Myrskyn Sola 3 - Vihdoin ja viimein tämäkin loppu

[Rotten sound]

Suuret valkoiset hampaat murskasivat lehmän ruhon suussa mössöksi, joka katosi suuren vatsaan. Juoden viellä lisää kaljaa miettien seuraava tarinaa kirkon kellot alkoivat soida. Nousten rovion edessä peikon selänluut rutisivat pitkästä istumisesta. Nostaen kirveen olalle, Heimir käveli kohti kirkkoa ihmettelemään mitä taas oli asiaa.

[Gilaelin]

Tuuli tuiversi haltian hiuksissa hänen kiinnittäessään kypärää päähänsä matkalla kirkkoon. Cynathielin kasvot olivat kuin kylmää marmoria, hänen harmaiden silmiensä tuijottaessa sateen läpi kohti rakennusta, jonne väki jo pakkautui. Ithilmarmiekka lepäsi miekkamestarin selkää vasten ja sai hänet tuntemaan olonsa entistäkin rauhallisemmaksi. Tuo miekka oli ollut hänen vierellään kaikki nämä vuosisadat. Tuo miekka oli ollut hänen ainoa ja luotettu ystävänsä kaikissa niissä pimeissä loukoissa, jonne hänen tiensä oli vienyt hänen matkoillaan. Nyt tässä paikassa, joka oli hänelle vieraampi kuin mikään niistä maista, joissa hän oli käynyt, tuo miekka muistutti hänelle, että hän oli täällä tarkoituksella. Cynathiel tiesi jo jotain tästä paikasta, eikä antanut Solan ulkokuoren hämätä itseään.Ovet avautuivat ja Cynathiel Iltatähti astui sisälle saliin. Miekkamestari oli valmis taisteluun.

[Ookami_Tez]

Nickolette ja Mikael olivat kahtena ensimmäisen päivänä olleet kaukana kylästä teillä tuntemattomilla sitten he saapuivat kolmannen päivän aamuna. Toisen ritarin ratsu oli selvästi haavoittunut ja ritarit veivätkin tämän talleille hoidettavaksi. Toinen hevosista Frem nousi taas taivaalle lentämään nauttien vapaudestaan. Nickolette ja Mikael jäivät päiväksi hoitamaan hevosta kuntoon jutellen tallin omistajan kanssa. Illan tullen kaksikko katsoi kyläläisten tekemisiä kadoten majatalon suojiin ilmeisesti lepäämään. Sitten ajan koittaessa kaksikko tuli ulos majatalostaan. Käyden tallien kautta Nickoletten laittaen peitsensä tukevasti Fremin satulaan kiinni. Kaksikko käveli täydessä haarniskoinnissa suoraan sisälle kirkkoon valmiina ensimmäiselle kierrokselle.

[El Capitan]

Eihän tässä kaikki ole fluffanneet, mutta ihan sama. Enää ei hitaita odotella.

------------------------

Osa ulkomaalaisista olivat kuulleet kirkon kellojen kutsun ja tulleet paikalle katsomaan, miksi niitä oli soiteltu. Kirkon edessä kyläläiset seisoivat laulaen hieman surullisia lauluja, naiset rauhoittelivat itkeviä lapsiaan kyyneleet silmillään. Salama iski. Se iski lähelle ja sitä seurannut jytinä oli kovaääninen. Sen kirkas valo valaisi väen kasvoja kellertävästi ja loi kirkkoon synkkiä varjoja, joka ei tuonut yhtään enempää intoa astua suurista ovista sisään. Heitä kaikkia kuitenkin oli kutsuttu tulemaan tänne, joten epäröimättä hetkeäkään, jokainen vuorollaan astui ovien välistä sisäosiin ja näkivät jotain, mitä he eivät olisi osanneet nähdä. Kirkon sisäosat olivat kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Suurin osa tuoleista keskustasta oli suurimmaksi osaksi istumakelvottomia, seinillä ja lattialla oli veriroiskeita ja alttarin luona seinissä oli iskun jälkiä ja ovet sisäosiin olivat kuin jätin rynnäkön jäljiltä. Harva heistä tiesi, että Gabriel oli ollut kaiken takana, mutta kaikille muille, jotka olivat viimeisenä iltana jossain muualla viettämässä rauhallista iltaa, tämä oli tyrmistyttävää.

Tilojen huonon kunnon nähtyään väen huomion vei alttarin läheisyydessä istuva mies purppuran väriseen viittaan pukeutuneena. Hän piteli kädessään pientä rättiä, joka oli värjäytynyt punaiseksi. Aina silloin tällöin hän painoi rättinsä otsaansa ja irvisti. Miehen jalkojen vieressä makasi Gabriel, joka näytti tekevän kuolemaa. Hänellä oli monia haavoja kaikkialla vartalossaan ja turkki oli märkä verestä ja hiestä. Hänessä kuitenkin eli vielä viha ja halu tehdä tuhoja, tappaa väkeä, mutta hän oli liian heikossa kunnossa tehdäkseen mitään.

”Kuulitte kellot. Hyvä.”, mies sanoi ja nousi seisaalleen.

Hieman heiluen, mies yritti ottaa kädellään tukea pöydästä pysyäkseen pystyssä. Otsaa lukuun ottamatta, hän ei ollut vahingoittunut, mutta kaikille oli päivän selvää, että hän ei olisi kovinkaan hyvässä kunnossa ja hänen kuuluisi levätä ennen kuin mitään pahempaa ehtisi tapahtua. Ennen kuin kukaan ehti avata suutansa ja kysymään vointia tai tapahtunutta, mies jatkoi puhumista:

”En tahtonut kertoa teille vielä tätä, mutta kaippa se nyt on pakko. Vaikka saakuli onkin poissa täältä, hänellä on käskyläisiään melkein joka nurkan takana täällä Solassa. Jopa täällä kylässä on joitain, jotka ovat lojaaleja hänelle ja tekevät kaikkensa, jotta heidän suuri suunnitelmansa toteutuvat. Heidän suuri suunnitelmansa, tai kuten he sitä kutsuvat, Suuri Matka, on tapahtuma, jossa saakuli kutsutaan maan päälle. Kenties ikuiseksi ajaksi, en ole varma.

