Vankila, prologi: hulluuden keskipiste

[Kirjainyhdistelmä]

Rakennus itsessään oli valtava. Seinät olivat kuin linnoituksessa, portti näytti läpipääsemättömältä. Vaan kaikki se ei suojannut sisältöä maailmalta, vaan maailmaa sisällöltä. Rakennus oli nimittäin Schwartzhof, koko aurinkokunnan pahamaineisin vankila. Sinne oli koottu pahin pohjasaasta, mitä löytyi, ja sen sisuksissa oli asioita, jotka tekisivät viattoman ihmisen hulluksi. Ja sinne minut oli lähetetty.

Minut otti vastaan mielistelevän iloisen näköinen mies. Pulleat kasvot ja hieman ulkonevat silmät saivat aikaan koomisen ja tärkeilevän vaikutelman. Merkeistä päätellen ei kovin korkea upseeri, mutta hänellä oli seuranaan parivaljakkko, joka näytti pystyvän aikamoisiin kauheuksiin.

”Tervetuloa Schwartzhofiin, hyvä herra. Pyydän teitä jättämään kaikki mahdolliset aseet vartijoille, ja antamaan DNA-näytteen turvatoimia varten.” Ojensin pistoolini ja kaksi veistäni miehelle. Typerys, ei tajunnut, että olin täynnä implantteja ja omasin salaisuuden, joka saisi tuon miehen niskakarvat nousemaan pystyyn.

Porttien sisäpuolella oli mukava kävelyalue, puisto, jonka reunoja koristivat lukuisat upeat puut ja vesialtaat. Linnut lauloivat, ja kaikki oli kovin ristiriidassa paikan maineen kanssa. Kävelimme puiston läpi ja eräästä ovesta sisään. Oven takana oli kiireinen toimistokompleksi, täynnä miehiä virkapuvuissa. Reunoilla näin pari synkännäköistä Keisarillisen Vartion sotilasta. Heidän seuranaan oli vankilan omia vartijoita, siniharmaissa vanginvartijan asuissa, mutta yhtä synkännäköisiä.

Kun olimme puskeneet tiemme tungoksen läpi, kysyin mieheltä, joka otti minut vastaan:” Onko täällä aina näin täyttä?” Hän katsahti minuun, ja vastasi: ”Ei. Olemme vain valmistautumassa tarkastukseen, ja kaiken on näytettävä mahdollisimman siistiltä.” Seinässä oli paneeli ilman näkyvää merkitystä. Mies meni ja painoi kätensä sitä vasten. Kylmän rauhallinen ääni sanoi takaatamme:” Tervetuloa. Pyydän vierailijaa tulemaan mukaani.” Käännyin ympäri, ja näin parimetrisen, haarniskoidun ilmestyksen.

Lähdin hänen mukaansa, ja päädyin puiselle ovelle, jossa luki ’vierailijat’. Minut ohjattiin tilaan, joka sisälsi makuuhuoneen, ruokavaraston, WC:n ja oleskeluhuoneen sekä työhuoneen, joka oli pullollaan tekniikan uusimpia ihmeitä. Bonuksena tuli uskomattoman kallis sisustus. Käännyin ympäri sanoakseni jotain, mutta oppaani oli kadonnut. Aloin välittömästi tutkia huonetta.

Näin useita ilmastointikanavia, joita voisin käyttää pakotienä ja piilopaikkana. Löysin valvontakamerat ja kuuntelulaitteet melkein heti. Kamerat olivat samoissa paikoissa, mihin ne kaikkialla laitetaan, mutta mikrofonien asetteluun oli käytetty kekseliäisyyttä. Tietokoneen sormitelineissä, vesihanassa, sängynjalan sisässä, ne kaikki löysin korvaamattomilla laitteilla laukussani. Löysin jopa tietokoneesta verkkokalvo-, ja sormenjälkitunnistimen.

Kun olin asettunut aloilleni, menin pyytämään opastettua esittelykierrosta. Päivystävä vartija katsoi minua hieman vinoon, kun pyysin, että saisin opastetun kierroksen vankialueille, mutta virkani oli niin korkea, että hän ei uskaltanut väittään vastaan. oppaani saapui vain minuutin odotuksen jälkeen. Nuori pulliainen, tärkeilevä ja pulska, kuvitteli vielä saavansa korkean viran jossakin. Vai tällä lailla kohdeltiin kokea-arvoista vierasta.

