DAVET
Osa yksi: Aavikon valloittajat
Taavetti, siivoomaa sikalaa! huusi Majatalon isäntä.
Taavetti oli juuri siivoamassa navettaa, kun kuuli tämän.
En varmana mene, Taavetti ajatteli ja juoksi vaunuihin piiloon, ja veti kuomun päällensä.
Taavetti oli majatalon pitäjän poika, joka inhosi kauheaa nimeään. Hän oli aika laiha, yksinkertainen maalainen. Taavetti inhosi myös likaisia hommia, kuten navetan ja sikalan siivoamista. Hän ajatteli olevansa vaunuissa sen aikaa, kunnes hänen isänsä unohtaisi tämän(hänellä oli huono muisti). Yhtäkkiä majataloon menevät brettonnialaisten sotilaat keksivät viisaina miehinä, että aseita ei välttämättä tarvitse raahata majataloon.
Hei, heitetäänpäs nää aseet meidän vaunuun, Richard niminen sotilas sanoi.
Muut sotilaat ylistivät Richardia viisaaksi mieheksi, kun he heittivät aseitansa vaunuun.
Taavetti heräsi laivassa, haisevassa lastausruumassa. Jokunen rotta vilisti hänen ohitseen, nähdessään Taavetin heräävän. Hän nousi istumaan ja muisteli, mitä oli tapahtunut. Hän muisti vain, että jotkut painavat esineet olisivat tippuneet hänen päähänsä, ja sitten hän nukahti.
Outoa, ajatteli Taavetti. Mitenköhän muistikuvani voisivat liittyä tämänhetkiseen olotilaani?
Taavetti ei koskaan saanut selville että se vaunu, missä hän oli piilossa, olisi kuulunut sotilaille, jotka olivat olleet matkalla satamaan, josta he aikoivat matkata Suuren Valtameren yli laivastolla etsimään älyllistä elämää tuntemattoman aavikon toiselta puolelta.
Tuo samainen Richard, jonka tunnemme, oli sotilaittensa kanssa purkamassa vaunua satamassa, mutta kun Richard luuli Taavettia joksikin kuninkaalliseksi käskyksi, hänen kaverinsa kehuivat taas Richardia viisaaksi. He laittoivat Taavetin ruumaan muitten tavaroitten kanssa, ja jatkoivat pakkaamista.
Juuri nyt Taavettia pyörrytti, koska ei ollut syönyt pariin päivään. Hän lähti etsimään tietä pois ruumasta. Jokusen laatikon lisäksi ruumassa oli vain pölyä. Ja sitä olikin paljon. Sen huomasi Taavettikin kävellessään sen päällä. Nyt Taavetti näki jonkun puisen oven ja juoksi sen luokse. Taavetin huono tuuri oli tehnyt hänelle uuden esteen: Hän ei päässyt pois, koska ovi oli lukossa. Taavetti rupesi hakkaamaan ovea. Siitä ei ollut apua, ovi ei hievahtanutkaan. Lattialla makasi kirves. Syy siihen miksi kirves oli siinä, on hyvin pitkä tarina. Sanotaan nyt ainoastaan, että se kuului eräälle Glain-kääpiölle. Hän oli menettänyt sen taistelussa ja örkit olivat saaneet sen. Matkalla kotiinsa örkit joutuivat väijytykseen. Ja bretonnialaiset olivat saaneet sen ja se oli edelleen siellä mihin he sen jättivät. Yhtäkkiä Taavetti sai loistavan aatteen nähdessään tuon kirveen:
Hei, tollahan vois saada ton oven auki!
Kirves oli jo vähän ruosteessa, mutta silti aika terävä. Taavetti jaksoi hädin tuskin nostaa sitä ja tiputti sen vahingossa. Kirves iskeytyi puiseen laivan pohjaan, joka alkoi vuotaa.
O-ou, totesi Taavetti ja nosti kirveen ja iski sillä oven säpäleiksi.