Kuten kaikki voivat huomata, hyvä ystävämme Gariel on selvästi tavannut yhden heistä ja mennyt heidän riveihinsä. Tämä kaikki tuho ja tappamiset ovat hänen tekojaan, mutta onneksi saimme ylemmältä taholta apua. Apua kuitenkin tulemme tarvitsemaan hieman enemmän, sillä Gabriel ei ole ainoa, joka on tavannut näitä saakuli palvojia. Heille pyhä kirja, jonka olemme heiltä varastaneet, on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kuten myös oma pyhä kirjamme, joka tekee menetyksestä yhä suuremman. Sen on joku teistä ulkomaalaisista ottanut, mutta kuka, sitä en tiedä.

Ihan turha tässä kuitenkaan on ketään syytellä, mutta varmistaaksemme, mitä käy, jos vaihtaa puolta saakuli leikkikaluksi, tehkäämme Gabrielista merkin koko kansalle.”

Mies heilautti kättänsä ja huusi muutaman nimen. Hetkessä, kourallinen pappeja ilmestyi takahuoneista yhden kantaessa puista kantoesinettä, johon Gabriel nostettiin makaamaan. Gabriel yritti jotenkuten vastustella, mutta oli liian heikossa kunnossa pystyäkseen tekemään mitään. Hänen kätensä sidottiin tiukasti kiinni ja suun ympärille laitettiin nahkainen kankaanpala estämään häntä aukaisemasta suutansa, jos hän kykenisi muuttumaan jälleen sudeksi.

”Tänä yönä, kaikkialla solassa, nähtäisiin kirkas, punainen valo, jonka suuri kokkomme synnyttäisi.”, mies sanoi ja yhdessä pappien kanssa lähti kävelemään kohti ulko-ovea huutaen ”Roviolle!”.

---------------------------

Homma jatkuu makkaran paiston merkeissä jossain vaiheessa. Varmaan ennen ensi viikonloppua.

[Ookami_Tez]

Tyrmistyttävä näky oli kuinka kaunis kirkko oli sisätiloistaan tuhoutunut lähes täysin ja jokin olento näytti makaavan verissäpäin alttarin edustalla. Nickolette oli lähdössä jo astelemaan eteenpäin, mutta Mikaelin käsi otti tämän olasta kiinni pysäyttäen tämän. Molemmat Mikael ja Nickolette olivat vieneet kätensä aseiden kahvoille. Nickolette katsoi jonkin aikaa kypäränsä läpi maassa makaavaa otusta. Purppuraan kaapuun pukeutunut piti puhettaan, joka meni osittain ohi Nickoletteltä, joka käveli sivummalle koskettaen hansikkaallaan tuhon jälkiä tutkiskelevasti. Sitten tuli julistus rovion aloittamisesta. Nickolette näytti huokaisevan ja käveli hitaasti ulos katsoen koko paikan kuntoa. Mikael kulki tämän takana. "Mennään katsomaan Ferdinandin kuntoa rakkaani." Nickolette sanoi viheltäen kypäränsä sisältä ja ruskea pegasos laskeutui taivaalta kiertelemästä nopeasti kirkon edustalle. Nickolette taputti pegasosin kaulaa ja lähti taluttamaan tätä talleille, jossa Mikaelin ratsu Ferdinand oli. Roviolla polttaminen oli Nickoletten mielestä barbaarista ja kunniaton tapa tappaa, joten tämä ei aikonut osallistua.

[Executioner]

Ennenkuin miehet laittoivat Gabrielille suukapulan, mies huokaisi syvään ja katsoi heitä syyttävästi. "Tiedättehän, en minä ole paha. Ei minua kiinnosta pätkääkään teidän kulttisotanne tai uskonne. Minä elän itselleni, ja teen sitä, minkä näen tuottavan itselleni eniten hyvää. Ei muistella pahalla, eihän?" Ihmissusi virnisti kyläläisille ystävällisen veitikkamaisesti. Yksi papeista oli jo kiinnittämässä suukapulaa, kun Gabriel vielä pyysi saada kysyä jotain.

"Ei teillä olisi Cathayalaista kesäviiniä? Aioin suunnata sinne seuraavaksi, enkä ole koskaan maistanut kyseistä juomaa. Olisi sääli kuolla kokematta sitä. Niin, ja joku nätti tyttö ja yksityinen paikka hetkeksi ennen teloitusta, jos vain sopii?" Mies naurahti viimeisen kerran, ennenkuin hänet hiljennettiin. Gabriel ei pistänyt vastaan. Hän oli liian heikko, ja tiesi, että nämä kyläläiset näkivät hänet hirviönä. Mutta todellisuudessa, he eivät olleet tajunneet totutta. Kuoleman jälkeen kaikkien elävien sielu katoaisi tyhjyyteen, joten tämä elämä olisi parasta käyttää onnen etsimiseen. Näin hän ajatteli, ja kulkiessaan kohti roviota, hän tuumi, miltä liekkien syleily tuntuisi? Olisiko se tuskallista kuin tuhat kuolemaa, vaiko lämmin kosketus? Gabriel sulki silmänsä ja nukkui.

[El Capitan]

Paras fluffi, jota saan kirjoittaa tähän asti ja jostain syystä en saa sitä oikean laiseksi. En enää jaksa muokata sitä suuntaan tai toiseen vaan pistetään se teiän iloksenne tänne.

