Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

[IRiaD]

Kyllä sitä kai mukaan on pakko tulla.

[Terminator Sergeant]

Jaa-ah, kaipa minäkin tulen messiin. Vaviskaa Zerstören Punaisen edessä!

[The Chosen of Waagh]

Archelo ja hänen nokkela komppaniansa tulevat el capulle viimeistään huomenna, koska nyt iski fluffittelufiilis ja lisähahmoja on tulossa jonkin verran.

[El Capitan]

No niin jätkät pätkät pikkuiset jätkät. 14 jätkää on tullut jo (hah, voitettiinpas viime Solat) ja jos puuttuvia kahta pelaaja on hankala saada, voidaan minun puolestani aloittaa tämä. Viimeistään to-pe (kattoo nyt milloin jaksan) aloitetaan ellei yksi lisää ole lähettänyt hahmoansa, jolloin pitää odotella sitä viimeistäkin.

Tehkääs ne ja fluffit mukaan joilta se puuttuu, ki tooos :).

[Horde Lover]

ei muuta kuin pojat ottamaan turpiinsa, että tarvii kenenkään kohdata mitään random-heppuleita. Eli suomeksi: MINÄ MYÖS!

[El Capitan]

Jos ihan mielenkiinnosta laitan Exen ja Tezin tappelemaan keskenään ekalla kierroksella, tulee pakostikin molemmilla puolille epätasainen otteliamäärä. Eikä olisi mikään ihmekkään, jos jotkut muutkin tekisivät tuplakuoleman tai tapahtuisi jotain kieroa ja salamyhkäistä.

Äh, Penn ja Teller alkaa kohta. Ei kykene laittamaan osallistujia nyt. Yhden pelaajan vielä kun saadaan niin kaikki 16 on kasassa. Who is the lucky slowpoke?

[Juhaaha]

Mää voisin tulla mukkaan, mutta hahmot saat päivemmällä, nyt ei pysty

[Executioner]

Jos ihan mielenkiinnosta laitan Exen ja Tezin tappelemaan keskenään ekalla kierroksella, tulee pakostikin molemmilla puolille epätasainen otteliamäärä. Eikä olisi mikään ihmekkään, jos jotkut muutkin tekisivät tuplakuoleman tai tapahtuisi jotain kieroa ja salamyhkäistä.

Äh, Penn ja Teller alkaa kohta. Ei kykene laittamaan osallistujia nyt. Yhden pelaajan vielä kun saadaan niin kaikki 16 on kasassa. Who is the lucky slowpoke?

Mitä enemmän vastustajia, sitä nautinnollisempaa repiä kaikki veriseksi sumuksi raaja kerrallaan.

[IRiaD]

Jees, minunkin hahmo lähtee kulkemaan Solaa kohti tänään illemalla, kun pääsen koulusta kotiin.

[El Capitan]

Tässä muuten tuli mieleen, että kun tuo Noch on kuin maan nielemä, niin voisi ottaa jonkun hänen tilalleen. Sellaiseksi varamieheksi, jos hän ei anna minkään laisia todisteita olemassa olostaan tai kiinnostuksestaan tähän hommaan. Kun kaikilla muilla on suurinpiirtein hahmo koossa, niin on hyvin tylsää odottaa häntä.

Yksi siis voisi vielä pistää hahmonsa tulemaan ja pari (1-2) päivää sen pistämisen jälkeen, voidaan aloittaa.

[The Chosen of Waagh]

IRIAD:kin näyttää olevan hieman hyytynyt viime aikoina... mahtaakohan tulla ottelijat täyteen...

[El Capitan]

IRIAD:kin näyttää olevan hieman hyytynyt viime aikoina...

Hyytynyt? Rupihan siihen päälle on jo kasvanut blokkaamaan fluffittelut :P. Hän kuitenkin on pistänyt jo jonkun laista fluffia hahmostaan, mutta odottelen, koska hän pääsee torstaina koulusta ja sendii sen lopunkin fluffin mulle. Taitaa poika olla jälkkärissä :).