Taavetin edessä olivat portaat ja hän keksi oitis että noita pitkin saattaisi päästä kannelle. Silloin vettä ryöppysi jo auki olevasta ovesta. Taavetti heilutteli kirvestään päästessään kannelle varoitukseksi, mutta kirves sivalsikin maston poikki. Masto alkoi kaatua, ja Taavetti alkoi juosta kohti veneen laitaa. Hänen onnekseen miehet eivät olleet vielä huomanneet Taavettia, mutta kaatuvan maston huomasi tyhminkin sotilas. Sotilaat hyppivät laivasta, ja Taavetti heidän perässään. Kyseinen laiva upposi muutamassa minuutissa vuodon takia. Taavetti oli hyvä uimari, koska oli polskinut pienenä paljon. Nyt taidosta tuli hyödyllinen, sillä hänen vieressään oleva mies ei selvästikään osannut uida. Taavetti otti tästä kiinni ja ui toisesta laivasta heitetyn köyden luokse. Heidät hilattiin kannelle, ja Taavetin kirves roikkui Taavetin kengässä kiinni.
Joku isomahainen, rikkaan näköinen tyyppi heilu heitä kohti. Oletko kunnossa, herra amiraali? isomahainen pamppu kysyi Taavetin pelastamalle tyypille.
Kiitos tämän nuorukaisen, amiraali huohotti.
Isomahainen pamppu osoittautui Kenraaliksi, ja hän raahasi Taavetin hyttiin. Hytti oli kauniisti koristeltu, ja sen keskellä oli pöytä, jonka molemmilla puolilla oli kaksi tuolia. Kenraali pyysi Taavettia istuutumaan pöydän eteen, ja hän itse istahti sen toiselle puolelle.
Miten voin ikinä korvata tätä tekoanne, Kenraali kysyi kiitollisena.
No, kai sää voit ostaa uuen laivan… Taavetti aloitti.
Mikä laiva, tarkoitan sitä amiraalin pelastamista, kapteeni sanoi.
Silloin Taavetti tajusi, että kukaan ei tiennyt hänen tuhonneen laivaa.
No, jos alkajaisiks pääsisin pois täältä, Taavetti vastasi.
Pääset kyllä kun pääsemme perille aavikon laitaan, muuten, miksi raahaat tuota kirvestä?
Tuota.. Se on mun aseeni ja mun muut varusteet on tuolla meren pohjassa, kun riisuin ne uiessani, Taavetti keksi nopeasti. Oon teikäläisten sotilaita, varmaankin..
Jaahas, menehän tonne kannen alle, sieltä saat varusteesi, Kenraali sanoi hieman hölmistyneenä.
Taavetti lähti Kenraalin osoittamaan suuntaan ja näki varusteita ison läjän keskellä lattiaa.
Tuosta kasasta mää varmaan otan varusteet, Taavetti tuumasi ja rupesi kiskomaan vaatteita niskaansa. Oikeasti nämä vaatteet kuuluivat sotilaille, jotka myöhemmin päivällä tulivat hakemaan varusteitaan raskaan päivän jälkeen. Yksi jos toinenkin huomasi jonkun vaatteen puuttuvan, kiitos Taavetin.
Taavetti oli laivalla pari päivää, kunnes he tulivat aavikon laitaan. He alkoivat purkaa lastia, joka koostui paristakymmenestä tykistä, 15 000 sotilaasta ja tietysti vaunuista, jotka kuljettivat telttoja ja ruokavarastoa.
Yhtäkkiä jostain kuului: Muodostelmaan!
Kaikki ryntäilivät siisteihin rykmentteihin paitsi Taavetti, joka huomasi olevansa keskellä tyhjyyttä, tai hänestä itsestään vain tuntui siltä. Joku johtaja tuli ratsunsa selässä komentamaan Taavetin muodostelmaan. Taavetti kiiruhti viivana Johtajan osoittamaan suuntaan. Muut sotilaat nauroivat Taavetille, kun tämä asettui riviin.
Eteenpäin, mars! Kuului jostain läheltä, mutta Taavetti näki tällä kertaa, että se oli Kenraali.