----------------------------------------------

Rovio

Tuuli riehui maastossa villisti vieden kovimmat myrskypilvet kylän lähettyville. Salamoja täynnä oleva taivas jyrisi vihaisen kuuloisena ihmisjoukon marssiessa kylästä vähän matkan päässä olevalle niitylle, johon he olivat alkaneet kasaamaan mahdollisimman kuivia oksia ja lehtiä. Oksakasa oli suurikokoinen ja sen keskellä oli aseteltu vanha laivan masto pystyasentoon. Mastoon oli tarkoitus sitoa Gabriel lujasti kiinni, mutta häntä ei paljoa lohduttaisi, jos hän saisikin itsensä köysistä irti. Hänen ympärillään riehuisi kuumat ja korkealle ulottuvat liekit, joiden ylitse peto ei pääsisi. Onneksi hän kuitenkin oli sen verta huonossa kunnossa, että hän tuskin edes pääsisi köysistä irti. Rovion valmistamisessa valmiiksi ja Garielin sitomisessa kuitenkin kestäisi tovi, joten nyt oli hyvä tilaisuus Purppuraviitalla kertoa tulevasta. Salama iski.

”Tänä päivänä oli tarkoitus pitää ensimmäinen kierros turnajaisissamme, mutta valitettavasti sitä joudutaan hieman lykkäämään huomiseen aamuun saakka. Kaikki me olemme olleet hyvin kärsivällisiä, mutta tämä tapahtuma, tämä roviolla polttaminen oli jotain, mitä emme voineet lykätä myöhemmäksi.

Kyläläisten toiveiden mukaan, emme pidä tavallista kokoontumista ottelioiden kanssa kirkon takahuoneissa vaan varhain aamulla, kun kukkomme kiekukoon seitsemännen kerran, alkakoon ottelut haastekehässä tai näillä niityillä täällä kylän ulkopuolella. Valitettavasti emme ole kyenneet löytämään vielä parempaa ottelupaikkaa, joten pitää tyytyä niihin, mitä on tarjolla. Kaikkien toiveita otteliapareista on kuunneltu ja ilokseni voin kertoa, että ne voidaan toteuttaa. ”

Kylä alkoi riemuitsemaan kuullessaan, että jokaisesta ottelusta tulisi viihdyttävä, sillä ottelioita ei arvottaisi vaan ne valittaisiin taitojen, kuuluisuuden ja voimien perusteella. Otteliapareiksi tuli:

Tunak Hemuli & Tuna Tunak (Juhaaha) vs Zerstören & Vlad (Termis)
Kettil (Nilarakh) vs Rautaneito (Ira)
Heimir (Rotten) vs Tharan & Xalaia (Justus)
Nicolette & Mikael (Ookami_Tez) vs Archelo & Donovic (Chosen)
Earatharian & Cervus (Perkele) vs Sandir, Earakin, Lanodin & Lenadin (Halko)
Läski Gongo & (Horde) vs Cynathiel (Gilaelin)

Muutaman papin, joista yhdellä oli mukanaan suuri perunasäkki, sidottua Gabrielin mastoon, he kävelivät ihmismassan luokse, jotka olivat asettuneet rovion ympärille ympyrän muotoiseksi ihmismassaksi. Niitylle oli tullut melkein jokainen kylän asukas nuorimpia lapsia ja vanhuksia lukuun ottamatta. Jokainen oli halukas näkemään, kuinka tuo peto kärventyisi roviolla ja menisi sinne, minne se kuuluu. Helvettiin. Purppuraviittainen mies itse oli ringin sisäpuolella katsoen kohti ihmisiä, jotka odottivat rauhallisesti rovion syttymistä. Ulkomaalaisia hän ei kyennyt näkemään joukon keskeltä. Aivan kuin heitä ei olisi kiinnostanut tämä lainkaan kuten niitä Imperiumin rakastavaisia. Olisin voinut kuvitella heidän seisovan aivan eturivistössä katsomassa tätä koko kansan tapahtumaa.

Olorin lähti kävelemään ihmismassojen lävitse kohti Purppuraviittaa. Miehen lähelle päästyään, vanha velho pyysi anteeksi myöhästymistään. Pappien ja Purppuraviitan annettua velholle tilaa, hän nosti kätensä päänsä yläpuolelle. Mumisi jotain, josta kukaan ei saanut selvää ja samassa salama iski hänen käsiinsä. Kyläläiset säikähtivät ja huudahtivat kauhuissaan, mutta rauhoittuivat nähdessään, että Olorinille ei ollut sattunut mitään. Olorinin käsiin oli kuitenkin ilmestynyt kaksi suurta tulipalloa, joita hän piteli käsiensä päällä. Liekit eivät polttaneet hänen käsiään ja paloivat kirkkaan punaisina. Toisen palloista velho ojensi Purppuraviitalle, joka otti sen vastaan molemmilla käsillään. Hetken aikaa katsoen niitä, hän piteli sitä enää vain yhdellä kädellä. Yhdessä he vetivät kätensä selkänsä taakse ja heittivät pallot kohti oksia ja lehtiä. Hetkessä tuli levisi kaikkialle sateesta huolimatta. Tuli riehui kirkkaana ja kuumana. Siitä nousi taivaalle paksu musta savusumu ja sai edessä olevat kyläläiset yskimään paikka paikoin. Kaikista kovinten yksi kuitenkin Gabriel, joka pysyi kuitenkin hiljaisena aina loppuun saakka. Muutama pappi alkoi poistumaan paikalta hieman sivummalle yhden raahatessa tuota perunasäkkiä maata pitkin.

Rovio paloi myöhään yöhön asti kunnes sade lopulta sammutti sen jättäen jäljelle vain tuhkaa. Tulen sammuttua, sola oli vain salamoiden valaisema.

---------------------------------------

Njooh, siinä on teille otteliaparit. Kuten fluffissa lukee, niin heikko vs heikko ja kova vs kova. Oli kyllä vähän miettimistä joidenkin kohdalla, kuka olisikaan sopivin vastustaja. Selvennykseksi kanssa laitoin pelaajan nimen perään, että kaikki tietää suoraan, kuka on vastassa.

Koska taivaalla niin kivasti salamoi, olkoon se ensimmäinen ilmastokiusanne. Riippuen haarniskan tai tappovälineenne kovuudesta, voitte saada salamasta dakkaa ottelun aikana.