Hmm... on se kyllä aika kumma miten yhden pelaajan saaminen on näin hankalaa. Varmaan intoa vähentää se, että ei ole varmaa, pääseekö mukaan peliin. Mutta mutta, jos homma menee yhtä epätoivoiseksi kuin Mustavarjon Solassa Deathwizardilla, niin voin minä tulla itse tänne pelailemaan omalla hahmollani. Tai sitten otetaan tylysti NPC-hahmo ekalle kiekalle, ja varmaan muillekin...

[Tyranni]

Höh, kyllä me viel joku saadaan tänne huijattua.
Haluaa jo fluffittelemaan :D

[IRiaD]

Luhvi lähetetty aamupäivällä, kyllä tästä vielä eteenpäin päästään ;)

[El Capitan]

Nyt kun jaksoin laittaa sen Iran luffinkin näytille tuli sellasta vaan mieleen, että...

... jos minulla ei ole parempaa tekemistä ensi viikon (tulevalla siis) torstaiaamuna, kirjoittelen jonkun näköistä alkufluffia. Mutta tarkoitus olisi, että torstaina homma alkaisi. Oli 16 pelaaja tullut tai ei, koska jos sitä ei tällä välillä ole tullut, tuskin sitä tuleekaan.

[El Capitan]

Minä mihinkään torstaihin jaksa odottaa. Ei tässä kuitenkaan kukaan uusi naama ole tulossa. Näin aluksi tälläinen pieni verrytely fluffi.

"Lopun alku, 21 päivä.

Viime päivinä olen huomannut jotain kummallista kylän asukkaissa. Jokainen heistä tietää, mitä on tulossa aivan pian tapahtumaan ja jokainen, niin vanha kuin lapsukainen, ymmärtää sen vakavuuden. Tämä vapaus, ihana vapaus, tuntui menevän muutamassa päivässä ohitse, emmekä saaneet paljon mitään aikaan. Kylän uudelleen rakennuksessakin meni liian paljon kallisarvoista aikaa.

Tänään kuitenkin on taas aika, jolloin alkaa lopun odotus. Kevään ensikukkanen on jo puhjennut kukkaan ja Salaisuuksien metsästä alkaa kuulua jo ääniä. Rosvot ja villipedot ovat lähteneet karkusalle nähdessään yhdenkin taitavan miekan käsittelijän edessään. He eivät selvästikään uskalla kohdata ketään tämän kylän asukasta kovempaa, ei ainakaan yksin. Mutta olisipa se vain totta. En jotenkin kykene unohtamaan eräitä henkilöitä, jotka uhosivat täällä kylässä, baarissa ja minun lähettyvilläni kovaan ääneen, että teurastaisivat jokaisen kohtaamansa henkilön ja eläimen kuoliaaksi vaikka paljain käsin. Lopulta, melkein jokainen näistä henkilöistä tuli takaisin kylään miestensä kantamina, pahoin loukkaantuneina.

Kohta kuitenkin näemme, minkä laisia henkilöitä on tällä kertaa tullut tänne kirottuun paikkaan tietämättä, mitä kauheuksia täälläkin on tarjolla. Toivottavasti hyviä ja taitavia aseenkäyttäjiä. Sellaisia me tarvitsemme, mutta jotenkin tuntuu, että emme sellaisia näe. Jos kuitenkin näemme, he kuitenkin kaatuvat jossain vaiheessa huonon jatkaessa täällä maan päällä. Liian monta hyvää otteliaa on mennyt alas Helvettiin ja liian hyvä neito on sieltä palannut. Voimme vain anella Jumalalta toivoa, että samanlaista ei pääse tällä kertaa tapahtumaan. Emme halua kokea sitä uudestaan. Aluksi vihata jotakuta ja sen jälkeen rakastaa, kun mokoma kiusankappale tuo meille kurjuuden ja vuoden päästä palaa korjaamaan asian. Mielummin olisimme katselleet voittajana ja rakentaneet patsaan kotkakypäräisestä, jalosta haltiasta, kuin mustassa viitassa loikkivasta salamurhaajasta.

Nyt kuitenkin on aika ottaa vastaan uudet vieraamme."