Ensimmäisellä osastolla Oli vieri vieressä pieniä koppeja, sekä joitakin isompia, joihin oli tungettu lähes päällekkäin surkeimman näköisiä miehiä ja naisia, joita oli koskaan nähnyt. Pysähdyin ja kysyin: ”Mitä nämä ovat tehneet?” ja osoitin useita miehiä ja naisia, jotka lojuivat lattialla, pakkopaidoissa. Opas vastasi: ”Tänne on tuomittu meidän mittakaavallamme pikkurikolliset: massamurhaajat, raiskaajat, ym.” Kysyin hieman hämmästellen, ”Pikku?”, mutta opas ei sanonut mitään, jatkoi vain matkaa.

Seuraavalla osastolla oli pelkkä käytävä, selleissä ei ollut seiniä. Valaistus oli samanlainen kuin edellisessäkin, himmeää, puhtaan valkoista valoa, joka tuli selleistä. Seinien puuttuminen ei huolettanut minua, koska en nähnyt vankejakaan, joten oletin, että olimme tyhjällä osastolla. Sitten oppaani pysähtyi. ”Täällä ovat hieman suurempia rikoksia tehneet: korkea-arvoisten murhat, kiduttajat, sadistit, sekä osa pettureista.”
”Osa?” kysyin.
Opas vastasi: ”Se joka jäi henkiin Ordo Hereticuksen puhdistuksista.” Värähdin. Puhdistus ei ollut kaunista katsottavaa. Sitten mieleeni juolahti, että en ollut nähnyt yhtäkään vankia. Käännyin kysymään sitä, ja takaani kuului kumaus ja kaameaa kirkumista. Hätkähtäen käännyin ympäri ja näin hulluuden tuijottavan takaisin vain parin sentin päästä.

Revitty ja arpinen naama, revityt vatteet, puhkaistut silmät, ei hiuksia, mädät hampaat, sekä suu joka syyti kirouksia solkenaan. Kaikki se oli vastassani vain parin sentin päässä.
”Voimakenttä pitää heidät aloillaan. Se myös estää psyykkisten kykyjen käytön.” Opas oli vieressäni, katsoen lievällä mielenkiinnolla hullun vangin kasvoja. Silloin muitakin vankeja alkoi ilmestyä, kuin ensimmäisen huutojen kutsumana. Osa piti yllä tyhjää ilmettä, osa rukoili päästämään pois, kun taas osa tuijotti minua kuin haluaisivat repiä silmät päästäni.
”Jatketaan matkaa.”, sanoin.

Seuraavaksi tulimme huoneeseen, jonka seinillä oli säiliöitä, ja jokaisen säiliön sisällä oli yksi hahmo. täällä ei ollut valaistusta juuri linkaan, vain himmeää vihreää valoa, joka tuli sammioista.
”Nämä ovat niitä, jotka ovat pettäneet Keisarin ja kääntyneet kerettiläisiksi. Heitä ei voi enää mikään pelastaa, ja kuolema on liian armollinen.” Päätin jättää katsomatta sammioihin. Niinpä jatkoimme matkaa.

Kaunista, eikö? Katsoin ällistyneenä opasta, mutta ääni ei ollut hänen. Kuvittelin mielikuvitukseni temppuilevan ja jatkoin matkaa.

Saavuimme viimeiseen huoneeseen. Siellä oli vain suuri autio huone. Opas huomasi hämmästykseni ja osoitti alaspäin. Huomasin, että täällä oli lattiana samanlainen voimakenttä kuin yhdellä osastoista. Tähyilin voimakentän läpi alas, ja huomasin alla olevan pimeän labyrintin. Sokkelossa kulki useita joukkoja, jotka sisälsivät aseistettuja, tylynnäköisiä miehiä ja naisia.
”Mitä he ovat tehneet?” kysyin.
Opas vastasi, yhä tähyillen alas kovin tarkkaavaisesti: ”Eivät he, vaan hän.” Opas osoitti jotakin, joka kökötti yhdessä umpikujan nurkassa. Kumarruin katsomaan alas, ja hätkähdin pahemman kerran, sillä kun näin, mitä siellä olin, kuulin saman äänen, jonka olin kuullut edellisessä kammiossa.