Joillain kanssa on ollut pieniä ongelmia tuon fluffitelun kanssa, joten annetaas jotain inspiraatiota siihen. Hän, joka ei fluffittele ennen otteluansa, saakoon autolosen ja hän, joka fluffittelee innokkaasti kierrosten aikana, kääntyköön nopat mystisesti aina välissä.

Ensi viikonlopuksi yritän saada ensimmäisen ottelun valmiiksi. Sitä odotellessa te saatte fluffata. Niin ja tietenkin ohjeita ottelua varten. Haluatteko pistää tietyn hahmon tietyn hahmon kimppuun jne. Kaikki stradegiat ovat tervetulleita. Jos en saa mitään, pistän kaikki tylysti tappaamaan kaikkia. Niin ja tietenkin tuosta ottelupaikasta voitte sopia keskenään. Haastekehään mahtuu vain päähahmot ottelemaan ja niitylle menee koko konkkaronkka.

[Ilkeapikkuperkele]

Erathanian ei voinut olla hymyilemättä, kun kuuli vastustajansa. Vihdoinkin hän pääsisi nättämään noille Ulthuanin rotille kuka on oikea kuningas! Hän silmäili nelikkoa huppunsa alta ja sanoi Cervukselle: "Suojaat minua jousellasi, hoidamme heidät yksi kerrallaan." Samassa Erathanian alkoi kävelemään kohti nelikkoa poistaen hupun kasvoiltaan.

"Te rotat siellä! Olen Erathanian Mustasydän, yksi noitakuninkaan kenraaleista. Olen ryöstänyt ja polttanut lukemattomia törkyisiä kyliänne ja tappanut teitä sadottain. Tietäkää, että huominen auringon nousu on viimeinen, minkä ikinä koette. Voin luvata, että yksikään teistä ei kävele huomenna näiltä niityiltä pois!" Erathanian huusi ivallisesti. "Muistakaa nimeni, sillä miekkaan johon te kuolette, perheenne kaatuu sinä päivänä, kun otamme saaremme takaisin!" Hän yltyi melkein silmittömään raivoon ja oli vähällä, ettei hän vetänyt asettaan huotrasta. "Portinne ei suojaa teitä nyt!" Erathanian huusi kurkku suoraana ja hänen silmistään kuvastui se raivo ja viha, mitä hän tunsi serkkujaan kohtaan.

"Herra, Odotetaan huomista!" Cervus huusi Erathanianille. "Vaikka noiden rottien kuuluisi kuolla heti, huomenna heidän kuolemansa on vielä nöyryyttävämpi kaikkien näiden ihmisten edessä" Hän jatkoi ja tarttui Erathaniania käsivarresta. Erathanian kääntyi kohti kyläläisiä ja huusi: "Te ihmiset, jos haluatte nähdä huomenna loistavan matsin, tai miksi sitä kutsuttekaan, tulkaa seuraamaan tätä kamppailua. Lupaan, että tällä kertaa en ole aseitautunut puumiekkaan ja tällä kertaa vastustajani ei nouse ylös!"

[Terminator Sergeant]

Zerstören kuunteli Purppuraviitan puheita sekalaisen tunnejoukon saattelemana väkijoukon takaa, kulmaa vasten nojaten. Hänen vastustajansa olisi muumio. Se tarkoittaisi joko pölyistä romuluista nahkasäkkiä, tai sitten lähes kuolematonta mahtisoturia, kuten se pohjoisen aroilla kerran kulkenut entinen manaaja. Se tosin oli totellut miekkaa pitemmän päälle ja kuollut pois. Kaaosherra vilkuili ympärilleen, muttei nähnyt vastustajaansa.
Salamat loimusivat taivaalla, värjäten repaleisen pilvipeitteen kauniin sähköisen siniseksi. Valo heijastui miehen ainoasta silmästä, kun julmettu hymy levisi tämän kasvoille. Jättiläismäinen soturi räjähti nauramaan. Hänen edessään olleet ihmiset säikähtivät ja perääntyivät kauemmaksi kauhuissaan, kun punainen hehku kipinöi Zerstörenin silmässä, ja hänen panssarinsa hehkui ja höyrysi kuin salaman nielaisseena. Syvä nauru peitti alleen hetkellisesti salamat, Purppuraviitan ja vieressä mesonneen pimentohaltian. Nopeasti kaaoksen palvelija heilautti itsensä takakenoon ja huuti kohti taivasta; "TULE! Tunak Hemuli!Tuo kirottu ruhosi kaikkien nähtäville ja kohtaa minut huomenna aamun ensimmäisessä sarastuksessa haastekehässä! Tuo vaikka koko armeijasi! Odotan sinua innolla!"
Maanisesti nauraen Zerstören lähti kävelemään kohti haastekehää. Vlad lähti seuraamaan mestariaan, ja raskaat askeleet jättivät jäljet kylän jo valmiiksi tallautuneeseen maahan. Jäinen huuru leijui jalanjälkien ympärillä.
Salama valaisi koko taivaan haarautuen leveäksi, saaden välkkyvät pilvet näyttämään jättikokoiselta lohikäärmeeltä, joka nielaisisi itse taivaan.

[Gilaelin]

Cynathiel jäi seisomaan sateeseen vielä pitkäksi aikaa sen jälkeen, kun rovio oli sammunut ja ihmiset olivat kadonneet kuka minnekkin, valmistautumaan huomista varten. Sade ropisi miekkamestarin päälle ja valui pitkin hänen marmorisia kasvojaan. Haltian ilme ei ollut värähtänytkään hänen katsellessaan primitiivistä teloitusta, mutta pinnan alla hänen tunteensa myllersivät. Tämä paikka oli todellakin juuri niin sairas, kuin hän oli saanut huomata viimepäivien aikana. Huomenna hän joutuisi taistelemaan toista matkalaista vastaan. Vaan eipä sillä, Cynathiel mietti, hänen vastassaan olisi barbaari joka oli tappanut todennäköisesti useita tielleen sattuneita olentoja vain mielijohteesta, joten miekkamestari ei potenut juurikaan huonoa omatuntoa joutuessaan taistelemaan tätä alemman rodun edustajaa vastaan. Häntä kaihersivat muut asiat.