Mies lopetti kirjoittamisen ja lähti kävelemään kohti rappusia, jotka menivät korkealle yläilmoihin. Ylhäältä mies löysi kaksi suurta kelloa ja narua vetämällä ylös ja alas kellot lähtivät liikkeelle ja soivat. Tuulen ansiosta kelloista lähtevä ääni kantautui kauas asti, läpi metsien se kulki kuin kokenut konkari, vuorenkin ylitse se kulkisi kuin kääpiöiden tunnelit sen lävitse. Veden ylitse ennätysajassa kuin liskon uimana jokaisen pitäisi kuulla tämä. Valitettavasti uudet sankarit eivät ymmärrä kellojen soittamisen merkin, mutta onneksi kyläläisille se oli selvä merkki, että nyt kutsutaan väki koolle. Yhdessä kellojen paukkeen kanssa ja kyläläisten ohjaamana, jokaisen pitäisi osta tulla tänne vielä tämän päivän aikana.

Njooh, tulkaas sitten kaikki kirkkoon jossain vaiheessa. Siellä on kaffia, pullaa ja kunnon saarna tarjolla.

[Nilarakh]

Jej. Sie olet kehittynyt kirjoittamisessakin roimasti sitten viime lukujen, hieno aloitus. Fluffia myöhemmin, aamusella sitten. :) Kunhan vain avasin suutani tähänkin suuntaan.

[Ookami_Tez]

Kellojen kumina kaikui ympäri sateista solaa. Oli erittäin hiljaista sen jälkeen. Kylässä oli vipinää ja ei kauaakaan kun kavioiden kopina alkoi kuulumaan kylässä. Pian haarniskoitu hahmo saapui kylän sissään. Hahmon haarniska oli erittäin kauniin näköinen vaikka siinä olikin selvästi matkan tuottamia suttuja mudan lennettyä siihen sun muiden tapahtumien jälkeen. Komea ori, jonka päällä ratsastaja oli tullut, hirnahti äänekkäästi. Ratsastajan sivulla roikkui erittäin taitavasti tehdyn näköinen aamutähti ja selässä tällä oli samanlaisella koristelulla tehty kuin haarniska. Hahmon oikea käsi nousi ylös paljastaen siinä olevan kaiverruksen, joka näytti hohtavan punaisena. Pian tämä oli nostanut kypärän päästään. Hieman sekaiset ja hikiset ruskeat hiukset valahtivat tämän komean imperiumilaisen pään sivuille. Mies käänsi katseensa yläilmoihin siristäen hieman silmiään. Silloin muutkin saivat ajatuksen katsoa ilmaan, jolloin he näkivät jonkin suhteellisen suuren ja ruskean laskeutuvan kierteellä alaspäin. Pian ruskean värinen pegasos kopsautteli kavioillaan kylän maata. Päällään tälläkin oli ratsastaja, jolla lähes samankaltainen haarniska kuin aikaisemmallakin ja päässään hieno kypärä, jonka sivuilla olivat siipikoristeet. Tällä ratsastajalla oli myös kilpi selässään ja miekka huotrassa vieressään. Pegasoksella oli taas kannossa todella hieno peitsi, joka oli lohikäärmeen kuvioinnilla koristeltu. Tällä uudella ratsastajalla oli myös punaisia vaatteen kappaleita haarniskointinsa päällä ja hän tuntui oudosti pukeutuneen mieheksi. Ruskea hiuksinen mies nousi ratsultaan taluttaen sen siipiään laskostavan pegasoksen eteen.

Mies polvistui maahan ojentaen kätensä. "Olemme perillä rakkaani." Mies sanoi ja samassa toinen ratsastajista nosti kypäränsä. Kypärän alta paljastuivat upeat ruskeat kiharat hiukset ja todella kauniin nuoren naisen kasvot. Nainen otti kädestä kiinni ja nousi ratsunsa selästä. Silloin joku kyläläisistä näytti katsovan kauhistuneena naisen kasvoja. "N-ni-nickodem..." Mies sopersi osoittaen naista. Naisen kasvot katsoivat suoraan mieheen ja tämä lähti päättävin askelin tuota kohti. "Tunnet isäni? Missä hän on?" Nickolette kysyi suorasukaisesti, mutta mies vain kääntyi ympäri nostaen olkiaan ja lähtien kävelemään pois päin. "Missä?" Nickolette kysyi uudestaan ja samassa Mikael käveli tämän rinnalle. "Ilmeisesti hänellä oli jonkin takia huonoja muistoja isästäsi, rakkaani." Mikael lausui. "No sitten hän on paha mies. Isä ei aiheuttaisi pelkoa hyvissä ihmisissä." Nickolette väitti vankkana. Muutkin ihmiset alkoivat liikkumaan poispäin. Kukaan ei tohtinut sanoa Nickolettille että tämän isä oli kuollut. Kaikki eivät edes muistaneet tuota kaksi vuotta sitten täällä taistellutta soturia, joka oli kaatunut ja kadonnut helvetin syövereihin.

