähtöä tästä kauheasta metsän osasta.
"Aika lähteä Iridis " Haldamir sanoi lempeästi, vaikkakin huohottaen.
Ymmärtäen tilanteen kotka kumartui, helpottaen Haldamirin taakkaa.
Haldamir viimeisillä voimillaan heitti ruumispussin kotkansa selkään, sitoen sen vielä kotkaan varmasti kiinni. Tarkistettuaan vauvojen turvallinen tilanne kapalossa, hän kiipesi vaivoin kotkansa selkään ja täten oli valmis lähtöön.
Lähestyvät dryadit kannustivat Haldamiria ja kotkaa lähtemään enempiä ihmettelemättä.
Ennen lähtöään maasta Haldamir näki aukean sumuisesta toisesta päästä kävelevän näitä isoja erikoisen näköisiä otuksia varustettuna kilvin ja keihäin, mutta pitkän välimatkan seurauksena hänen ei onnistunut tunnistaa niiden tarkempaa olemusta.
Haldamir piti kapaloa toisessa kädessään, ja toisessa kotkan valjaita, räpsäyttäen valjaita merkiksi lähdöstä.
Kotka piiskoi siipiään hurjasti paikoillaan, jolloin tämä nousi lasti selässään hitaasti korkeammalle ilmaan, jättäen raivosta rääkyvät dryadit alleen. Juuri ennen suurta syöksyään taivaalle Haldamirin onnistui nähdä dryadien raivosta huutaen suunnistavan kohti noita suuria otuksia, jotka aukealla talssivat, tuoden taistelunäänet vielä syöksyssä taivaalle.
Viileä iltaviima suuressa kotkan vauhdissa viilensi Haldamirin hien hyvin äkkiä. Nyt he pääsivät jälleen metsän ylle vauhdilla lentäen kohti Lyritten suurta kaupunkia kaunis illanaurinko horisontissa paistaen. Haldamir oli kokenut pitkästä aikaa jotain, mikä todella nosti verenpaineen uudelle tasolle, ja tunteet pintaan, nähdessään ruumiita, vauvoja ja takaa-ajavia verenhimoisia dryadeja.
Pieni seikkailu vuosikymmeniin sai Haldamirin hyvin onnelliseksi pelosta ja järkytyksestä huolimatta.
Siinä oli tällä erää, lisää tulee kun kerkiän kirjoittaa ^-^
en päästä helpolla teitä