Cynathiel käveli Solan ulkopuolella sijaitseville kukkuloille ja aloitti harjoittelunsa, tanssien ithilmarmiekkansa kanssa täydellisessä tasapainossa kuolemantanssia, jonka askeleita hän oli käynyt jo useita satoja vuosia. Cynathiel tiesi, että tällä teurastuksella oli tarkoitus, mutta hän oli viimepäivinä alkanut epäillä yhä enemmän, tahtoiko hän enää tietää, mikä se tarkoitus oli.

[Justus]

Kokko räiskyi ja ritisi, sauhusi ja sihisi. Tharan katseli vaiti Xalaia kainalossaan ihmissuden polttoa kavahtaen aina kipinöiden singotessa roihuavasta puusta, varoen polttamasta itseään. Palovammat olivat viimeinen asia, mitä hän ennen ottelua kaipaisi, mutta hän kuitenkin tunsi tarvetta osoittaa kunnioitusta epäonniselle Gabrielille. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän halusi olla läsnä loppuun asti. "Vai että peikon kanssa joudumme painimaan?" mutisi Tharan liekkien lopulta sammuttua "Eipä tästä taidettu meille liian helppoa tehdä"

Hetkeen ei Xalaia vastannut mitään. Viimeisetkin halot ritisivät vielä hiljaa vähäisillä voimillaan. Lopulta Xalaia hipaisi rakkaansa poskea ja kuiskasi: "Ei murehdita huomista. Minusta tuntuu, että meidän olisi syytä hoitaa loppuun minkä tämä hullutus esti aamulla"
Lämmin hymy levisi myös Tharanin kasvoille tämän vilkaistessa kauniisti hymyilevää kultaansa. "Mene sinä edeltä. Minun täytyy käydä ensin tapaamassa erästä palveluksen velkaa olevaa eukkoa."

[Ookami_Tez]

Nickolette käveli talleista ulos nähden sivusilmällä suuren kokon liekit ja kuullen huutojen kaikua. Nickolette oli ottanut kypäränsä pois jo aikaa sitten antaen päänsä hengittää rauhassa. Hänen katseensa kääntyi pian taivaalle. Myrsky pilvet olivat kerääntyneet ja ukkonen jyrisi salamoiden valaistessa maastoa. Frem kopsutteli Nickoletten viereen painaen päänsä tätä päin hieman peloissaan. Pegasos tiesi ettei ukkos sää olisi hyvä tälle. Mikael käveli kokolta päin pitäen sade viittaa varusteidensa päällä. "Taistelu parit ilmoitettiin. Taistelemme jotain palkkasoturi joukkoa vastaan. Tileasta lähtöisin mitä sain kuulla." Mikael sanoi Nickolettelle tullessaan kohdalle. Nickolette nyökkäsi jääden seisomaan tallin ovi aukolle miehensä mennen sisälle tarkastamaan ratsunsa tilaa. "Ymmärrän hyvin miksi täällä sataa kokoajan. Onhan tämä murheellinen paikka. Ihmisten suru saa jopa taivaan itkemään." Nickolette ajatteli ääneen kääntyen ympäri ja kadoten tallin sisään. Sisällä tallissa Ferdinand makasi olkien päällä nukkuen. Mikael otti varusteitaan pois vähentäen taakkaa ja laittaen niitä Ferdinandin viereen. Pian tällä ei ollutkaan enää raskasta panssarointia päällään. Nickolette teki samoin ja vähensi painoa jättäen rintapanssarinsa päälleen. Nickolette käveli näiden matkavarusteiden luokse ottaen kaksi puu miekkaa esille heittäen toisen Mikaelille, joka otti sen mielellään vastaan. Pian kuului puun kopsahduksia vastakkain kaksikon harjoitellessa miekkailua. Puu miekat olivat kuluneen näköiset ja käytetyt. Nickolette ja Mikael tunsivat toisensa liikkeet hyvin ja miekkailivat hyvän tovin ennen kuin Nickolette sai kampattua Mikaelin selälleen tallin lattialle ja vietyä puumiekan tämän kaulalle. Molemmat hymyilivät toisilleen ja Mikael nousi ylös. He kävelivät molemmat rauhallisesti takaisin Ferdinandin ja Fremin talli paikalle laittaen tarvikkeensa kasaan hieman olkien alle piiloon. Tuskin ketään silti uskaltaisi Fremin kavioita vastaan tulla etsimään sieltä mitään. Sitten nuori pari lähti kävelemään pienten vara vaate laukkujen kanssa sisälle majataloon käymään kylpemässä. Olihan siitä jo jonkin aikaa kun he olivat käyneet. Hetken neuvottelu majatalon omistajan kanssa ja pieni kolikkojen vaihto ja pian olikin kaksikko kadonnut kylpemis tiloihin. Palattuaan sieltä oli kaksikolla päällä erittäin hyvä laatuiset puhtaat vaatteet, jotka päällä he erottuivat selvästi muusta väestä, mutta jotenkin outoa sekin että nämä palasivat takaisin talleihin mennen nukkumaan ratsujensa luokse. Huomenna olisi ensimmäinen kierros ja aika palauttaa suvun kunnia.

Aamulla kaksikko varustauti aikaisin. Mikael oli sopinut jo aikaisemmin varahevosen saannista ja taputteli nyt toisen hevosen kaulaa. Ferdinand oli vieläkin makuullaan hirnahtaen ritareille ja Fremille. Mikael hymyili. "Toivota meille onnea Ferdinand." Mikael sanoi vetäen kypärän päähänsä. Nickolette teki samoin ja he kävelivät ulos talleista ja pian kuuluikin Kukon ensimmäinen kiekaisu ja nämä lähtivät kävelemään kohti kirkon edustaa aikoen odottaa vastustajiaan siellä valmiina mihin vain. Rovion tuhkat olivat vieläkin paikallaan jossain kohdissa jopa kyti vielä liekkien jäänteitä. Sivistymätöntä. Nickolette ajatteli jatkaen matkaansa.