Nickolette lähti liikkumaan kohti kirkkorakennusta, joka näytti olevan ainoa kaupungintalosta käypä rakennus koko kylässä. Mikael viittoi omalle ratsulleen ja sitten molemmat ratsut lähtivät tulemaan perässä. Nickolette marssi suoraan sisään, mutta Mikael jäi ulos sitomaan ratsut kiinni, joka tuskin tapahtuisi nopeasti, koska Mikaelin pitäisi suostutella Frem kuuntelemaan tätä ilman Nickoletten virallista suostumusta. Kirkon ovet aukesivat ja Nickolette asteli sisään. Miekka kolahti kerran haarniskaa vasten. "Ketä täällä on päättäjä? Haluan tietää missä on Nickodem Hergenheig!" Nickolette sanoi suorasukaisesti. Paikalla ei vielä ollut ketään muuta kuin pappi. Pappi näytti kävelevän Nickoletten luo. "Oletko hänen tuttunsa?" Pappi kysyi varovaisesti. "Hän on isäni." Nickolette sanoi ja samassa pappin sydän hyppäsi lyönnin. "Suurimmat pahoitteluni, mutta herra Nickodem kaatui taistelussa jo kaksi vuotta sitten." Pappi sanoi. Nickoletten silmät laajenivat. Nickolette oli harjoitellut isänsä opetuksissa koko ajan ennen kuin tämä oli lähtenyt ja tiesi ettei silloin ollut vielä yhtä taitava kun tämä. "Valehtelet." Nickolette sanoi ja samassa Mikael saapui sisälle. Mikael tiesi heti että jokin ei ollut oikein. Nopein askelin Mikael oli tullut Nickoletten vierelle ja saikin tämän syliinsä nopeasti. Mikael kietoi kätensä naisen ympärille. "Hän on siis menehtynyt." Mikael sanoi katsoen pappiin. "Hän kaatui ja monet täällä odottivat hänen paluutaan helvetistä, mutta turhaan. Hän palasi yhden kerran ilman sieluaan, jolloin hänet karkoitettiin. Hänen ruumiistaan ei jäänyt mitään harmi kyllä jäljelle. Hänen sielustaan emme tiedä, mutta olen rukoillut useita kertoja että se hän löytäisi rauhan." Pappi selvensi asiaa. Mikael nyökkäsi. "Voitko ilmoittaa että me olemme saapuneet olemme Mikael ja Nickolette Hergenheig." Mikael lisäsi ja lähti taluttamaan Nickoletteä pois. Yhtään kyyneltä ei valunut naisen poskilla, mutta silti tämä oli surun murtama. Kolmesta ihmisestä jota hän oli elämssään rakastanut oli nyt yksi poissa.

Tälläistä pientä alku veryttelyä tarina suonelle. El Kapu voisit lähetellä jos löydät jostain niin tarinan pätkät Nickodemin viimeisestä taistelusta maanpäällä ja helvetissä, jos vaan löytyy.

[El Capitan]

Valitettavasti en ottanut fluffeja talteen ajoissa, vaan hoin koko ajan, että huomenna otan ne talteen. Valitettavasti sitten eräänä huomisena koko peliporukat.nettiä ei enää ollutkaan. Jos siitä on mitenkään apua, niin muistan kyllä suurin piirtein, miten Helvetissä viimeinen ottelu meni ja kuka hänet sinne passitti viimeisellä kierroksella sinne.