Niin alkoi pitkä matka aavikon yli. Seuraavana päivänä he tulivat jonkun suuren joen rantaan. He päättivät mennä sen rantaa pitkin mahdollisimman pitkälle, kunnes olisi käännyttävä takaisin. Matka alkoi väsyttää Taavettia, koska hän joutui raahaamaan sotakirvestä, joka oli paljon raskaampi kuin Man-At-Armsien lyhyet miekat ja pitkät keihäät. Kahden päivän päästä alkoi matka tuntua toivottomalta Taavetin mielestä, koska hän oli väsynyt ja heillä ei ollut pitkiä levähdystaukoja, ja nukkumiseen ei jäänyt paljoa aikaa. Sinä iltana oli pitempi pysähdys, ja Taavetti joi muitten kanssa paljon hyvää olutta, joka maistui raskaan matkustamisen jälkeen. Taavetti alkoi heikottaa jo viidennen tuopin jälkeen, ja hän meni nukkumaan.
Taavetti heräsi torven toitotukseen ja nousi ylös. Hän veti varusteensa päälle ja otti kirveen olalleen mennessään ulos. Näytti siltä, että kaikki olisivat nousseet kovalla kiireellä, sillä leiri oli aivan sekaisin. Hän näki hänen oman ryhmänsä erään kukkulan (tai dyynin) vieressä. Hän juoksi sinne ja kysyi eräältä mieheltä, mitä täällä tapahtuu.
Miksi kaikki on jo nyt jalkeilla?
Mies kääntyi häntä päin ja hän näytti hämmentyneeltä.
Sinä? Mitä sinä täällä teet?
Täh? Mitä sä tarkotat? En mä sua oo ennen nähnyt.
Mies oli tietysti Richard, jonka tunnemme.
No, mä varmaan erehdyin henkilöstä.., Richard sanoi ja käänsi päänsä poispäin joelta.
Taavetti katsoi myös sinne ja hän näki, miten joku rivin näköinen lähestyi taivaan rannasta. Sieltä nousi myös hiekkapölyä.
Aamun koitteessa vartiovuorossa ollut mies näki nuo, Richard selitti. Se on joku armeija ja se lähestyy meitä. Se on vain muutaman peninkulman päässä.
Silloin heidän rykmenttinsä kutsuttiin kukkulan toiselle puolelle. Kun he olivat kukkulan huipulla Taavetti näki heidän oman armeijansa. Yli kymmenentuhatta miestä olivat rivissä, kohti taivaanrannassa olevaa vihollista. Tykistö oli kukkulan tällä puolella, ja eräällä toisella kukkulalla. Kun heidän rykmenttinsä laskeutui riviin ei vihollista enää näkynyt, sillä he olivat nyt alempana. Päivä loisti kirkkaana, aika tuntui hidastuvan. Oli liian hiljaista. Kuului vain vaimea jyminä, jonka aiheutti vihollisen armeija. Se voimistui voimistumistaan, viholliset olisivat lähellä.. Sitten tuli hiljaista. Vihollinen oli pysähtynyt parin dyynin taakse. Taavettia pelotti. Hänen kätensä hikoilivat kirveen kahvassa. Oli kuuma. Sitten kuului outo torven kajahdus, se oli vihollisen. Nyt vihollinen hyökkäsi, se tapahtui nopeasti:
Dyynien takaa hyökyi miehiä. Taavetti, eikä muutkaan erottaneet miesten ulkonäköä. Kuului torven ääni, tällä kertaa oman. Bretonnian joukot lähtivät eteenpäin karjuen hurjasti, Taavetti vähemmän hurjasti. Viholliseen oli etäisyyttä vain 500 Jalkaa, kun Taavetin korvat halkesivat. Tykistö oli aloittanut toimintansa. Vihollisia lenteli ilmaan komeassa kaaressa. Nyt tultiin niin lähelle, että jousimiehet pysähtyivät ja aloittivat ampumisen. Vihollisia kaatui lisää. Mutta vihollinen ampui nuolisateen Bretonnialaisten niskaan. Taavetin vieressä ollut mies kaatui nuoleen, eikä hän ollut ainoa. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Bretonnialaiset pysähtyivät, he näkivät vihollisen:
Luurankoja!
Jokunen lähti perääntymään, mutta useat rohkeat Bretonnialaiset pitivät linjansa. Taavetti ei ollut nähnyt vielä vihollista ja jatkoi eteenpäin hieman peloissaan. Vain sata Jalkaa erotti heidät noista Luurangoista. Tykistö jatkoi ampumista, tuhoten kymmenittäin Epäkuolleita.