[Rotten sound]

Katsoen tylsistyneenä palavaa kokkoa Heimir lähti kävellen pois paikalta kohti kirkkoa. Jättäen kylän juhlitsemaan Gabrielin polttoa hän rupesi kävelemään sateessa miettien miten Fenjan on käynnyt. Kylässä pikkulapset juoksivat katsomaan häntä ja kyselemään häneltä "Oletko sinä se, joka söit sen fanatikon pään?" Kävelen vastaamatta mitään lapsille, jotka utelivat häneltä kysymyksiä.

Kirkolle päästyään hän hymyilli samalla, kun nosti Fenjan hänen kädelleen. "Kulta sinä olet elossa. Älä huolli enään tapoin hänet hitaasti ja tuskallisesti. Lupaan sinulle, että sinun ei tarvitse enään tappella koskaan"

Lähtien kävelemään lähelle olevia vuoria, mistä hän oli löytänyt nukkumapaikan itsellensä vastaan käveli hänen vastustajansa Tharan.
"Tharan nähdään huomenna niityllä, sen ison tammen ympärillä. Siellä ratkaistaan kumpi kuolee." Heimir huusi Tharanille ja jatkoi matkaansa

[The Chosen of Waagh]

Pahoitteluni tosiaan El capulle ja muille poissaolostani, mutta intoa löytyy vielä tätä jatkamaan. Katsotaampa, kuinka hahmolleni käynee

Sinä yönä satoi

Archelo ja Donovic olivat leiriytyneet toisten palkkasoturien seuraan hieman kauemmas kylästä, aikomuksenaan pysyä puolueettomina ja haavoittumattomina ensimmäistä kierrosta varten. He olivat heittäneet herjaa ja juoneet viiniä, koittaen tukahduttaa niskakarvat pystyyn nostavan kuolemanpelon joka varmasti vaivasi jokaista solan ottelijaa. Mutta vaikka he saivat itsensä näyttämään tyyniltä, kummankin mielessä kyti se yksi tosiseikka: vain yksi ottelija tai kenties pari lähtisi solasta elossa, jos edes hekään. He olivat nähneet muita ottelijoita pikaisella visiitillään kylään, ja kumpikin tunnusti itselleen tosiseikat juomisen uja ilonpidon keskellä: heillä oli hyvin pienet mahdollisuudet elää, joten elämästä kannatti ottaa kaikki irti. He kuulivat kirkonkellot kaukaisuudesta ja kumpikin nousi yhtä aikaa, tunnistaen kohtalon kutsun. Archelo sai monta taputusta selkään ja miehet hymyilivät luottavaisesti heidän ympärillään. Archelo vastasi viekkaalla hymyllä, kun taas Donovic piti kasvonsa harkitun ilmeettöminä. He päättivät kävellä, koska kylään lentäminen asettaisi sekä heidät että heidän ratsunsa alttiiksi solan yllä raivoavalle ukkosmyrskylle.

He patikoivat sateessa kohti kylää. Vesi virtasi pitkin Archelon hienoa pukua ja panssaria, hänen hattunsa sulka riippui surumielisen näköisesti alaspäin veden painosta. Hän ei vielä monesti elämässään ollut tuntenut itseään yhtä lohduttomaksi kuin sinä iltana, patikoiden pää painuneena sateen läpi. "Miten olet oikein kestänyt sen niin kauan?" hän tokaisi Donovicille joka kulki hänen vierellään selkä suorana ja ryhdikäänä. Donovic katsahti häneen näkevällä silmällään ja naurahti heikosti "ei se oikein koskaan käy helpommaksi, ystäväiseni. Ei se koskaan helpotu, mutta siihen turtuu ajan myötä. Usko pois, odottaminen on pahin osa". Hän taputti Archeloa selkään ja hymyili hiukan "Mutta silloin kun mahdollisuutesi ovat niin heikot, kun kuolema voi astella jo olkasi takana, silloin sitä taistelee kahta kovemmin. Ja haluatko tulla muistetuksi pelästyneenä poikasena joka hakattiin maahan ensi iskulla, vai miehenä joka kuoli taistellen henkensä edestä? Sinussa on ainesta voittaa kaikki mitä tämä paikka vastaasi asettaa, usko pois. Vaikka en olisikaan kanssasi loppuun asti, Archelo, usko pois. Sinä voit voittaa". Archelo virnisti alakuloisesti ja suoristi selkänsä, naurahtaen heikosti "Kenties, vanha ystävä. Kyllä ihmeitäkin tapahtuu silloin tällöin". He molemmat virnistelivät toisilleen ja jatkoivat kaskujen heittoa läpi pitkän ja kylmän matkan kylään.

He saapuivat kylään hieman myöhemmin, ja huomasivat että muodollisuudet oli kaikesta päätellen pidetty heidän viipyessään. Onneksi heille ei tuottanut paljoa hankaluuksia löytää kyläläinen, joka suostui kertomaan tapahtumista, jotka olivat sattuneet heidän poissaollessaan. Kuullessaan tulevat vastustajansa Archelo masentui, koska hän oli nähnyt ne kaksi ja he näyttivät kunnon ihmisiltä, jotka olivat jostakin syystä päätyneet tänne...niin kuin hekin. Nyt hänen olisi riistettävä kaksi henkeä jotka eivät ansaineet sellaista kohtaloa. Hän huokaisi kuullessaan kuolemantapaukset, jotka olivat sattuneet jo ennen ottelujen alkua. Noh, se tekisi hänen mahdollisuuksistaan kenties hieman paremmat, mutta hänen niskaansa kihelmöi silti, ja se oli aina huono merkki. Hän viittasi Donovicille ja molemmat lähtivät kohti talleja, mutta muuttivat mielensä nähdessään vastustajansa siellä. Archelolla oli oma kunniakoodinsa, jonka mukaan hän ei häirinnyt tulevia vastustajiaan ennen otteluita. Huokaisten raskaasti hän lähti kohti majataloa, pohtien tulevaa ottelua ja omaa tilannettaan.