Ja ennen kuin unohdan sen jälleen, jos joku haluaa saada hatunnostoja ja fluffipisteitä, niin voisi paljastella jollain tapaa fluffissaan, mitä aseita, haarniskoita ja kykyjä hahmo omistaa. Jos kuitenkin haluaa pitää ne salassa, niin pidä vaan.

[Gilaelin]

Cynathiel pysähtyi saapuessaan vihdoin paikalle, josta kellojen kumina kuului. Miekkamestarin tarkat haltiankorvat olivat kuulleet kellojen kutsun jo kauas, virstojen päähän. Cynathiel oli heti tunnistanut noiden kellojen soinnin siksi samaksi kutsuksi, joka oli vaivannut hänen uniaan niin pitkän aikaa. Nyt, kun hän vihdoin seisoi tuon oudon kirkon ovien edessä, kylmän sateen hakatessa hänen kauniita kasvojaan, Cynathiel ei voinut olla tuntematta sisällään jotain ihmetyksen ja epäluulon sekaista.

Hän oli saapunut kylään, ihmisten kylään. Haltia veti hansikoidulla kädelään märät hiukset silmiensä edestä ja seurasi hiljaa ihmisiä ympärillään. Vuosikymmeniin Cynathiel ei ollut astunut jallallaankaan ihmisten asutusalueille, vaan seurannut näiden elämää sivistyksen rajamailta, metsien varjoista. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Cynthiel oli näin lähellä toista ajattelevaa olentoa ja se kiusasi häntä. Lähdettyään Tor Álfheimrista Cynathiel oli ollut yksin, hyvin yksin. Miekkamestari ei voinut olla näpäyttämättä itseään tajutessaan, tajutessaan, että jotenkin hän nautti siitä, että hänen ympärillään oli tällaista elämää, näin lähellä. Olkoonkin sitten, että se elämä oli lähtöisin alemman ja nuoremman rodun edustajista.

Cynathielin kylmät, harmaat silmät tarkensivat katseensa ihmisiin, jotka tuijottivat häntä. Tuntiessaan haltian läpitunkevan katseen, useat kääntivät katseensa pois Cynathielista, mutta liian myöhään, jotta miekkamestari ei olisi ehtinyt tulkita, mitä heidän päässään liikkui. Cynathiel ei ollut yllättynyt; useiden ihmisten kasvot kuvastivat hänelle niin tuttua epäluuuloa, jota ihmiset tunsivat hänen kansaansa kohtaan, jopa vihaa. Kuitenkin, näitä tunteita enemmän haltiaa jäivät vaivaamaan ne harvat kasvot, jotka viestittivät jotain toivon ja helpotuksen väliltä. Olivatko nämä ihmiset odottaneet häntä? Halusivatko he häneltä jotain.

Cynathiel keskitti ajatuksensa uudelleen kirkkoon. Rakennus ei ollut minkään hänen tuntemansa jumalan temppeli ja hetken Cynathiel uskoi jo tulleensa jonkin pimeyden jumalan saastaisen rakennuksen luo, joka oli naamioitu huijaamaan tämän kaukaisen kylän ihmisiä. Cynathiel kuitenkin jätti ajatuksen sikseen, sillä jo pitkä aika sitten hän oli poistunut tuntemiltaan mailta ja tässä oudossa paikassa hän ei ollut hetkeäkään tuntenut sitä painostavaa pahan auraa, joka vainosi häntä alituiseen jopa Laurelornin metsän turvallisten lehtojen alla.

Ei epäilystäkään, mies ajatteli. Tähän paikkaan minut on kutsuttu ja nyt tai ei koskaan on minun aika ottaa selvää kohtalostani. Hän oli taivaltanut niin kauan. Hän oli ollut niin kauan yksin. Enää hän ei halunnut etsiä. Mikä sitten odottaisikaan häntä noiden ovien takna, hän oli valmis siihen, hän oli ollut koko elämänsä ajan valmis siihen.

Välittämättä enää sen enempää kyläläisistä ja sateesta, Cynathiel käveli sanaakaan sanomatta ovien luo ja astui sisään kirkkoon joka oli kutsunut häntä jo niin kauan.