Nyt molempien armeijoitten linjat kohtasivat toisensa. Taavetti oli lähellä kohtausta, ja hän pysähtyi. Hän ei uskaltanut taistella. Vihollinen takoi Bretonnian ensimmäiset rivit hajalle ja ensimmäinen luuranko lähestyi jo Taavettia aseistautuneena sapelilla, vaikka sen toinen käsi oli irronnut. Silloin Taavetin valtasi outo tunne, hän ei tuntenut pelkoa tätä kohtaan ja hän ryntäsi luurankoa kohden heiluttaen kirvestään. Luuranko katkesi kahtia, ja Taavetti jäi katsomaan tekoaan. Sillä hetkellä luurangot olivat jo saaneet katapulttinsa valmiiksi dyynien päälle. Taavetti sai muut ajateltavaa kun iso naurava luurangon kallo lähestyi häntä ilmasta käsin. Taavetti löi sen kirveellään läheisen luurangon päähän, joka kaatui ilman päätä. Näin Taavetti keksi Baseballin, joka tuli joskus suosituksi kääpiöiden keskuudessa( örkin päät saivat kyytiä). Taavetin viereen tuli Richard huutaen:
Montako oot tappanut?!
Kolme! huusi Taavetti iskiessään yhden luurangon taas palasiksi.
Torvi toitotti perääntymisen merkiksi. Muut miehet perääntyivät.
Äh, juuri kun oli kivaa, Taavetti huokasi ja lähti juoksemaan tykistölle päin.
Vastaan tuli harvinaisen pitkälle Bretonnialaisten linjaan edennyt luuranko. Hänellä oli joku keppi ja sapeli. Kyseinen luuranko oli taikoja, Liche Priest, joka kirosi Bretonnialaisia. Taavetti lähestyi häntä takaapäin, ja iski Lichen kahteen osaan. Taavetista rupesi silloin tuntumaan oudolta, mutta hän jatkoi pakoaan. Kukkulalle päästessään hän katsoi taakseen, ja huomasi, että hiekka oli muuttunut punaiseksi ja luita makasi siellä täällä Bretonnialaisten kanssa.
Taavetti juoksi leiriin, otti reppunsa, ja lähti juoksemaan parin miehen kanssa joelle, missä veneet odottivat heitä. Vain viisi miestä selvisi joen yli, muut lähtivät joen rantaa pitkin karkuun. Nämä viisi miestä olivat Henric, Michael, William, Richard ja Taavetti. He alkoivat ylittää aavikkoa tuntemattomaan suuntaan. Tomb Kingit saivat mennä taas nukkumaan uniaan, Bretonnialaiset olivat matkalla kohti rannikkoa ja Viisi Miestä olivat menossa kohti tuntematonta.
DAVET osa yksi: Aavikon valloittajat
DAVET osa yksi: Aavikon valloittajat
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Äh, ei komediassa katsota realismiin. 
Tottakai on aika hyvä jos saa realistisen ja oikeasti hauskan komedian aikaan, mutta kyllä tämäkin käy hyvin. Tykkäsin lukea joo. Juuri tällaista sähläyskomediaa, ei ollut huonokaan. Kirjoittele vain lisää. Vaikka jotenkin meni kyllä vähän turhan helposti breteistä läpi toi 'olen sotilas' juttu... 
Tottakai on aika hyvä jos saa realistisen ja oikeasti hauskan komedian aikaan, mutta kyllä tämäkin käy hyvin. Tykkäsin lukea joo. Juuri tällaista sähläyskomediaa, ei ollut huonokaan. Kirjoittele vain lisää. Vaikka jotenkin meni kyllä vähän turhan helposti breteistä läpi toi 'olen sotilas' juttu... Tuo lone wolffille.Säännöt kirjoitti: Avatarit ja signaturet:
7. Avatarien suurin sallittu koko on 80x80 pikseliä. (Avatar = nimen alla oleva pieni kuva.)
Animoitujen avatarien käyttö kielletty
Ja sitten asiaan. Kiva tarina joka on höystetty huumorilla ( minä tykkään )
ja ei se kerronta paljoa takunnut. Tälläistä lisää!