Salama välähti ärhäkkäästi taivaan poikki, ärjyen pienen olemassaolonsa hetket kuin lohikäärmeiden kuoro.

Aamulla he heräsivät virkeämpinä, ja Archelo oli saanut hermonsa joten kuten hallintaan. Hänen asunsa ja panssarinsa olivat puhdistettuna ja kuivuneena saavuttaneet taas täyden loistonsa, saaden hänet paremmalle tuulelle. Donovic katseli kun hänen nuorempi kumppaninsa ja komentajansa tempaisi molemmat säilänsä tupistaan ja teki sarjan pistoja ja viiltoja, pannen ilman ulisemaan ympärillään ja muuttaen molemmat miekkansa näennäisesti epäselviksi viivoiksi. Hän hymyili. Kenties heillä olikin jonkinlaiset mahdollisuudet.

Kiinnittettyään panssarinsa ja teroitettuaan aseensa kaksikko suuntasi ulos ja kutsui ratsujaan korkeilla vihellyksillä, jotka kulkivat tuulen mukana kauas. Hetkessä heidän pegasoksensa lennähtivät taivaalta alas heidän luokseen, hieroen päitään ratsastajiaan vasten selvästi riemukkaina jälleennäkemisestä. He taluttivat ratsunsa kohti kirkkoa, ja huomasivat vastaparinsa olevan menossa samaan suuntaan. Kenties tästä taistelusta voisi tulla vielä kunniallinen kunniattomassa paikassa.

-----------------------------------------------------------

Juuh, eli nyt fluffisuoni aukesikin kunnolla kun sain taas areenan menosta kiinni. Mitäs sanoisit pienestä juttutuokiosta, Tez? :)

[Justus]

Masentava sade piiskasi kylän katuja saaden ne miltei tulvimaan. Tharan tarpoi mietteissään mudan keskellä kohti eukon mökkiä. Hänelle piti puhua vielä ennen ottelua, jos vanhukselta irtoaisi vaikkapa viisauden sanoja. Mietteisiinsä uppoutuneena katse liejuun painettuna Tharan kahlasi kahlaamistaan, eikä voinut olla hätkähtämättä, kun raaka ääni huusi hänen nimeään. Yllättyneenä hän kohotti katseensa nähden edessään kohoavan peikon rokonarpisen nahan. "...nähdään huomenna niityllä..." kaikui brutaali karjunta valtavan Heimirin sisuksista. Ääneti nyökäten Tharan osoitti hyväksyntänsä ja jatkoi matkaansa.

Sateen ropinan saattelemana likomärkä vampyyri saapui lopulta tuon vanhan eukon asumukselle. Tharanin kohottaessa kätensä koputukseen ovi aukeni paljastaen mökin lämpimänoloisen tuvan ja eukon tutut ryppyiset kasvot. "Tule vain sisään Metsästäjä. Tiedän miksi olet tullut" kähisi eukko viittoen Tharania peremmälle. "Haluat tietoa. Miksi muuten olisit täällä? Onneksesi korviini on kantautunut murunen jos toinenkin. Tämä Heimir. Tämä peikko jota vastaan tulet ottelemaan on varsinainen peto, jopa peikoksi. Hän on vahva kuin Kaaoksen korruptoima sonni ja hirmuisempi kuin lauma raivotautisia mutanttijäniksiä. Mutta vaikka hänen nahkansa onkin paksu, ei se ole läpäisemätön. Hyvin sijoitettu tikarin pisto on kaikki mitä tarvitset. Saisiko olla teetä?"
Päätään pudistaen Tharan kääntyi ja katosi takaisin sateeseen. Eukon tiedot eivät olleet auttaneet häntä mitenkään. Tharan suuntasi matkansa kohti majataloa ja siellä odottavaa Xalaiaa.

[halko]

Vastustaja otettiin vastaan tyynenä. Ensimmäinen joka kärsisi Sandirin taidoista olisi siis Naggarondin haltia. Ylimielisesti Sandir ei kuitenkaan suhtautunut, hän tiesi jokaisen täällä olevan olevan erittäin taitava. Nyt pitäisi vaan löytää veljekset ja Earakin ennen taistelua. Nyt pitäisi harjoitella toisen haltian kukistamista.

Veljekset istuivat baarisa, ilmeisesti Sandirin etsiminen oli jäänyt lyhyeksi. Parempi vain, sillä tavernasta Earakin löysi heidät nopeasti. Löydettyään veljekset, Earakin kuitenkin jäi juttelemaan veljesten kanssa tavernaan. He olivat unohtaneet ajankulun ja Sandirin, joka etsi heitä kaikkialta. Kaikkialta paitsi baarista.
Jonkin ajan kuluttua Earakin alkoi miettimään taisteluita, oliko otteluparit jo julistettu? Haltiat lähtivät ulos baarista etsimään Sandiria.

Sandir löytyi kirkon kohdilla, hän käveli koko ajan ja katsoi ympärilleen, selvästi etsien jotain. Veljekset ja Earakinin huomatessaan hän pysähtyi ja katsoi heitä.
"Earakin, kerää kaikki mahdollinen tieto näistä haltioista, Earatharianista ja Cervuksesta. He ovat vastassamme, meidän pitää valmistautua. Lenadin ja Lanodin, tulkaa perässäni. Menemme harjoittelemaan kylän laitamille", Sandirin käskyjä toteltiin nopeasti.