Aah, rakas, meillä on vierailija. Vaan ei hän taida olla kovin tavallinen, tänne asti kun tuli. Pitäisiköhän kysyä, mitä hän täältä hakee, rakas? Vaan ei hän taitaisi kuulla. Mutta entä jos hän tulisi tänne alas? Mutta silloin nälkä kasvaisi suureksi…

Ällistyneenä katsoin pientä hahmoa nurkassa. Siellä, kaikkein tarkimmin vartioituna kaiken tämän saastan keskellä, istui noin neljätoistavuotias poika, yksin kaiken kauhun keskipisteessä.


Kommenttia vaan!!

[Gimgor]

Oli hyvä

[elfmaster]

Minulle jäi vähän epäselväksi mitä tämä vieras teki täällä vankilassa... muutenkin juonta ei ollut mutta oletan että olet kirjoittamassa tälle jatkoa eikö...
Kirjoitus asu oli siisti ja kerronta jotenkin sujuvaa.
Muutamia pieniä huumoripläjäyksiä huomasin.. auswitz ym

[Hollo]

Loistava idea, alku. Kuitenkin kuvailunpuute häiritsi aikalailla. Mutta sujuvaa kerrontaa. Jatka ihmeessä tarinaa ja muista se tärkein, kuvailu.

[ornatkur]

Mahtava idea!! "Auswitc" oli kyllä aivan liian kliseinen nimi, ja kuvailun puute loisti, mutta tässä oli sitä mitä täällä harvoin näkee: ideaa ja kunnon mielikuvitusta! Tuota olisi pitänyt todella tunnelmalisoida ja kuvailla enemmän niin olisi ollut loistava!

[Flik]

Tällaista tarinaa ei Sotussa olla ennen nähtykään! Hienoa. Mielikuvituksen puutetta ei tarinassa ainakaan ollut.

Muutamia "kliseitä", kuten esim. ornatkurin mainistema Auswich, oli mutta tarina itsessään toimi ja se on tärkeintä. Kai jatkoa on tulossa ?

[Thelacan]

Minulle jäi vähän epäselväksi mitä tämä vieras teki täällä vankilassa...

Tottakai se syy vierailulle paljastetaan jossain myöhemmässä osassa. Mutta erittäin mielenkiintoinen oli, haluaa lisää .

[Pohjaan palanut]

Hyvä oli, eikä kuvailun puute minua paljoa haitannut. Eniten pisti silmään nimi Auswitz, sillä eniten 40Kfluffissa inhoan nimien suoraa lainaamista.

[Kirjainyhdistelmä]

No jooh.... kirjoitan jatko-osaa paraikaa. Auswitz oli vain heikohko huumoriyritys muuten vakavassa stoorissa. Yritänpä hieman korjailla tätä ja ehkäpä vielä näitä erinäisiä kuvailun puutteita.

[Hodarimies]

Mainio, kertoo hyvin vankilasta, tuon kun saat valmiiks.

[ornatkur]

No jooh.... kirjoitan jatko-osaa paraikaa. Auswitz oli vain heikohko huumoriyritys muuten vakavassa stoorissa. Yritänpä hieman korjailla tätä ja ehkäpä vielä näitä erinäisiä kuvailun puutteita.

Teit IMO huonosti kun muutit Auswitsin (mikäsenytolikaan), minusta on tyhmää korjailla tuolla tavalla, olisi kannattanut "jättää korvan taakse" kun kirjoitat seuraavaa tarinaa.

Tämän tyyppisissä tarinoissa ei ehkä kannata käyttää huumoria, Dostojevski (lempi kirjailijani) ei käyttänyt mitään huumoria ja kelaa mikä tunnelataus!! (oletko lukenut hänen "Kirjoituksia kuolleesta talosta"?? Kertoo omakohtaisia kokemuksia siperian vankileiristä, yksi parhaista kirjoitasta mitä olen lukenut! Kannattaa lukea jos jaksat Heavy kirjallisuutta)