Earakin tuli takaisin muutaman tunnin kuluttua. "Kysyin heistä monelta eri henkilöltä, paljoa ei tiedetä heistä. Earatharin oli yksi Malekithin kenraaleista ja Cervus hänen päälikkönsä, en kuitenkaan saanut tietää miksi he ovat nyt täällä. Earatharin oli kirkossa kun Gabriel alkoi riehua siellä ja hän kukisti vamppyyri Tharanin haastekehässä, joskin melko tiukasti. Muuta tietoa en saanut irti", hän kertoi tietonsa. Sandir kuunteli, jotain tälläistä hän olikin odottanut. Taitava miekkamies. "Hän kukisti vampyyrin, siihen ei moni pysty. Mutta me kukistamme hänet ja hänen päällikkönsä. Meillä on jotain mitä heillä ei ole. Kuri ja loistava tiimityöskentely.", Sandir puhui ystävilleen. He jatkoivat harjoittelua.

Ja Perkele, minun tonttuni ovat Athel Lorenista kotoisin

[Ookami_Tez]

Juuh, eli nyt fluffisuoni aukesikin kunnolla kun sain taas areenan menosta kiinni. Mitäs sanoisit pienestä juttutuokiosta, Tez? :)

Sure.

Sade ropisi jo aamu varhaisessa alas taivaalta. Nickolette ja Mikael seisoivat kirkonedustalla. Frem katsoi taivaalle Nickolettin takaa nähden kaksi Pegasosta siellä. Lainassa oleva hevonen oli selvästi koulutettu ja se oli nätisti Mikaelin vierellä Mikael taputteli sen kaulaa rauhoittaakseen sitä. Paikalle saapuivat heidän vastustajansa Archelo ja Donovic. Nickolette nosti kypärän päästään ojentaen sen Mikaelille ja lähtien kävelemään ihmis kaksikkoa kohti. Fremin satulassa oli kiinni Nickoletten peitsi ja kilpi, miekka roikkui taas tämän vyöllä. "Harmillista että joudun ottelemaan teidän kanssa. Mutta tämä on taistelu jota en voi hävitä." Nickolette sanoi kaksikolle jääden seisomaan näiden eteen. "Olen Nickolette Hergenheig, Nickodem Hergenheign tytär. Puoliksi brettonialainen ja toiselta puolelta imperumista." Nickolette esittäytyi kumartaen kohteliaasti. Mikael käveli hieman taaempana kumartaen myös. "Olen Mikael Hergenheig. Nickoletten sulhanen ja imperiumin kansalainen." Mikael esittäytyi.

[Juhaaha]

Tunak Hemuli heräsi darrassa Zerstörenin huutoon. hän myös äkkiä tajusi, ettei olekkaan aarteenmetsästyksessä, vaan samaisessa majatalossa jossa tapasi aarrejahtiin lähtevän ukon.
Hemuli ja hänen matkakumppaninsa ryntäsivät kysymään majatalon isännältä, josko hän olisi nähnyt sen hullun ukon, jonka mukaan Hemulin oli ollut tarkoitus lähteä.
"Toki minä hänet näin. Mutisi jotain ettei pommiin nukkuvista muumioista ole mitään hyötyä."

"Kerran myöhästyin aarteenmetästyksestä, voin yhtä hyvin mennä vetämään Zerstöreniä turpaan, kun kehtasi minut herättää. Ja vielä pesäpallomailalla!!"

Hemuli lähti etsimään Zerstöreniä haastekehästä, josta se myös löytyi.

Sori, on ollut kaikkea säätöä yms, että unohdin koko areenan

[Ilkeapikkuperkele]

Cervus palasi huoneseen, jossa Earathanianin puki haarniskaansa ja valmistautui kamppailuun. "Herrani, sattui pieni erehdys. Kyseiset haltiat ovat osoittautuneet Athel Lorenin haltioiksi, eivätkä Ulthuanin. Erathanian keskeytti hetkeksi haarniskan pukemisen,katsoi epäuskoisesti Cervusta ja sanoi: "Ai jaaha, oletko varma tästä?" "Täysin." Vastasi Cervus. Hetken mietittyään Erathanian jatkoi: "Se... Se ei muuta mitään.Taistelu alkaa kohta, valmistaudu." Pettymys ja hämmenys kalvasi Erathanianin mieltä. Miten hän oli pystynyt erehtymään näin raa'asti vastustajastaan?!

Ja Perkele, minun tonttuni ovat Athel Lorenista kotoisin

Aah shite... my bad. Pahoitteluni virheestä.

[The Chosen of Waagh]

Archelo ja Donovic kumarsivat takaisin kaksikolle, pohtien mikä kohtalo heidät oli saanut tähän osaan maailmaa vain kuolemaan aivan turhaan. He katsahtivat toisiinsa ja Archelo kykeni selkeästi lukemaan Donovicin ilmettä: hänkään ei olisi halunnut taistella näin kunnioitettavia vastustajia vastaan, mutta minkäs teit kun toinen vaihtoehto oli kuolema? Häätäen ajatuksen mielestää hetkeksi Archelo otti hatun päästään ja teki tyylitellyn kumarruksen "Kovin mukavaa tavata. Olen Archelo Scarlatti ja tämä on vanha ystäväni Donovic. On todellakin harmillista, että joudumme tapaamaan näissä merkeissä. Olisin toivonut toisin, mutta nyt vain on niin että teidän tai meidän on kuoltava heti aluksi. Olen todellakin pahoillani siitä, ja lupaan järjestää teille kummallekin säädylliset hautajaiset tässä paikassa... enkä kanna kaunaa mikäli tapatte minut, niin se vain menee. Toivon että tapaamme kenties sitten tuonpuoleisessa, kun tämä kaikki on ohi". Hän hymyili kaksikolle surumielisesti ja veti säilänsä tupista tehden heille kunniaa. "Niin paljon kuolemaa...niin turhaan. Kenelläkään meistä ei ole kunnon mahdollisuuksia lähteä täältä elävänä, mutta silti me yritämme. Kai se on ihmisten luonto".